Neljän lapsen äiti Sini, 33, on välillä kypsä perhearkeen ja sanoo sen ääneen: En halua olla lasteni kanssa 24/7

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kaikki ihmiset on ärsyttäviä joskus, jopa omat lapset, vaikka ne ovatkin maailman rakkaimpia.
Miksi tällaista asiaa pitää demonisoida?
Ei vanhemmuus ole loputonta ymmärystä, sympatiaa ja lehmänhermoja.

Oliskohan kaikilla parempi olla, jos vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä oppikirjaihmisiä, vaan he voivat olla ihmisiä omine vikoineen ja silti oikein hyviä vanhempia lapsilleen?
Itse ainakin pidän huomattavasti enemmän ihmisistä, jotka ovat armollisia itselleen vikoineen, kuin niistä, jotka yrittää niin kovasti olla oppikirja- vanhempia ja ovat koko ajan takakireinä ja totisina kuin viulunkielet.

Itse uskon, että lapsista kasvaa varsin tervepäisiä yksilöitä, kunhan heitä rakastetaan, heistä välitetään ja heistä ollaan kiinnostuneita. Se ei tarkoita 24h/7 huomioimista ja ajan antoa jokaisessa hetkessä. Lastenkin pitää oppia antamaan tilaa muille ihmisille sitämukaa kuin kasvavat. Vauvat on vauvoja, viisivuotiaat on viisi vuotiaita ja koululaiset on koululaisia. Otteen pitää helliittää pikkuhiljaa sitämyöden kun lapsi kasvaa.
 
  • Tykkää
Reactions: ammuli ja r0s
vierailija
Ei todellakaan tarvitse haluta olla lasten kanssa 24/7. Sellainen olisi jo epätervettä normaalille aikuiselle.
Nukkekoti olisi juuri sitä, että istuu sen vauvan tai niiden lasten vieressä, eikä tekisi itse itselleen yhtään mitään.
Aikuiselle normaalia on syöttää, pestä ja käydä pihalla lasten kanssa. Leikit yms. lasten on tervettä hoitaa ihan itse ilman aikuisia.
 
Eiköhän jokainen välillä väsy lapsiinsa ja halua käydä edes suihkussa rauhassa? Mutta ei kun silloin pitäö ottaa lapset pois. Voi luoja.
Muistan ajan, kun en päässyt vessaan yksin. En voinut mennä suihkuun ilman, että oven takana itkettiin keuhkot pihalle (vaikka isä oli vieressä). Join kahvini kylmänä. Olin koko ajan kiinni lapsissa, kun olivat pieniä.
Nyt meillä on kaksi koululaista, jotka lataavat iltapalan pöytään, käyvät hammaspesulla ja menevät nukkumaan. Ihanaa! En juurikaan kaipaa vauva- arkea... vaikka toki vauvat ja taaperot on hurjan söpöjä on elämä siinä kohtaa aika kiireistä ja vangitsevaa. En siis missään nimessä voisi tuomita äitiä, joka haluaa hetken hengähtää. Pidän sellaista äitiä varsin tervepäisenä aikuisena, joka haluaa huolehtia myös itsestään.
 
  • Tykkää
Reactions: ammuli
r0s
Kaikki ihmiset on ärsyttäviä joskus, jopa omat lapset, vaikka ne ovatkin maailman rakkaimpia.
Miksi tällaista asiaa pitää demonisoida?
Ei vanhemmuus ole loputonta ymmärystä, sympatiaa ja lehmänhermoja.

Oliskohan kaikilla parempi olla, jos vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä oppikirjaihmisiä, vaan he voivat olla ihmisiä omine vikoineen ja silti oikein hyviä vanhempia lapsilleen?
Itse ainakin pidän huomattavasti enemmän ihmisistä, jotka ovat armollisia itselleen vikoineen, kuin niistä, jotka yrittää niin kovasti olla oppikirja- vanhempia ja ovat koko ajan takakireinä ja totisina kuin viulunkielet.

Itse uskon, että lapsista kasvaa varsin tervepäisiä yksilöitä, kunhan heitä rakastetaan, heistä välitetään ja heistä ollaan kiinnostuneita. Se ei tarkoita 24h/7 huomioimista ja ajan antoa jokaisessa hetkessä. Lastenkin pitää oppia antamaan tilaa muille ihmisille sitämukaa kuin kasvavat. Vauvat on vauvoja, viisivuotiaat on viisi vuotiaita ja koululaiset on koululaisia. Otteen pitää helliittää pikkuhiljaa sitämyöden kun lapsi kasvaa.

Justiinsa!

Mullakin oli 33-vuotiaana neljä lasta ja kyllä vaan ois pää hajonnut ellei olisi ollut mahdollisuutta käydä välillä yksin kaupassa tai lenkillä.

Kun perheessä on kaksi aikuista, on kai luonnollista että kumpikin hoitaa välillä yksin lapsia jotta toinen saa tovin hengähdyksen.


Ja sääliksi käy niitä, joilta on vaikkapa puoliso kuollut tai ero tullut ja toinen puolisko kokonaan kadonnut maisemista. Eikä siihenkään kukaan voi varautua.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ja Sini huomasi tämän asian vasta kun oli tehnyt neljä lasta? Fiksumpi olisi tajunnut virheensä jo ekan jälkeen.
Mä voin tähän kommentoida että mä tykkäsin ekan lapsen kanssa olla tyyliin 24/7. Toisten mielestä on ihana lähteä yksin vaikka kahvitteleen tai kauppaan, mä tykkäsin mennä lapsen kanssa joka paikkaan vaikka mies olisikin hoitanut esim.kauppareissun/kahvittelun ajan. Tai esim. työpaikan juhlat, halusin kotiin ennen kuin lapsi menee nukkuun. Silloin haaveilin vielä kolmesta lapsesta.
Sitten syntyi toinen, äärimmäisen huonouninen, erittäin vilkas, todella vaativa vauva/lapsi. Jaksoin hammasta purren mutta välillä kävi mielessä että olisi pitänyt jättää yhteen, nyt olen onnellinen että jaksoin, helppo tuo lapsi ei edelleenkään ole mutta todella sydämmellinen, hurmaava, älykäs ja huumorintajuinen.
Mutta ei kukaan voi tietää millainen seuraava lapsi on, tai kuinka pitkälle voimavarat riittää.
Tosin itse tiedostin kyllä kakkosen myötä että lapsilukuni on täynnä, helppo lapsi menisi helposti mutta samanlainen extremelapsi niin en uskalla edes ajatella.
Ja nykyään töissäkäynti on todellakin henkireikä että saa taukoa myös kotoa.
Huvittavaa sinänsä että ekasta sanottiin neuvolasta että hän on vaativa vauva, itsestäni se ei siltä tuntunut.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Kaikki ihmiset on ärsyttäviä joskus, jopa omat lapset, vaikka ne ovatkin maailman rakkaimpia.
Miksi tällaista asiaa pitää demonisoida?
Ei vanhemmuus ole loputonta ymmärystä, sympatiaa ja lehmänhermoja.

Oliskohan kaikilla parempi olla, jos vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä oppikirjaihmisiä, vaan he voivat olla ihmisiä omine vikoineen ja silti oikein hyviä vanhempia lapsilleen?
Itse ainakin pidän huomattavasti enemmän ihmisistä, jotka ovat armollisia itselleen vikoineen, kuin niistä, jotka yrittää niin kovasti olla oppikirja- vanhempia ja ovat koko ajan takakireinä ja totisina kuin viulunkielet.

Itse uskon, että lapsista kasvaa varsin tervepäisiä yksilöitä, kunhan heitä rakastetaan, heistä välitetään ja heistä ollaan kiinnostuneita. Se ei tarkoita 24h/7 huomioimista ja ajan antoa jokaisessa hetkessä. Lastenkin pitää oppia antamaan tilaa muille ihmisille sitämukaa kuin kasvavat. Vauvat on vauvoja, viisivuotiaat on viisi vuotiaita ja koululaiset on koululaisia. Otteen pitää helliittää pikkuhiljaa sitämyöden kun lapsi kasvaa.
Samaa mieltä!
 
vierailija
Muistan ajan, kun en päässyt vessaan yksin. En voinut mennä suihkuun ilman, että oven takana itkettiin keuhkot pihalle (vaikka isä oli vieressä). Join kahvini kylmänä. Olin koko ajan kiinni lapsissa, kun olivat pieniä.
Nyt meillä on kaksi koululaista, jotka lataavat iltapalan pöytään, käyvät hammaspesulla ja menevät nukkumaan. Ihanaa! En juurikaan kaipaa vauva- arkea... vaikka toki vauvat ja taaperot on hurjan söpöjä on elämä siinä kohtaa aika kiireistä ja vangitsevaa. En siis missään nimessä voisi tuomita äitiä, joka haluaa hetken hengähtää. Pidän sellaista äitiä varsin tervepäisenä aikuisena, joka haluaa huolehtia myös itsestään.
Samanlaisia muistoja. Hankin muuten termosmukin just vauva-aikana, ettei se kahvi heti jäähtyisi :D
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä