Naiseni on satutäti

Ne asiat, joihin aikoinani hänessä rakastuin ärsyttävät nyt eniten. Se ikuinen lapsenomainen usko asioiden järjestymiseen parhain päin, heittäytyminen tähän hetkeen, usko ihmisten sisäiseen hyvyyteen ja runsas rikas mielikuvitus. Rakastin sitä vallatonta naista, joka kehtasi vielä päälle kolmikymppisenä juosta puolinakuna pellolla perhosen perässä! Nyt häpeän silmät päästäni, kun hän sienimetsällä selittää lapsillemme jokaisen kuusenkolon kohdalla, että siellä asuu mörrimöykky tai lumihiutaleiden joukossa sataa pieniä keijuja!
Ei hän ole epävakaa tai sairas mieleltään. On hyvin koulutettu ja työyhteisössään arvostettu ja pidetty ihminen. Kotona sitten kaikkea muuta...
Siisteys kodissamme ei ole ensisijainen hänelle, ei myöskään rutiinit. Joskus aamupalaksi on jäätelöateria tai ruuaksi " kärpäskeittoa" (linssikeitto) jne. Lapset hoitaa hyvin: leikkii ja hellii. Kuria ei kuitenkaan löydy äidin toimesta.
Rasittaa vaan tulla kotiin, jossa ollaan jatkuvasti intiaanileirillä tai ruusulinnassa....Elämä kun ei oikeasti ole yhtä satua ja onnea. totuuden ja realiteettien kertomisesta lapsille on keskusteltu. Rouva ei halua, kun lapset ovat kuulema vain kerran pieniä...
Elättekö tee muut naiset lastenne kanssa intiaanileirillä päivät pitkät?

 

:heart:

Anteeksi, mutta oli pakko. Toisaaltaan suloista mutta voisin kuvitella että jossain vaiheessa rupeisi ärsyttämään. :hug:

 

pahoittelut, mut mä en oikeesti ite jaksais tota päivääkään.. leikkiminen on ihan kivaa, joskus, mut ei sovi kaikkiin juttuihin... =) mä oon melko realitettti-ihminen kuitenkin..

 

Voi kun oliskin voinut säilyttää tuollaisen maailmankatsomuksen vaikeuksien keskellä.=)
Meillä ei eletä satulinnassa vaan raadollisessa ankeassa arjessa.

 

Voi miten ihanalta ihmiseltä kuulostaa..! Haluaisinkin jaksaa eläytyä lasten maailmaan ja jaksaa olla niin läheinen että leikeissäkin mukana. Hän kuulostaa tosi ihanalta ihmiseltä ja uskon että lapset kasvavat tasapainoisiksi juuri tuollaisen aikuisen seurassa.

 

juu ei oo inkkarileiriä täällä. ja en yhtään ihmettele jos alkaa jossain vaiheessa jo risomaan.

 

Kuulostaa hyvältä äidiltä, joka eläytyy lastensa maailmaan ja leikkii heidän kanssaan, siihen ei moni pysty/jaksa.
Kuulostaa siltä, että tiesit, mitä sait. Mikä on muuttanut suhtautumisesi?

 

Suomi on täynnä tosikkoja, ihanan naisen olet löytänyt!.Toisaalta teidän perhe-elämää tasapainottaa, että isä pystyy myös kertomaan elämän realiteeteista.Ajattele, että vaihtoehtona voisi olla synkkä pirttihirmu!!!!

 

minä olen sieltä toisesta ääripäästä, olen tosikko. joku kerran sanoi, että olen jämäkkä, mutta mukava.
mieheni on meillä se hassuttelija. mielestäni hän täydentää minua, hyväksyvästi hymyillen katson sivusta, kun hän puuhailee ja touhottaa lasten kanssa.

 

Minun ukkoniko se siellä kirjottelee! Kyllä asiat järjestyy! Tuu kotio! Täällä on justiinsa peikkohippa menossa!

 

Juu ei menis täälläkään.. Toki hyvä leikkiä lasten kanssa yms, mutta liika on liikaa.

 

...ja mulla oli pienenä tuollainen täti, jota rakastimme yli kaiken. Hän jaksoi aina tulla lattialle leikkimään ja oli todella innostava ja ihana.

 

Voi miten ihanalta ihmiseltä kuulostaa..! Haluaisinkin jaksaa eläytyä lasten maailmaan ja jaksaa olla niin läheinen että leikeissäkin mukana. Hän kuulostaa tosi ihanalta ihmiseltä ja uskon että lapset kasvavat tasapainoisiksi juuri tuollaisen aikuisen seurassa.

minusta on suurta rohkeutta uskoa ja toivoa kauniiseen elämään tässä rumassa ja kylmässä maailmassa. Ok, maailma on kylmä ja kova, mutta pitääkö kodinkin olla? Ja jos sinä teillä luot realiteettejä lapsille niin anna hänen hoivata ja tuoda lapsillenne ja arkeenne kauniita ja ihania asioita.
Nauti, hyvä ihminen!

 

pahoittelut, mut mä en oikeesti ite jaksais tota päivääkään.. leikkiminen on ihan kivaa, joskus, mut ei sovi kaikkiin juttuihin... =) mä oon melko realitettti-ihminen kuitenkin..

samoin. Kyllä meillä majaleikkejä on, mutta lasten kesken ja ne korjataan poiskin. Aikuinen on kuitenkin aikuinen ja aikuisella pitää olla ne ohjat käsissä.

 

Kyllä tulisi sanomista jos mies alvariinsa istuisi tiipiin edessä nuotiolla.

 

nooh, meitä on erilaisia naisia ja kaikki hoidamma lapsmme tavallamme. Jos hiertää niin voih, mikähän mahtas olla se oikea syy, kerta hän on samanlainen hörhö ollut aina, et ei ole sinulle mikään yllätys. Sinun vain tarvitsee sopeutua, kun hänet olet puolisoksesi valinnut ja tiennyt mitä saat. Et ala vaan kaivertaa omaa toteemipaaluasi mies!

 

Ihan niin kuin meillä Vähän ehkä kärjistettynä tosin.

 

Liika on liikaa.

 

miten käyttäytyy kahdestaan sinun kanssa? Jos silloinkin lässyttää ja lörpöttää niin silloin olisin jo huolissani

 

Hei Rakas,

Oletko huomannnut, että meille ei ole koskaan tullut huomautuslaskua mistään? Olen siis kuitenkin hoitanut asialliset hommat. Vaikka varsinainen taloudenhoito onkin sinun kontollasi.

Mitä tulet muistelemaan 80-vuotiaana? Sitä, että oli siisti koti ja lapset kurissa? Vai sitä, mitä puuhailimme lasten kanssa, mitä he ajattelivat maailmasta ja millaista oli olla vanhempi. Elämä on pitkälti sellainen millaiseksi rakennamme sen. Lapset tulevat kohtaamaan arjen raakuutta kodin ulkopuolella myöhemmin elämässään. Minä haluan opettaa, että lämmin ja rakastava ilmapiiri on aivan yhtä mahdollista.

Jos lapset pääsääntöisesti syövät tavallista ruokaa niin kenelle koituu haittaa siitä, että välillä iltapalaksi on elfantin kakkaa ja välillä haltijoiden vikinää?

Miksi lapsen tarvitsi tietää miten vittumaista on kun aamuruuhkassa joku ajaa kuin paviaani?

Eli vastaukseni on kyllä: kyllä muissakin perheissä väännetään samoista asioista kättä.

 

...ja mulla oli pienenä tuollainen täti, jota rakastimme yli kaiken. Hän jaksoi aina tulla lattialle leikkimään ja oli todella innostava ja ihana.

Mutta osasiko myös tarpeen vaatiessa nousta sieltä lattialta ja olla se aikuinen?

Mitäs kun lapsi kasvaa siihen ikään että tietää ettei siellä kannonkolossa asu mörrimöykky, mutta äiti vielä uskoo?

 

Kuulostaa hyvältä äidiltä, joka eläytyy lastensa maailmaan ja leikkii heidän kanssaan, siihen ei moni pysty/jaksa.
Kuulostaa siltä, että tiesit, mitä sait. Mikä on muuttanut suhtautumisesi?

Kiitoksia kaikille, saitte murjottavan miehen suun hymyyn! Hippusen kysymys oli hyvä. Itsekin tätä asiaa miettinyt ja juuri tässä koneen ääressä nyt tajuan vastauksenkin.
Naiseni on hyvä ihminen ja paras äiti lapsillemme. Ja ulkopuolisten silmillä katsoen ihailtava persoona. Ja minä olen sitten se perheen tosikko, realiteetti ja ilonpilaaja. Eli nuiva ja tylsä tyyppi.
Oman elämänilon on kutistanut virkamiehen rutiininomaiset päivät, talonrakentaminen, iso asuntolaina ja huoli pienten ihmisen selviämisestä tässä koventuvassa maailmassa. Ehkä sitä isänä toivoisi lapsille niiden keijujen ja öttiäisten lisäksi tiukkaa selkärankaa.

 

Sulla on keijuprinsessa vaimona, ei mikään mökin miina.
Kohtele häntä arvolleen sopivasti ja pidä kuin kukkaa kämmenelläsi!
Ei keijulta voi odottaa samaa kuin pyykkimuorilta. Mutta pyykkimuori taas ei kykene ollenkaan siihen kuin keiju.

 

Mitä tulet muistelemaan 80-vuotiaana? Sitä, että oli siisti koti ja lapset kurissa? Vai sitä, mitä puuhailimme lasten kanssa, mitä he ajattelivat maailmasta ja millaista oli olla vanhempi.

Kun minä olen 80-vuotias, lapseni on 60. Veikkaisin, että tuolloin hän on elänyt noin 54 vuotta ajatellen, että on ihan jees ettei äidin luona käydessä tarjolla ole elefantinkakkaa ja että äitikin osaa käyttyä kuin aikuinen.

Minä olisin hyvin huolissani jos puolisoni ei pystyisi ymmärtämään että lapsi kaipaa kasvunsa tueksi aikuista, ei toista lasta. On hienoa jos osaa mennä leikkeihin mukaan ja heittäytyä, vielä hienompaa jos osaa sen leikin lopettaa kun aika on.

Erityisesti kun olen 80-vuotta, osaan varmasti arvostaa sitä että rinnallani on tukena kulkenut toinen aikuinen, eikä puolisoni ole viettänyt päiviään syöttämällä minulle hapsenkakkiaishöttöä ja leikkimällä prinsessaa.

 

Minä en tulisi toimeen ap:n kuvaileman ihmistyypin kanssa. Tässä miksi:

1. Aikuisena kaipaan aikuista seuraa
2. Mielestäni on vastuunpakoilua selittää jatkuvasti, että kyllä asiat järjestyy eikä tehdä mitään asian eteen.