Oona
Olivia on todella kaunis nimi. Se muistuttaa minua jostain, jonka menetin jokin aika sitten....
*Matkustaa muistoihin*
Olin sairaalassa -06. Olin saanut pienen, ihanan tyttövauvan, jonka nimeksi tulisi Olivia Saana Vanilja. Tyttö oli 10 pisteen vauva. Pääsimme kotiin, elimme ihanaa arkea vauvan kanssa, suunnittelimme ristiäisiä. Tyttö oli ihana ja onnellinen, oli tolkuttoman ihanaa rallatella ja vaihtaa vaippaa, pestä peppua, pukea vaaleanpunaiseen potkupukuun, tuudittaa unten maille, ottaa viereen.
2 viikkoa ihanaa arkea, illalla tyttö nukkumaan omaan kehtoonsa. Onnellinen jokelteleva tyttö kävi nukkumaan, seuraavana päivänä kaukana asuva ystäväni tulisi katsomaan pientä prinsessaa. Kerroin sen tytölle, tyttö hymyili ja jokelteli ihanaan tapaansa. Käytiin nukkumaan. Aamulla herättelin tyttöä, ei herännyt. Herättelin vaan että herääs tänään tulee tosi kiva päivä nuppuseni. Lapsi ei herännyt. Huolestuin, menin shokkiin, kokeilin sydäntä ei mitään. Soitin 112, mutta olin varma ettei mitään ollut tehtävissä. Tiesin että nyt omasta nupustani oli tullut pikku enkeli. Maailma on niin epäreilu, menettää tärkein, elämän sisältö. Kuolinsyy tuntematon , kätkytkuolema. Kesti kauan että pääsin sen verran yli että halusin lisää lapsia. Pelkäsin raskauden, että nyt se kuolee sinne. Kun vihdoin sain toisen tyttären 2010, Emilian, hiivin yöllä aina kuuntelemaan, elääkö se, ja päiväunilla myös. Oli ihanaa mutta haikeaa tehdä vauvatoimia Olivian jälkeen. Olen yhä jok´ikinen aamu aivan tolkuttoman iloinen että hän herää, ihme on tapahtunut. Olivian kanssakin olin onnellinen mutta en ymmärtänyt ettei Olivia heräisi, kuuntelin hengitystä vaan kerran yössä.
Olivia elää muistoissa :heart:
