Kerronpa yhden esimerkin tästä joukkosieluisuudesta. Vanhin poikani on aina ollut erittäin ahkera ja tunnollinen oppilas. Hänellä oli neljänteen luokkaan asti paljon kavereita, mutta kun suurimman osan kiinnostus koulua kohtaan väheni, poikani kiinnostus vain kasvoi. Hänen numeronsa olivat 9-10 kaikissa aineissa ja häntä ruvettiin kiusata oikein olan takaa. Hänen kaksi parasta kaveriaankin saatin mukaan, kaska luokan kingiä ei uskallettu uhmata. Lisäksi heillä oli aikamoinen kilpailuasetelma poikaani kohtaan ja toinen pojista ei kestänyt numeroissa toiseksi jäämistä ja alkoi piikittely. Toinen kaveri ei puhunut enään mitään ei puolesta, eikä vastaan. Kiusaaminen muuttui koko ajan fyysisemmäksi, eikä opettajatkaan saanneet tilannetta rauhoitettua.
Ylä-Asteelle mentäessä poikani vaihtoi koulua, ja pääsi luokkaan, jossa suurin osa halusi opiskella ahkerasti ja kiusaaminen loppui kuin seinään. Poikani on nyt ysillä ja hänellä menee hyvin, on kavereita, eikä ole kiusattu kertaakaan. Hänen entiset luokkatoverinsa ovat suurimmaksi osaksi(pojat) erityiopetuksessa tai oma-ura koulussa.
Nuoremmilla lapsilla ei ole oolut tätä ongelmaa. Heillä on kyllä kavereita, eikä joukkosieluisuudessakaan ole mitään pahaa, kunhan se suuntautuu oikealla lailla, eikä näin kuten mainitsemassani esimerkissä.
Meidän lapset ovat vaan sellaisia, että viihtyvät korkeintaan parin kaveri kanssa kerrallaan ja vanhin poika on erittäin kova pitkän matkan juoksija ja on myös urheiluseurassa!
