Neuvokaa miesasiassa

Mulla hankala tilanne nettitreffimiehen kanssa.

Olemme kirjoitelleet jonkin aikaa. Mies on todella mukava. Hänellä on loistava kirjoitustaito, ja nautin aina hänen kirjeidensä lukemisesta. Ne ovat illan kohokohta -en ole katsonut telkkaria kuukauteen varmaan kun aina odotan, että lapset nukkuvat ja pääsen postilaatikolle :) Puhumme kaikista asioista, ja hän vaikuttaa hyvin tasapainoiselta, rauhalliselta ja älykkäältä.

Hän on ehdottanut tapaamista monesti, ja minä olen aina empinyt. Pelkäsin, että jos hän ei olekaan sellainen kuin toivon, ja ei minulla ole yhtään kokemusta nettitreffeistä. Lopulta kuitenkin suostuin, viime sunnuntaina sitten tapasimme päivällä kahvilassa. Lähdimme pienelle kävelyle ja juttelimme niitä näitä. Kaikki sujui kivuttomasti. Mies oli etukäteen lähettänyt minulle kuvan itsestään, mutta se oli vahvasti... ehkä ei nyt käsitelty, mutta sellaisesta kulmasta otettu ja hämärä, että en saanut oikeaa käsitystä asiasta.

No, meistä ei tule paria. Miehellä on outoja maneereita, huonot hampaat ja hän tuoksui tunkkaiselle. Hän ei vedonnut minuun lainkaan, ei mihinkään osa-alueeseen siis livenä.

Tulin todella surulliseksi. Hän ihastui minuun, ja kirjoittelee monta kertaa päivässä. Kehuu minua ihanaksi ja kauniiksi ja vaikka miksi. Hänen kirjeensä ovat edelleen todela kivoja ja mukavia lukea. Mutta on niin vaikeaa sanoa, että ei meistä tule mitään. Olisi heti silloin sunnuntaina pitänyt sanoa. En vaan saa sanottua. On myös minusta väärin, että yhtäkkiä lopettaisin kaiken yhteydenpidon ilman selitystä.

Kertokaa, miten toimin? En pysty sanomaan hänelle, että hänen ulkonäkönsä tai fyysiset ominaisuutensa eivät vetoa minuun. Se olisi loukkaavaa. : / Hän on ilmiselvästi kovin ihastunut minuun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23615576:
Jos sanoisit, että et tuntenut teidän välillä minkäänlaista seksuaalikemiaa? Olisiko se rumasti sanottu? Siitähän on pohjimmiltaan kyse.
No kyllä mä mietin sitä ja taitaa se olla ihan totta. Mies ei oikein pidä itsestään niin hyvää huolta kuin toivoisin. Kuten taisin kertoa, niin hampaat olivat likaiset ja huonossa kunnossa ja peseytymisestä oli ehkä jo hiukan liian kauan. Mutta miehelle on aika vaikeaa mennä satuttamatta häntä sanomaan kuitenkaan mitään tuosta seksuaalisesta vetovoimasta, koska se on valtava egokolaus.

Majuri, en hae huoltajaa lapsilleni, vaan miesystävää itselleni. Että todennäköisesti rakkauselämän vilkastumisesta huolimatta tai vilkastumattomuudesta riippumatta olisin lapsilleni yksihuoltaja. ;)

Saatoko erityisesti jotakin siitä, että yrität pahoittaa kaikkien mielen? Itse ajattelen olleeni sinua kohtaan aina hyvin asiallinen.
 
Viimeksi muokattu:
Valitettavasti on niin, että kerrot asian miten tahansa niin mies loukkaantuu. :|

Ehkä kaikkein helpointa sun kannalta on se, että kerrot ettei sulla kolahtanut ja että haluat lopettaa jutun siihen.

En mä tiedä. Mä olen ainakin niin huono jättämään ja tuskaalen sitten sen kanssa mitä toiselle sanon.
 
En mä tiedä. Mä olen ainakin niin huono jättämään ja tuskaalen sitten sen kanssa mitä toiselle sanon.
Mulla on sama ongelma. Kun olen niin hellämielinen, ja mietin koko ajan, miltä toisesta tuntuu. Kai mä huomaan olevani sen kanssa kohta alttarilla vain siksi, ettei se pahoita mieltään:D Toisaalta voisi luulla, että mies olisi vaan kiitollinen rehellisyydestä, jotta voisi jatkaa eteenpäin.

Ei vaan, kai sitä on nyt vaan asia sanottava suoraan. Parempi nyt kuin myöhemmin.
 
Sun kannattais kyllä vaan ihan reilusti reilulla pelillä kertoa, että sinusta teidän välillä ei ollut ”sitä jotain” ja jos sinusta yhtään siltä tuntuu, niin ehdottaa mahdollisesti yhteydenpidon jatkamista ihan pelkältä kaveripohjalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Palstapåliisi;23615648:
Mulla on sama ongelma. Kun olen niin hellämielinen, ja mietin koko ajan, miltä toisesta tuntuu. Kai mä huomaan olevani sen kanssa kohta alttarilla vain siksi, ettei se pahoita mieltään:D Toisaalta voisi luulla, että mies olisi vaan kiitollinen rehellisyydestä, jotta voisi jatkaa eteenpäin.

Ei vaan, kai sitä on nyt vaan asia sanottava suoraan. Parempi nyt kuin myöhemmin.
näin se menee.
 
rehellisyys kannattaa
Alkuperäinen kirjoittaja Palstapåliisi;23615610:
No kyllä mä mietin sitä ja taitaa se olla ihan totta. Mies ei oikein pidä itsestään niin hyvää huolta kuin toivoisin. Kuten taisin kertoa, niin hampaat olivat likaiset ja huonossa kunnossa ja peseytymisestä oli ehkä jo hiukan liian kauan. Mutta miehelle on aika vaikeaa mennä satuttamatta häntä sanomaan kuitenkaan mitään tuosta seksuaalisesta vetovoimasta, koska se on valtava egokolaus.

Majuri, en hae huoltajaa lapsilleni, vaan miesystävää itselleni. Että todennäköisesti rakkauselämän vilkastumisesta huolimatta tai vilkastumattomuudesta riippumatta olisin lapsilleni yksihuoltaja. ;)

Saatoko erityisesti jotakin siitä, että yrität pahoittaa kaikkien mielen? Itse ajattelen olleeni sinua kohtaan aina hyvin asiallinen.
Miksi et tee miehelle palvelusta, ja sano asiaa rehellisesti niin kuin se on? Voisit sanoa, että sinulle ja monelle muullekin naiselle on tosi tärkeää, että mies pitää itsestään ja ulkonäöstään huolta. Ja että ilman näitä ominaisuuksia jää tietty kemia puuttumaan, jota ilman ei romanttisesta suhteesta tule valitettavasti mitään. Pehmennä asiaa kertomalla miehen olevan todella mukava ja älykäs henkilö. Mutta ei se oikea sinulle. Ehkä kaveri ottaa vinkistä vaarin, ja hankkiutuu suihkuun, hampaiden valkaisuunsekä pesee vaatteensa. Ja seuraavalla kerralla ei tule dumpatuksi!
 
Ajattele tilanetta toisinpäin- haluaisitko, jos olisit itse ilmeisen ihastunut johonkuhun, joka ei kuitenkaan tuntisikaan sinua kohtaan samoin.. jättäisi sen sinulle kertomatta pelkästään siksi, että pelkäisi loukkavansa sinua. Ja sinä rakentelisit suuria unelmia ja olisit jutussa yhä vakavammin.. eikö se sattuisi enemmän, jos myöhemmin paljastuisikin, ettei toinen tuntenutkaan siten, kun antoi ymmärtää ns. hienotunteisuusyistä.?
 
"tui"
Ei pidä kirjoitella kauan ennen tapaamista. Näin ei ehdi muodostua kuvitelmia toisesta eikä kiintymystä. Itse kertoisin viestissäni, etten ole valmis suhteeseen ja toivottaisin miehelle hyvää elämää.
 

Yhteistyössä