näppyläistä ihottumaa poskissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olkia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

olkia

Vieras
Mistähän voisi olla kysymys puolivuotiaan lapsemme ihottumassa? Poskien iho ollut vaihtelevasti huono jo kuukausia. Ihottumaa on poskien alaosassa pääasiassa, ja se on sellaista näppyläistä, ei siis tasaisen kuivaa ja karheaa, kuten atooppista ihottumaa usein kuvaillaan, eikä sitä ole koskaan ollut esim. suun ympärillä tai muualla. Muualla kehossa iho on oikeastaan loistokunnossa. Olen hoitanut poskia perusrasvalla ja kortisonilla ajoittain. Tuntuu, että iho kuitenkin elää omia aikojaan, ja lehahtelee ja "näppylöityy" silloin kun haluaa...Erityisesti huomaa, että jos on vaikka hikoillut tai jokin hautonut nukkuessa, silloin posket saavat väriä. Samoin lattialla nuohotessa ja kuolassa pyöriessä. Neuvolalääkäri ei asiasta osaa sanoa juuta eikä jaata, kuten tavallista. Itseäni asia kuitenkin stressaa, kun ei tiedä mistä on kysymys. Olenkin ajatellut viedä lääkärille, että saan mielenrauhan.
 
Mä olen miettinyt samaa, meillä muutama päivä sitten tytöllä alkoi jälleen kerran mennä iho juuri tuosta poskien alaosasta näppyläiseksi ja karheaksi....tytöllä on maitoallergia, ja ennen sen toetamista06/2005, oli iho tosi huono, mutta oikein märkivä ja rikki, tämänhetkinen "röhelmä" on erilaista. Mitään uusia ruokia ei olla kokeiltu eikä ole altistunut lehmänmaidolle eikä äidinmaidonkorvikkeelle.
Viime yö oli ihan kamalaa raapimista, aamulla oli tyynyliina, naama ja kädet veressä... :'( Kortisonia koitin nyt laittaa josko vähän rauhoittais kutinaa.
Onko kuinka yleistä että on allergiamaidollekin allerginen?? Meillä käytössä Peptidi tutteli, ja olen kuullut/lukenut että sillekin voi olla allerginen...
 
Äitiliini: Olikos niin että peptidi tuttelissa on maitoproteeinit pilkottuna? Sellainenkaan ei käy herkimmille maitoallergikoille. Seuraava askel onkin sitten ihan synteettinen korvike (neocate tai nutri-junior, muistaakseni)

Ketjun aloittajalle jonka nimeä en nyt (sori vaan) muista: atooppisessakin ihottumassa voi olla sellaista näppyläistä röhelmää. Atopiaa voi olla semmoista että se tulee tosiaan tuollaisesta kuolasta yms. mutta toisaalta voi olla että tulee jostain ruoka-aineistakin. Meillä muuten esikoisella oli jotain 3kk poskessa ihottumaläntti, katosi hydrokortisonilla 5kk ikäisenä eikä sitten enää takaisin tullut.
 
Seuraava maitokorvike olis Almiron Pepti, sit Nutri-Junior ja sit vasta Neogate.Menee se proteiini aina pilkotummaksi ja korvike sit sitä mukaa kalliimpaa.Meillä käytössä vielä Nutri-Junior,poika nyt 1,5-vuotias ja juonut nyt vuoden Nutri-Junioria.Meidän pojan atopia on erikoista, lääkärienkin mielestä ja kannattaa ottaa valokuvia niistä ihottumakohdista.Ihottumaläiskät on jaloissa ja käsissä taivekohtien yläpuolella ja ne on teräväreunaisia, pyöreitä.Lääkärille on tosi vaikea kuvailla millanen ihottuma on ollut ja meilläkin on lääkäri vaihtunut polilla monta kertaa.Kun seuraava aika taas koittaa otan pienen valokuva-albumin mukaan.Toisilla vain on niin herkkä iho että esim kuola, räkä yms ärsyttää ihoa.Meidän pojan ihoa hiki ärsyttää.Aina pitää miettiä paljonko pukee ja kokeilla onko liian kuuma esim. kyläpaikassa.Pojan kasvojen iho ärtyy jos hän väsyneenä hinkkaa kasvojaan.Tai jos koira nuolee poskia.Muuten kyllä voi olla samassa tilassa koiran kanssa.Varsinaisesti pojalle ei ole löytyny mitää ruoka-aineallergiaa vielä, ainoastaan maitoallergia.Vuosi sitten ruokavalio vedettiin ihan minimiin ja nyt on sitten pikkuhiljaa pystynyt lisäämään ruoka-aineita.Viljoista nyt käytössä riisi, vehnä ja kaura.Kaura saatiin kokeiluun parisen viikkoa sitten.Kun sais kokeiltua kananmunan, rokotus jäi nyt viimeksi antamatta sen takia.Se rokotus kun oli kananmunapohjainen.Mulle voi laittaa y-viestiä!Voin laittaa sit sähköpostissa kuvia pojan ihottumasta
 
Sitä piti vielä sanoa että meillä yksi lääkäri sanoi että atooppinen ihottuma on elää aaltomaisesti.Siis välillä on parempi ja sit huonompi.Ennusti että pojalla voi olla sellasta kouluikään asti.Perusrasvaus täytyy olla kunnossa, se ehkäisee ettei iho mene pahemmaksi ainakaan.Että sen kanssa täytyy vain elää ja olla onnellinen kun iho on hyvä.Meillä pojan iho varmaan parhaimmillaan nyt vuoteen vaikka iho ei olekaan kokonaan terve.Tänään toinen poski oli herätessä punertava, ärtynyt hiestä tai kuolasta.Mutta tsemmpiä ruokakokeiluuun, kyllä se siitä ajan kanssa!
 
Meidän pojalla oli pienestä saakka huono iho poskissa, tilanne paheni 5 kk:n iässä. Ihottuma oli juuri näppylöitä poskissa, välilä lehahti punaiseksi. Vähän ihottumaa oli myös taipeissa, muuten iho oli todella hyvä. Yksi lääkäri sekä neuvolatäti epäilivät ainoastaan atooppista ihoa, jota pitää rasvata..Iho kuitenkin tulehtui ja ja veimme hänet allergialääkärille, joka otatti prick-testit. Tuloksena oli monenlaista allergiaa, kuten maito, kaikki viljat, kananmuna, maissi, riisi... Allergiat ovat nyt vähän yli vuoden ikäisenä melkein kokonaan onneksi hävinneet ja sen myötä myös poskien ihottuma. Mutta, heti, jos syö jotain allergia aiheuttavaa, oireilevat myös posket..
 

Yhteistyössä