P
puikkojalka
Vieras
Miten ihmeessä osaatte ostaa oikean kokoisia vaatteita netistä?:O Kun täysin saman liikkeen samaa kokoa olevat vaatteet ovat ainakin minun päälläni aivan eri kokoisia.
Tuli tuossa tilattua vaatteita S-koolla. Paitoja oli yhteensä 10 kpl ja niistä neljä oli vääränkokoisia. Kaksi oli vähän liian tiukkoja (menivät päälle kuitenkin ihan hyvin, mutta ikäviä silti) ja toiset kaksi liian isoja (roikkuivat päällä). Loput kuusi olivat sopivia, eli sellaisia kuin S-koko minulle yleensäkkin on.