Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Mua itkettää ja kuvottaa lukea tämän "äidin" kirjoittelua. On jo tarpeeksi paha polttaa raskausaikana, mutta että vielä kirjoittaa siitä ylpeillen eikä edes tajua hävetä! Niin surullista että tämmöisille ihmisille suodaan lapsia. Toivottavasti lapsesi ei koskaan saa tietää raskauden aikaisesta tupakoinnistasi! Se on varmasti lapselle kova isku saada tietää että ei ole ollut omalle äidilleen edes tupakoinnin lopettamsien arvoinen.Ettei äiti ole ollut valmis lapsensa vuoksi edes vähän kärsimään vaan on mieluummin halunnut että lapsi itse joutuu siitä kärsimään.Sama meno varmaan jatkuu läpi koko lapsuuden...
Olis mielenkiintoista kuulla, että näinkö tosiaan kokevat ne, joiden äiti on polttanut odotusaikana. Että jos jollain on se tilanne, niin voisiko kommentoida?
Minä poltin satunnaisesti esikon ja kakkosen odotusaikana. Kolmannen kohdalla lopetin tykkänään jo ennen odotusaikaa. Lopettaminen ensimmäisten raskauksien kohdalla tuntui ihan ylivoimaiselle. Kolmannen kohdallakin tuntui siltä, mutta onnistui kuitenkin.
En ole mitenkään ylpeä siitä, että poltin, mutta kieltäydyn jokapäiväisistä katumusharjoituksistakin. Se on nyt tehty, enkä voi muuttaa sitä enää. Isommat lapset ovat onnekseni terveitä ja koulumenestyskin on molemmilla ihan hyvää, joten tuntuvat selvinneen isommitta vaurioitta. Myöskään aiemmin mainostetut vieroitusoireet eivät tunnu tutuilta. Tuuri on siis käynyt.
Minua eivät vaivanneet vieroitusoireet tippaakaan, vaikka poltin ennen raskauksia paljon. En kaivannut aamu- tai ruokasavuja. Minä sorruin aina stressitilanteissa.
Minulle tuo mielikuva vauvasta ei ole ollut apu lopettamisessa, koska en yhdenkään raskauden aikana ole pystynyt mieltämään tulokasta vauvaksi ennen kuin syntymän jälkeen. Toki tiedän, että vatsassani myllertävä otus on meidän ikioma vauvamme, mutta en vain ole osannut mitään tunnesidettä luoda lapseen ennen syntymää. Mutta syntymän jälkeen olenkin sitten semmoinen leijonaemo että oksat pois.
Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme asioita eri tavoin. On turhaa ja tarpeetonta mitätöidä toisen kokemaa vaikeutta sanomalla, että ei ole vaikeaa, kun minullekaan ei ollut.
Minä puolestani pidän huvittavana sitä, että jotakuta "itkettää ja kuvottaa" jonkun ventovieraan lapsen ja äidin asiat. Ei minua jaksa itkettää se, että jonkun lapsi on altistunut raskausaikana savulle. Tai edes narkkariäitien lapset. Toki toivon, ettei tällaisia asioita tarvitsisi pienen vauvan kokea, mutta ei se asia kyllä itkemällä parane. Eikä päivittelemällä. Pidän huolta omistani ja autan ihan konkreettisesti apua tarvitsevia silloin kun se on mahdollista.
