Kävinpä sitten kirkossa nelivuotiaan kanssa. Älysin sentään ottaa sille pari lelua mukaan, jotenkuten selvittiin :|
Kun urut soittaa, niin tämä pitelee korviaan ja kaivautuu paitansa alle, kailottaa soiton loputtua kirkkaalla ääänellä että en tykkää soitosta. Ensimmäisen virren jälkeen alkoi kiehnäys ja marina: mulla on nälkä, en jaksa enää, mennään kotiin, minulla on koti-ikävä, miksi ei mennä, eikä mennä koskaan, pitääkö täällä olla vielä kauan? Yhtään hetkeä se ei ollut hiljaa eikä istunut alallaan.
Myös autossa istuminen on aina yhtä vaikeata. Samoin kerhossa. Tai kylässä. Tai jos äiti puhuu jonkun toisen ihmisen kanssa - tai puhelimessa!
Lapsi on pikkuveljensä kanssa kotihoidossa. Ja äiti alkaa olla kyllästynyt siihen, että mikään kivaksi suunniteltu ei suju yhtään, jos siinä pitää istua paikallaan eikä silloin voi saada äidiltä jakamatonta huomiota. Mitä voisi tehdä?
Kun urut soittaa, niin tämä pitelee korviaan ja kaivautuu paitansa alle, kailottaa soiton loputtua kirkkaalla ääänellä että en tykkää soitosta. Ensimmäisen virren jälkeen alkoi kiehnäys ja marina: mulla on nälkä, en jaksa enää, mennään kotiin, minulla on koti-ikävä, miksi ei mennä, eikä mennä koskaan, pitääkö täällä olla vielä kauan? Yhtään hetkeä se ei ollut hiljaa eikä istunut alallaan.
Myös autossa istuminen on aina yhtä vaikeata. Samoin kerhossa. Tai kylässä. Tai jos äiti puhuu jonkun toisen ihmisen kanssa - tai puhelimessa!
Lapsi on pikkuveljensä kanssa kotihoidossa. Ja äiti alkaa olla kyllästynyt siihen, että mikään kivaksi suunniteltu ei suju yhtään, jos siinä pitää istua paikallaan eikä silloin voi saada äidiltä jakamatonta huomiota. Mitä voisi tehdä?