Nöfnöfrokote on tappanut 25 ihmistä Suomessa :-0

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tauti tappoi yhden, rokote 25 ihmistä
Sikainfluenssasta kohistiin jo 33 vuotta sitten
10.11.2009 16:30

Sikainfluenssa ei suinkaan ole mikään uusi asia. Siitä ja sitä vastaan rokottamisesta kohistiin Suomessa jo 33 vuotta sitten. Tosin tuolloin rokote oli vielä niin kehittymätön, että siinä missä tauti tappoi yhden ihmisen, rokote tappoi 25.

Asiasta kertoi Kuopion kaupunkilehti , joka oli kaivanut esiin Keski-Uusimaa -lehden vuodelta 1976. Sen kannessa komeilee otsikko: Sikainfluenssaa vastaan rokotuksia.

Jutusta selviää, että taudin tulosta Suomeen ei ole vielä merkkejä. Rokotusjärjestys kuitenkin oli jo tuolloin olemassa. Lehden mukaan ensimmäisenä suunniteltiin 50 000 terveydenhoitoalan ammattilaisen rokottamista. Sen jälkeen rokote annettaisiin 150 000 riskiryhmään kuuluvalle. Aivan kuten nytkin.

Vuoden 1976 Keski-Uusimaan mukaan Suomessa oli "valmistettu keväästä asti" rokotetta sikainfluenssaa vastaan. Lehdessä rokotteen kerrotaan olevan niin sanottu viruskolmoisrokote, "joka antaa suojan myö A- ja B-tyyppisiä viruksia vastaan". Mitä tuo rokote tarkalleen oli, sitä juttu ei kerro.

Suomeen pelko sikainfluenssasta tuli Yhdysvalloista, jossa siihen kuoli armeijan tukikohdassa palvellut sotilas. Neljä muuta sairastui myöhemmin.

Tauti otettiin vakavasti ja sitä vastaan rokotettiin peräti 50 miljoonaa ihmistä. Kuopion kaupunkilehden mukaan rokotukset lopetettiin, kun niiden todettiin sairastuttaneen ja tappaneen ihmisiä enemmän kuin itse taudin. Uusi virustyyppi tappoi vain yhden alokkaan, mutta rokote tappoi peräti 25 ihmistä.

IS
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1757771
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Muistutan, että kirjoittaja on vastuussa kirjoittamastaan..
 
Onpa todella ärsyttävää, kun ihmisiä pelotellaan ihan syyttä suotta. Eihän tuolla vanhalla rokotteella ole mitään tekemistä nykyrokotteen kanssa.

Ja ihan OT. Miksei voi puhua sikainfluenssasta? Mikä nöfnöf? Todella ärsyttävää. No, jokainen tavallaan, tietty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei kannata mitä tahansa kirjoitella:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tauti tappoi yhden, rokote 25 ihmistä
Sikainfluenssasta kohistiin jo 33 vuotta sitten
10.11.2009 16:30

Sikainfluenssa ei suinkaan ole mikään uusi asia. Siitä ja sitä vastaan rokottamisesta kohistiin Suomessa jo 33 vuotta sitten. Tosin tuolloin rokote oli vielä niin kehittymätön, että siinä missä tauti tappoi yhden ihmisen, rokote tappoi 25.

Asiasta kertoi Kuopion kaupunkilehti , joka oli kaivanut esiin Keski-Uusimaa -lehden vuodelta 1976. Sen kannessa komeilee otsikko: Sikainfluenssaa vastaan rokotuksia.

Jutusta selviää, että taudin tulosta Suomeen ei ole vielä merkkejä. Rokotusjärjestys kuitenkin oli jo tuolloin olemassa. Lehden mukaan ensimmäisenä suunniteltiin 50 000 terveydenhoitoalan ammattilaisen rokottamista. Sen jälkeen rokote annettaisiin 150 000 riskiryhmään kuuluvalle. Aivan kuten nytkin.

Vuoden 1976 Keski-Uusimaan mukaan Suomessa oli "valmistettu keväästä asti" rokotetta sikainfluenssaa vastaan. Lehdessä rokotteen kerrotaan olevan niin sanottu viruskolmoisrokote, "joka antaa suojan myö A- ja B-tyyppisiä viruksia vastaan". Mitä tuo rokote tarkalleen oli, sitä juttu ei kerro.

Suomeen pelko sikainfluenssasta tuli Yhdysvalloista, jossa siihen kuoli armeijan tukikohdassa palvellut sotilas. Neljä muuta sairastui myöhemmin.

Tauti otettiin vakavasti ja sitä vastaan rokotettiin peräti 50 miljoonaa ihmistä. Kuopion kaupunkilehden mukaan rokotukset lopetettiin, kun niiden todettiin sairastuttaneen ja tappaneen ihmisiä enemmän kuin itse taudin. Uusi virustyyppi tappoi vain yhden alokkaan, mutta rokote tappoi peräti 25 ihmistä.

IS
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1757771

Muistutan, että kirjoittaja on vastuussa kirjoittamastaan..

Lehdistöä ei tunnu koskevan minkäänlaiset vastuut. Sen verran raflaavia juttuja ovat syöltäneet.
 
Suomessa kukaan ei kuollut tuohon rokotteeseen. Sitä ei edes tuotu Suomeen. Yhdysvalloissa sillä rokotettiin 50 miljoonaa ihmistä ennen kuin todettiin, että rokote on tappavampi kuin itse tauti. Ja kyseessä ei ole sama rokote, jota nyt ihmisiin piikitetään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1758987

Luukanen-Kilde on vaatimattomasti verrannut itseään talvisodan sankareihin, koska hän uskaltaa kertoa totuuden häikäilemättömistä salaliitoista, vaikka häntä itseäänkin on lukemattomia kertoja säteilytetty sähkömagneettisilla aalloilla valkoisista pakettiautoista. Hänen patjansa jouset ovat toimineet antenneina.

Olin kerran kuuntelemassa rouvan juttuja erään yhdistyksen tilaisuudessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1758987

"Nykyisin Norjassa asuva kirjailija uskoo, että "eliitti" haluaa vähentää maapallon väestöä kahdella kolmasosalla."

Tähänhän on pakko uskoa eikö vain ap.

Taidat olla vakavasti häiriintynyt.
 
Siinä huomaa, kuinka luotettava youtube on. Jokuhan täällä linkitti youtubea todisteeksi rokotteen vaarallisuudesta.

"Luukanen-Kildea tituleerataan YouTubessa Suomen entiseksi terveysministeriksi. "
 
mistä näitä hysteerisiä ihmisiä sikiää jotka vaahtoaa vieläkin rokotteen "vaarallisuudesta".....ei tajua, ei. Eiköhän se ole itse tauti joka tappaa, jos tappaa, ei rokote. Järkeä saa käyttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks vain:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1758987

"Nykyisin Norjassa asuva kirjailija uskoo, että "eliitti" haluaa vähentää maapallon väestöä kahdella kolmasosalla."

Tähänhän on pakko uskoa eikö vain ap.

Taidat olla vakavasti häiriintynyt.

Viereisestä pöydästä huutelen: älä ammu viestintuojaa.
 
Yhteistyössä