Nämä maailmanlopun ennusteet ovat menneet pieleen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
  • 1980 Yhdysvalloissa kerrottiin happosateista, jotka ”tappavat elämän järvistä”. Hallituksen tutkimus kumosi väitteen vuosikymmentä myöhemmin.
  • Yhdysvaltain Keskilänteen ennustettiin vuonna 1988 vakavien kuivuuskausien sarjaa. Kyseisen vuoden jälkeen ilmiö ei toistunut, ja alueen sademäärät ovat olleet viime vuosina tavanomaista suuremmat.
  • Yhdysvaltain pääkaupungin hellepäivien ennustettiin vuonna 1988 moninkertaistuvan lähitulevaisuudessa. Tilastojen mukaan Washington D.C.:n kuumien päivien huippu oli vuonna 1911, minkä jälkeen trendi on ollut laskusuunnassa.
  • Malediivien ennustettiin vuonna 1988 uppoavan kokonaan 30 vuoden aikana. Saarten arvioitiin autioituvan jo vuonna 1992 juomakelpoisen veden loppuessa.
  • YK kertoi vuonna 1989, että merenpinnan nousu ”tuhoaa valtioita” vuoteen 2000 mennessä.
  • New Yorkin kaupungin kerrottiin uppoavan osittain vuoteen 2019 mennessä.
  • Yhdysvaltain puolustusministeriön raportti varoitti vuonna 2004 ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ydinsodasta, kuivuudesta, nälänhädästä ja levottomuuksista. Britannian ilmaston ennustettiin muuttuvan ”Siperian kaltaiseksi” vuoteen 2020 mennessä ja useiden eurooppalaisten suurkaupunkien uppoavan samalla.

https://www.verkkouutiset.fi/nama-maailmanlopun-ennusteet-ovat-menneet-pieleen/
 
Ei nyt puhuta näistä. Maailma tuhoutuu ihan just joka tapauksessa koska suomalaiset ajavat autoilla vieläkin. Se, että ympäristöjärjestöt ovat saaneet omilla toimillaan noin monta maailmanloppua estettyä (lol) ei auta mitään siinä vaiheessa kun taivas putoaa.
 

Similar threads

O
Viestiä
6
Luettu
2K
A

Yhteistyössä