Ninatt! Mulla ois sulle yks pyyntö...

Lapsen syntyessä lapsi roikkuu kuitenkin niiden alkukantaisten vaistojen varassa, kun aivoista on olemassa vain se muutama kymmenen prosenttia joka kehittyi jo satoja tuhansia vuosia sitten. Jotta hänen aivonsa kehittyisivät optimaalisesti ja hän saisi keskittää energiansa kasvuun ja kehitykseen on parasta tyydyttää ne alkukantaiset tarpeet. Hoivaava isä on ihan jees juttu perheen kannalta, mutta se vaistojensa varassa roikkuva lapsi ei isän puutetta huomaa, jos äiti (tai sanotaan nyt neutraalimmin ensisijainen hoitaja) on jatkuva ja läsnä ja saa tehtäväänsä runsaasti tukea.

Luin juuri vähän aikaa sitten jonkun enkkulaisen tutkimuksen siitä, kuinka vauvoista, joiden hoidosta vastaa tasapuolisesti sekä äiti että isä, kasvaa älykkäämpiä ja ongelmaratkaisukyvyiltään kehittyneempiä lapsia. Tämän valossa melko vähättelevää sanoa, että isän puute olisi jotenkin melko yhdentekevää.

 

Jeps, sitten lapsen perässä juostaan, lopulta pidetään väkisin kiinni kunnes sammuu uupumuksesta... Tälläkin palstalla ollut sellaisia ketjuja muutama.

:O missä tällaisia ketjuja on??

 

Vaistovanhemmuus on vakiintunut termi kavsatusfilosofialle joka on lähtöisin mm Tri Searsin Liedloffin ja muutaman muun aktiivin ajatuksista. Nykyään moni kutsuu mieluummin kiintymysvanhemmuudeksi kun se on suorempi käännös alkuperäisestä termistä attachment parenting.

Ei tarvitse lukea kirjoja tai etsiä tietoja aiheesta mutta ei se ainakaan minua ole haitannut. Minun tapauksessani ei niinkään ollut kyse siitä, että olisin oppinut paljon uutta, kuin siitä, että sain heitettyä roskakoppaan vanhaa oppia, sitä kulttuurin mukanatuomaa lastia jota en olisi välttämättä osannut kyseenalaistaa.

Joitakin ihmisiä ei kiinnosta lukeminen tai tiedonhaku. Minua kiinnostaa. Se ei tarkoita, että seuraan jotakin raamattua. Typerää ruveta kuittailemaan tuollaisesta. Hienoa, että sinä ja muutkin olette löytäneet hyviä tapoja sattumalta tai osanneet seurata vaistojanne kaiken kulttuurisen bullshitin ympäröimänä. Ehkä minäkin olisin. En tiedä. Minulla kun on tapana ottaa asioista selvää ja päädyin jo raskausaikana lukemaan aiheesta. Olisinko parempi vanhempi jos olisin jättänyt lukematta?

No kyllä minuakin kiinnostaa lukeminen ja tiedonhaku, en vain juuri äitiyteeni liittyen ole tuntenut tarvetta etsiä aina valmiita ratkaisuja vaan kuten kirjoitin niin omaan vaistooni luottaen ja lasta seuraten joskus myös virheistä oppien olen löytänyt tavat toimia kunkin lapseni kanssa. Hyvä jos olet löytänyt tukea valintoihisi ja epävarmoihin asioihin! Muistathan kuitenkin välillä pysähtyä myös miettimään, että mikä on oikeasti Sinua ja lastasi ja mikä on näiden "oppien" ihannetta? Joistakin kirjoituksistasi paistaa tämä että nämä asiat eivät perustu omaan kokemukseen vaan vain siihen mitä olet lukenut. Mm. "luonnollinen" lapsentekoväli perusteluna siihen miten nämä teoriat toimisivat monen pienen lapsen kanssa.. Se vähän haiskahtaa!

Mitään kasvatusfilosofiaa tai suuntausta ei kannata ihan purematta niellä enkä usko että niiden "luojat" tai niistä julkaisuja tehneet ovat asiaa niin tarkoittaneetkaan. Itse olen KM sekä kolmen pienen lapsen äiti, olen siis toden totta hakenut tietoa ja lukenut läpi niin Montessorit kuin nämä vaistovanhemmuudetkin. Kehoitan lämpimästi näkemään nämä suuntaukset aina aikansa ilmiöinä, johonkin tarpeeseen ihminen aina hakee valmista oppia johon turvautua. Epävarmuus? En tiedä olisitko huonompi vanhempi jos et näitä opuksia olisi lukenut, mitä itse ajattelet? Olisitko löytänyt oikean tavan toimia lapsesi kanssa ja parhaaksi jos et olisi lukenut yhtäkään kasvatusfilosofista opusta? No aivan varmasti olisit.

Tähän hommaan puutuu itse kukin välillä ja muuttuu sokeaksi omalle touhulleen. Kannattaa tosissaan välillä pysähtyä ja kuunnella mitä se oma sisäinen ääni sanoo, vaikka se olisikin eri ääni kuin mitä toivoo. Kyselee ja kyseenalaistaa vähän itseään; miksi teen näin tai noin? Itse periaatteen ihmisenä kyselin tätä viime yönä itseltäni kun istuin puolenyön jälkeen vielä sohvalla taittelemassa vaippoja seuraavaksi päiväksi kahdelle lapselle valmiiksi.. väsytti ja itketti. Siinäpä selvittelin sitten asiaa mikä oli vaan jo vuosia ollut itsestäänselvyys. En osannut enää vastata siihen, miksi meillä käytetään kestovaippoja, se oli vaan jäänyt tavaksi. Onko minusta vaan hienoa sanoa että jaksan pyörittää kahden lapsen kestovaipparumbaa vaikken oikeasti jaksaisikaan?

Moni asia näyttää hienolta jossain kasvatusopuksessa mutta ei sitä kannata noudattaa jos se ei oikeasti tunnu omalta. Kyseessä voi olla näinkin pieni "kasvatuksellinen" asia kuin vauvauinti, itse olin into piukassa menossa esikoisen kanssa; vauva pääsee luonnolliseen ympäristöönsä ja nauttii lämpimästä vedestä ja leikistä äitinsä kanssa.. Paskat, vauva huusi suoraa huutoa ja pelkäsi vettä ja kaikuvaa hallia kuollakseen. Että ei sitten käyty enää, haavekuvat rapisi.

Haasta itsesi, kokeile vaikka kuukauden kasvatusfilosofia-paastoa? Älä mieti tai muistele mitään niistä opeista mitä olet lukenut vaan teet niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu, perustelet päätöksesi lapsesi suhteen vain itsellesi ja lapselle, vain fiilispohjalta?

 

[QUOTE="niinpä";23465036]

En tiedä olisitko huonompi vanhempi jos et näitä opuksia olisi lukenut, mitä itse ajattelet? Olisitko löytänyt oikean tavan toimia lapsesi kanssa ja parhaaksi jos et olisi lukenut yhtäkään kasvatusfilosofista opusta? No aivan varmasti olisit.

Älä mieti tai muistele mitään niistä opeista mitä olet lukenut vaan teet niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu, perustelet päätöksesi lapsesi suhteen vain itsellesi ja lapselle, vain fiilispohjalta?[/QUOTE]



Kannanpa mäkin korteni tähän keskusteluun. Täytyy muistaa, että meidän kulttuurissa lyö aika voimakkaasti läpi seuraavat asiat: pinnasänky ja oma huone. Kun ei muusta tiedä (jos ei ole koskaan sattunut törmäämään vaistovanhemmuuteen tai Searseihin), niin väitän, että aika monet menee sen kulttuurin mukana: vauvalle hommataan pinnasänky ja oma huone, koska niinhän se kuuluu mennä, sehän on itsestäänselvää.

Niin mekin teimme, kunnes totesimme jo ekana yönä sairaalasta tultua, että ei, eihän vauvaa voi eristää nukkuu yksin. Vauva päätyi pinniksessään meidän huoneeseen. Mutta sekään ei riittäny vauvalle. Vauva selvästi kaipasi läheisyyttäni, koska heti kun otin hänet ihan viereeni sänkyyn, hänen levottomuus loppui. Jalkojen ja käsien sätkyttely loppui, vauva rentoutui ja nukkui! Olin ihan ihmeissäni, että eihän näin kuulu mennä ja yritin aina nostaa vauvan ylös omaan petiin, sillä seurauksella, että vauva heräsi.

Kunnes törmäsin tuohon Hernekeppisivujen Perhepeti-artikkeliin. Se tavallaan avasi silmäni, että on oikeasti olemassa parempi tapa meille ja että pelkäämäni päällekierähtäminen on mahdotonta. Ilman noita vahvistuksia perhepetijutuista en välttämättä olisi älynnyt jättää viereen, vaan olisin menny vaikeimman kautta.

 

Lisään vielä, että monelle voi se omalla fiilistelypohjalla mennä pieleen, koska jos on jo juurtunu tuttavilta "ne oikeat nukkumisjutut" mieleen.

 

No joko olet hankkinut ehdottamani kirjan? Mäkin oon lukenu ainakin 3 Searsin kirjaa ja muutenkin paljon erilaisia kasvatusfilosofioita. Aluksi siis olin täysin samaa mieltä Searsin kanssa, mutta käytännön kokemus (lapsi nukkui huonosti perhepedissä) ja muut kasvatusoppaat (mm. Anna Wahlgrenin kirjat) on saanut mielen muuttumaan. Kiintymysvanhemmuudesta kannatan vielä kantamista kantorepulla (manduca) tai liinalla, mutta meillä sen teki pääasiassa mies kun sen niska kesti paremmin

Mut en tosiaan noudata mitään tiettyä kasvatusfilosofiaa. Anna Wahlgrenilläkin on outoja juttuja (kuten mahallaan nukuttaminen) Olen siis poiminut meiän perheelle sopivat kasvatusmenetelmät eri kasvatusoppaista ja käytännön kokemuksesta

 

Aloittajalle ja niinpälle: KAIKILLA on kasvatusfilosofia. Tai jos ei ole niin on aika heikoilla jäillä. Kaikki eivät ehkä pohdi omaa kasvatusfilosofiaansa yhtä tarkasti - eikä siinä mitään jos se toimii niinkin. Teillä tuntuu nyt kovasti olevan sellainen kuva, että jos lapsi tekee jotain niin minä riennän kirjan luokse ja etsin sopivan kohdan ja luen sen lapselle ääneen En tiedä mistä tällaisen käsityksen olette saaneet. Se, että olen pohtinut omaa kasvatusfilosofiaani ja etsinyt tietoa myös muualta ei tarkoita sitä, että joutuisin aina muistamaan ulkoa mitä jossakin kirjassa sanottiin. Nämä kirjat ovat pikemminkin vapauttaneet minut toimimaan minun ja lapseni suhteen pohjalta. Meidän kulttuurissa kun on paljon sellaisia lapsenkasvatus "menetelmiä" joissa pohditaan valmisratkaisuja joka tilanteeseen. Lapsi laitetaan jäähylle x-minuutiksi, lapselta otetaan pois leluja tuollaisissa tilanteissa, pitää torua jos lapsi tekee näin ja kehua jos lapsi tekee noin. Päiväunet nukutaan vaunuissa ulkona. Nukkumaanmenoaika on xx, ruokailukertoja on 5 päivässä ja ne ovat järjestyksessä aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Kiinteät aloitetaan 6kk täysimetyksen jälkeen perunasoseella, sitä kokeillaan viikko, sitten toisella viikolla toinen maku yms. Kulttuurimme on täynnä tuollaisia järjettömiä "sääntöjä" ja rutiineja joita kaikki eivät osaa kyseenalaistaa. Minunkin olisi ollut vaikea kyseenalaistaa niitä jos en osaisi sanoa miksi tai tietäisi mitään hyvää vaihtoehtoa.

Nyt tiedän, että lapsi voi nukkua silloin ku huvittaa, missä huvittaa. Kiinteät aloitettiin kun lapsi oli siihen valmis. Koska perheessämme ei ole allergioita niin hän sai heti kaikenlaisia makuja, ei tarvinnut muistaa ulkoa mitään "systeemiä" maistattamiseen ja kokeilemiseen. Jos lasta ei nukuta niin sitten ei nukuta päiväunia. Imetystä tosiaan voi jatkaa yli 12 kk. Lukemani kirjat - Searsit, Liedloff, Hunt, Gordon, Mazley, Faber, Kaitaniemi - eivät suinkaan ole tarjonneet mitään valmiita ratkaisuja joka tilanteeseen vaan ovat avartaneet näkemyksiäni ja vapauttaneet minut tekemään oman pääni mukaan. Perinteiset kasvatusmenetelmät suomessa kun nojaavat homogeenisuuteen.

Jos en olisi lukenut esimerkiksi epiduraalin riskeistä synnytyksestä ja opetellut aktiivista synnytystä, niin olisi suuri riski, että synnytys olisi mennyt huonommin. Jos en olisi osannut kieltäytyä oksitosiinista synnytyksen jälkeen, olisi imetys voinut olla kivuliasta ja hankalaa. En olisi ehkä empinyt siirtyä korvikkeeseen. En olisi jaksanut yöherätyksiä. Entä jos lapselle olisi tullut pahoja vatsanväänteitä korvikkeesta? Olen myöskin niin huithapeli, että olisi varmasti ollut tilanteita jossa korvike olisi päässyt loppumaan Ja sitä pitäisi taksilla hakea huoltoasemalta. Jos en olisi kantanut lastani liinassa olisi hän itkenyt enemmän. Olisin etääntynyt ja turhautunut lapseeni. Jos en nyt tietäisi vaihtoehtoja rangaistuksille ja palkinnoille, niin olisimme jatkuvasti tukkanuottasilla. Olen opetellut kohtelemaan lastani ihmisenä, en muistamaan ulkoa jotain kasvatusopusta.

Suomessa varsinkin tuntuu olevan sellainen käsitys valloillaan, ettei vanhemmuuteen tarvita mitään. Kuka tahansa voi siihen ryhtyä ja olla "paras äiti lapselleen". Vaikka on selviä viitteitä siitä, että kaikki eivät ole yhtä hyviä vanhempia. Tämä ei sinänsä ole mikään kilpailu, en yritä olla hyvä voittaakseni mitään, mutta totta kai haluan omalle lapselleni parasta. Se tarkoittaa sitä, että käytän aikaa itsereflektioon, pohdin minkälainen oma lapsuuteni oli, mistä pidin, mistä en, luen alan kirjallisuutta selvittääkseni vaihtoehtoja niille valmisratkaisuille jota tarjotaan mediasta ja ympäristöstä muutenkin.

Se, että joku muu on hurahtanut sokeasti tekemään jotain koska jossakin kirjassa lukee niin ei todellakaan tarkoita sitä, että minä olisin niin tehnyt. Meidän elämämme on pääosin mukavaa, toimivaa ja suhteeni lapseen on lämmin ja mitä tärkeintä, aito. En juokse opuksien luokse joka tilanteen vuoksi. Sen sijaan saatan lukea Gordonia jos tilanteemme on pitempään tuntunut hankalalta enkä oikein tiedä miksi tai osaa korjata tilannetta. Typeräähän se olisi jatkaa hiertävässä tilanteessa ja sulkea silmänsä avulta kun voi ottaa hyvän kirjan käteen ja sieltä mahdollisesti saada jotain selkoa tilanteeseen Ihmiselle on vallan luontaista kysyä neuvoa kokeneemmilta. Se, että se kokemus on kirjattu tekstimuotoon ei tee siitä hyödytöntä.

Tulikohan nyt tästä kuinka pitkä romaani taas