AAARgghh |O
Sellainen olo täällä tänään. Kamalaa. Kaikki ärsyttää ja tullut taas napistua lapsillekin ihan liian pienistä. No, toisaalta kokoperhe on aika lailla sairastanut viime aikoina ja uni on jäänyt hiukka vähäiseksi. Mutta toisaalta mieleen hiipii koko ajan alkava pms-oireilu. Voi hitto sentään!
Minä aina yritän olla aurinkoinen tai edes neutraali, mutta silti olo on useimmiten kuin maailman vittuuntuneimmalla henkilöllä konsanaan. Jotenkin itsekseni ajattelen, että on luovuttamista olla kiukkuinen, jos vaikka kuitenkin olisinkin juuri tässä kierrossa raskautumassa. Mutta kiukkuinen on kiukkuinen vaikka mitä tekisi. Ja mulla henk.kohta on aivan kamalat pms-oireet. Silti toivon tietysti, että ei nää sitä olisi, vaan huonoa nukkumista tässä nyt vaan podetaan. Mutta jos taas liikaa tsemppaa itseään ja onnistuu edes jollain keinolla olemaan räjähtelemättä ja patoaa sisälleen kaiken tuntemansa kiukun ja silti kuukautiuset alkaa, on se kuin maailma musertuisi kokonaan. Jotenkin vielä suuremmin, kuin silloin, kun on luottanut oloonsa siitä, että kyllähän ne taas alkaa.
Voihan pöh.