neuvokaa minua...

kaikki on elämässä hyvin..toimiva avio-liitto...lapset...oma talo....
mitään ei puutu..ja silti olen onneton..enkä edes tiedä miksi.
jotain olennaista puuttuu jokaisesta päivästä. enkä edes itse tiedä mitä.
en tiedä kuulunko jonnekin hullujen huoneelle vai mitä tämä on.
olen yrittänyt miehelleni puhua tästä mutta se ei ymmärrä.

kun edes tietäisin mitä uupuu minulta niin olisi helpompi..mutta en edes itse tiedä...
tämä kuulostaa varmaan typerältä koska en osaa edes kirjoittaa tätä asiaa varmaan ymmärrettävästi....
ja taas itkettää kun kirjotankin tätä... :ashamed: :'(

 

moi
yskä ymmärretty!sama juttu,terveet lapset,ihana mies,uusi talo jne.
siitä huolimatta on ns.tyhjä olo,ihan ku nyt olis saavuttanu kaikki mitä on halunnut.sehän siinä vissiin on,pitäis hankkia jotain uutta ja jotain mitä odottaa.vaikea tässä neuvoa ku itellä myös kenkä puristaa,tosin ei varmaan noin pahasti.
puhu asiasta,jos miehesi ei kuuntele nii mene lääkäriin.ne varmaan auttaa

 

Olo kuin saippuakuplalla? Kaikki on liian hyvin, nyt vaan alitajuisesti pelkää milloin kaikki hajoaa!?

 

no ei voi ihan niinkään sanoa.
en ole edes aatellut että tämä voisi hajota, kaikki on vakaalla pohjalla ollut jo niin kauan, eikä tässä kokonaisuudessa ole mitään valittamista.
mutta minä kaipaan jotain elämääni, tietäin vain mitä.
:\| :\| :\|
en ole viitsinyt kavereita vaivata asialla, en halua rypeä itsesäälissä, kun tuntuu että kaikilla muillakin on huolia jo omasta takaa, :/
silti valitan sitten oloani täällä.

 

\

kaikki on elämässä hyvin..toimiva avio-liitto...lapset...oma talo....
mitään ei puutu..

Mutta onko nuo niitä asioita, mitä OIKEASTI haluat...? En väitä, etteivätkö ne voisi/saisi olla, mutta täytyyhän jossain se vika olla.


ja silti olen onneton..enkä edes tiedä miksi.
jotain olennaista puuttuu jokaisesta päivästä. enkä edes itse tiedä mitä.
en tiedä kuulunko jonnekin hullujen huoneelle vai mitä tämä on.
olen yrittänyt miehelleni puhua tästä mutta se ei ymmärrä.


Ei miehet ymmärräkään mitään noin abstraktia. Sitten vasta, kun pystyt määrittelemään, mihin sattuu ja millaista kipu on, niin menee vähän perille, että ehkä ei KOVIN lujaa kannata just siihen kohtaan tökätä sormella...


kun edes tietäisin mitä uupuu minulta niin olisi helpompi..mutta en edes itse tiedä...

Kuulostaa niin tutulta, niin tutulta. Olin niin kauan elänyt toisen ihmisen -monien ihmisten- kautta, etten enää tiennyt, kuka oikeasti olin ja mitä halusin OMALTA elämältäni, jota kuitenkin jatkuvasti "elin"... Tai oikeammin pitäisi kai sanoa kulutin. Minulle auttoi oma aika, ensimmäisen kuukauden verran ihmettelin, mitä kaikkea tällä ajalla(sairaslomaa töistä) tekisinkään, kunhan ensin saisin väsymykseni nukuttua pois... Palasin monta vuotta sivussa olleiden harrastusteni, maalauksen ja runojen kirjoittelun pariin ja pikkuhiljaa alkoi se oma minäkuva muotoutua. Ja ne omat mielihalut ja tavoitteet. Ero tuli silloisesta elämänkumppanista, minkä erittäin hyvänä asiana näen nykyään, silloin se oli hiukan vaikeampi hyväksyä. Ja täysin kunnollinen mies oli hän, hyvä työpaikka, asunto, kivat vanhemmat jne ja suhdetta luulin toimivaksi... Paremman sain kuitenkin tilalle. Naimiisn tänä keväänä ja esikoinen syntyy syksyllä. =)


Käypä lääkärin luona ihan pahuuttasikin tekemässä masennustesti, niin päässet johonkin suuntaan. Sen lienet itsellesi velkaa, että käyt tarkistuttamassa "virallisesti" vointisi. Pyydä myös otattamaan kilpirauhasarvot yms. hivenainejutut, "tylsyydentunne" saattaa johtua jostakin puutoksestakin.

Ja ennenkaikkea VOIMIA!

 

\

no ei voi ihan niinkään sanoa.
en ole edes aatellut että tämä voisi hajota, kaikki on vakaalla pohjalla ollut jo niin kauan, eikä tässä kokonaisuudessa ole mitään valittamista.
mutta minä kaipaan jotain elämääni, tietäin vain mitä.
:\| :\| :\|
en ole viitsinyt kavereita vaivata asialla, en halua rypeä itsesäälissä, kun tuntuu että kaikilla muillakin on huolia jo omasta takaa, :/
silti valitan sitten oloani täällä.

luulen tietäväni mitä tarkoitat sillä musta tuntuu samalta. on vähän sellainenkin olo usein kuin odottaisin jotain tapahtuvaksi mutta en tiedä mitä.. sellainen epämääräisen levoton olo. nyt kärsin masennuksesta (sis. paniikkihäiriöitä). kannattaisi jutella asiasta esim. psykologille, niin minä teen.
tsemppiä =)

 

\

\

kaikki on elämässä hyvin..toimiva avio-liitto...lapset...oma talo....
mitään ei puutu..

Mutta onko nuo niitä asioita, mitä OIKEASTI haluat...? En väitä, etteivätkö ne voisi/saisi olla, mutta täytyyhän jossain se vika olla.


ja silti olen onneton..enkä edes tiedä miksi.
jotain olennaista puuttuu jokaisesta päivästä. enkä edes itse tiedä mitä.
en tiedä kuulunko jonnekin hullujen huoneelle vai mitä tämä on.
olen yrittänyt miehelleni puhua tästä mutta se ei ymmärrä.


Ei miehet ymmärräkään mitään noin abstraktia. Sitten vasta, kun pystyt määrittelemään, mihin sattuu ja millaista kipu on, niin menee vähän perille, että ehkä ei KOVIN lujaa kannata just siihen kohtaan tökätä sormella...


kun edes tietäisin mitä uupuu minulta niin olisi helpompi..mutta en edes itse tiedä...

Kuulostaa niin tutulta, niin tutulta. Olin niin kauan elänyt toisen ihmisen -monien ihmisten- kautta, etten enää tiennyt, kuka oikeasti olin ja mitä halusin OMALTA elämältäni, jota kuitenkin jatkuvasti "elin"... Tai oikeammin pitäisi kai sanoa kulutin. Minulle auttoi oma aika, ensimmäisen kuukauden verran ihmettelin, mitä kaikkea tällä ajalla(sairaslomaa töistä) tekisinkään, kunhan ensin saisin väsymykseni nukuttua pois... Palasin monta vuotta sivussa olleiden harrastusteni, maalauksen ja runojen kirjoittelun pariin ja pikkuhiljaa alkoi se oma minäkuva muotoutua. Ja ne omat mielihalut ja tavoitteet. Ero tuli silloisesta elämänkumppanista, minkä erittäin hyvänä asiana näen nykyään, silloin se oli hiukan vaikeampi hyväksyä. Ja täysin kunnollinen mies oli hän, hyvä työpaikka, asunto, kivat vanhemmat jne ja suhdetta luulin toimivaksi... Paremman sain kuitenkin tilalle. Naimiisn tänä keväänä ja esikoinen syntyy syksyllä. =)


Käypä lääkärin luona ihan pahuuttasikin tekemässä masennustesti, niin päässet johonkin suuntaan. Sen lienet itsellesi velkaa, että käyt tarkistuttamassa "virallisesti" vointisi. Pyydä myös otattamaan kilpirauhasarvot yms. hivenainejutut, "tylsyydentunne" saattaa johtua jostakin puutoksestakin.

Ja ennenkaikkea VOIMIA!

minä tunnen olevani hukassa välillä itseni kanssa, välillä mietin että mikä oikein olen ja mitä haluan. oon joutunut pienestä asti käsittelemään asiat itse ja ihmiset on kohdelleet kuin ilmaa ja muutenkin huonosti (ei kaikki), niin että itsetunto meni, tuntui ettei mulla ole mitään väliä.. vieläkin tunnen alemmuutta toisiin nähden ja minä-kuva hukassa.. aika huono itsetunto vieläkin ja halu miellyttää muita. itsellä ei niin väliä, oon oppinut siihen mieheni on edesauttanut itsetuntoni kohentamisessa ja lapset. pikkuhiljaa parempaan päin ollaan menossa.. tosin nykyään kärsin paniikkihäiriöstä ja masennuksesta.

 

Luulen että koskaan elämässä ei ole saanut kaikkea..ei voi olla ihan valmis?Materiaalisella tasolla ehkä, mutta entäs se henkinen kapasiteetti? Mulla on auttanut tuohon tyhjyyteen ja ihme oloon jonkinlainen opiskelu,itseni kehittäminen,uusien haasteiden ottaminen..itseensä sijoittaminen.Opiskella voi kesäyliopistossa..kansalaisopistossa..lisäkoulutusta ammattiin..tai uutta ammattia.Tai uusi harrastus on tuonut sisältöä elämään. Mut mikä toimii mulla, ei toimi jollain toisella.
Olen myös kokeillut hypnoositerapiaa,modernia vyöhyketerapiaa..itsestään löytää ihan uusia puolia ja vahvuuuksia,on auttanut baby-bluesissa ja muussakin masennuksessa.Se, että siirtää katsetta hieman sivuun omasta navasta saattaa auttaa,tarkoitan itseäni ja positiivisessa hengessä.
Toivottavasti jaksat nauttia elämän pikku asioista.. Naminami...

 

Hyvät siskot! Lukekaa Simone de Beovourin kirja Toinen sukupuoli.
Ymmärrätte sen jälkeen paremmin itseänne, äitiänne, anoppianne miestänne ja ennen kaikkea, miksi kenkä puristaa vaikka asiat ovat niin hyvin.