naisen hormoonit synnytyksen jälkeen?

Niih. Vähän väliä saan kaikenmaailman haukkuja. Jos käyn poissa kotoota, jos joskus otan vähän alkoholia ja sitä rataa. En osallistu tarpeeksi lapsen hoitoon.. Jne. Itse olen täysin eri mieltä omasta osallistumisestani ja kaikesta muustakin mitä edellä mainitsin. Ajattelinpa vaan että onkohan se nuo naisen hormonit vai onko meidän suhde vaan kovilla.. Oletteko naiset huomanneet itsessänne vastaava käytöstä jota olette myöhemmin ihmetelleet? Vaavi on nyt 3 viikon ikäinen.

 

Onhan se lapsen syntymä kova koetus parisuhteelle. Kyllä puolisosi on varmaankin vielä todella herkässä vaiheessa, varsinkin kun kaikki on vasta sitä opettelua ja vauva varmaankin valvottaa öisin? Ja synnytyksestä on kuitenkin noin vähän aikaa, siitäkin vie toipuminen aikansa. Omat neuvot ovat keskustele kysele vähän missä mennään, ja neuvottele ihan mitättömiltäkin tuntuvat menot tai tekemiset. Pitkää pinnaa vaaditaan, ja jos tunteet kuumenevat ehdota pientä happi hyppelyä yksin tai yhdessä. Pienen vauvan kanssa nainen helposti saattaa sulkeutua kotiin neljän seinän sisälle. Onko puolisollasi ystäviä, tuttavia,sukulaisia joiden kanssa puhua, ja purkaa sydäntään ja tuntemuksiaan? Tällaisetkin asiat vaikuttavat, kaiken vauva hössötyksen keskellä voi äiti tuntea jääneensä yksin omien tuntemuksien kanssa.

 

Adealle. Hyvä vastaus. Kiitos. Äiti todellakin sulkeutuu neljän seinän sisälle, eikä halua että minäkään menisin mihinkään. Erimielisyyksistä huolimatta. Hänellä ei ole ystäviä juuri lainkaan paikkakunnalla jossa asumme, joten se voi olla ongelma myös. Puhuu välillä että pitäisikö ottaa ero, ja sitten hän muuttaisi 200 kilsan päähän jossa hänellä on ystäviä ja sukulaisia. Olisi vaan hirveätä menettää tytär minun kannaltani...

 

Jos parisuhde on muuten kunnossa, ei ero ole varmasti hyvä ratkaisu kellekkään. Voisitteko ajatella hakevanne kontakteja esim. neuvolasta? Sitä kautta voisi saada ainakin yhteyttä muihin perheisiin. Joskus tuore äiti tarvitsee melkein pakottaa ulos kävelylle, kauppaan yms. Aloittaa varovasti, sen ei tarvitse olla mitään erikoista tai ihmeellistä pääasia että menette ja teette yhdessä. Ja kun vauva vähän kasvaa äiti kampaajalle hemmottelemaan itseään, ja teille yhteistä aikaa parisuhteelle. Kotiin ei missään nimessä kannata linnoittautua. Vastasyntyneen kanssa ne tunteet heittävät laidasta laitaan, tilanteen tasaantuessa hän varmasti oppii arvostamaan sinun panostasi isänä. Aluksi se saattaa tuntua naisesta, ettei tuosta isästä ole mitään hyötyä hän ei imetä. Mutta onhan se lapsen hoito niin paljon muutakin, ja isä pystyy kuitenkin osallistumaan hyvinkin paljon vauvanhoitoon. Meillä ainakin mies otti hoitaakseen vauvan kylvetyksen, ja se oli hyvä juttu. Aluksi hyörin ja pyörin siinä mukana neuvomassa, mutta sitten huomasin että nuohan pärjäävät mainiosti ilman minuakin. Tsemppiä teille sinne oikein paljon!!

 

Kiitos edelleen Adea :flower:

 

Kyllä minäkin annoin varmaan vaikka minkälaisia haukkuja puolisolleni, kun alkuun opeteltiin tätä vanhemmuutta. Jotenkin se omassa elimistössä tapahtunut muutos oli aivan järkkyä alkuun. Kun olisi halunnut olla entisissä mitoissa ja kotiin tullessa ei ne entiset omat ja niin turvalliset vaatteetkaan mahtuneet alkuun päälle. Mä ainakin kuvittelin näyttäväni aika kamalalta mieheni silmissä... Vaikka näin ei ole, mutta jotenkin sitä oli niin outo tilanne alkuunsa.

Oli ihana, kun isä oli paljon kotona ja "unohti" ne omat menonsa hetkeksi aikaa ainakin. Ihanaa oli se, että isä jaksoi yöllä nousta ylös ja antaa vauvan viereeni, että imetin. Vaikka useimmiten se taisi mennä niin, että isukki ei herännyt vauvan öiseen itkuun vaan mun piti pukata kylkeen

Meillä myös isukki kylvetti vauvan alkuunsa kokonaan itse. Ja isukki auttoi röyhtäyttämään syöttöjen jälkeen (joka välillä oli tiukassa), vaihtoi vaippoja ja auttoi kaikessa muussakin. Oli kyllä tosi ihana isä ja on vieläkin. Olen tosi kiitollinen.

Mutta välillä syntyi ihan hassuja tilanteita, kun itse meuhkasin ihan turhasta ja jonninjoutavasta, kun loppupelissä ei itsekään tiennyt, että mistä sitä nyt taas huutaakaan toiselle. Meille kätilöt synnärillä varoitteli etukäteen, että hormonien myllertäessä toisista äideistä saattaa tulla seinän läpi meneviä ja tosi vihaisia, vaikka ei koskaan aiemmin sellaisia piirteitä olisi ollut. Ja toiset saattaa itkeä joka asiasta pitkin päivää jopa kuukausi tolkulla, joten isäkin varmaan osasi varautua asiaan...

Voimia teille

 

Olipas tutun kuulosta tekstiä. Ihan niinkuin mieheni vois tuon kirjoittaa, mutta vauvan ikä ei täsmää =)

Meillä on 3kk tyttö. Ollut alusta asti kova itkemään. Onneksi yöllä nukkuu hyvin. Päivät on välillä yhtä "tappaelua" unen saannin kanssa ja välillä ei kelpaa maitokaan rinnasta eikä pullosta.

Itse koen kanssa, että mieheni ei osallistu riittävästi vauvanhoitoon. Ei vaihda vaippoja tai kanna tyttöä silloin, kun itkettää.. Muutenkin välistä tuntuu, että olen tytön kanssa aivan yksin, vaikka mies olisikin kotona. Jos tyttö yrittää unta sängyssä niin mies voi olla tietokoneella eikä mene laittamaan esim.tuttia/mobilea soimaan, jos tyttö alkaa kitistä. Tietokone on ihan vieressä. Mulle kuitenkin jää ruoanlaitot sun muut kotityöt. Yleensä minä kannan kaupoissa tytön jne.. Jotenkin välillä tuntuu, että tää on niin henkisestikin raskasta. Ainut pelastus mun päivään on, että mennään anoppilaan. Siellä anoppi hyssyttää tyttöä yhessä. Kavereita mulla ei paljoa täällä ole, tosiaan kaikki ovat kaukana. Mies on kyllä päivät töissä ja väsyy varmaan siellä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että pitäs yrittää jaksaa olla mulla kaverina. Harmi, kun eka lapsi on aika hankala tapaus. Mutta opitaampa vanhemmuus kantapään kautta.

Mun neuvo teidänkin tilanteeseen on, että jutelkaa ja koittakaa päästä yhteisymmärrykseen. Täällä ollaan samanlaisessa tilanteessa ja välillä tuntuu, että ei jaksas, mutta taas jotenkin uusi päivä koittaa =)
Kyllä se siitä. Itsellä oli hurjat mielialan vaihtelut synnytyksen jälkeen, joten taas tavallaan ymmärrän myös naistasi. Äitiys ei ole mitään helppoa. Ja synnytyksestä kestää yllättävän kauan toipua. Mutta voimia teille!!

 

Kuulostaa todella tutulta tuo tilanteenne tunteiden suhteen. Itse olin todella herkässä tilassa melkein kaksi kuukautta pojan syntymän jälkeen. Sitten tilanne muuttui kuin kertaheitolla Puhuin kyllä hyvin avoimesti miehelleni omasta olostani ja olimme yhdessä hieman hämillämme. Normaalisti minä kun olen superreipas ja toimelias.

Tilanne on varmasti uusi ja hämmentävä kumppanillesi, yritä jaksaa tukea ja auttaa. Jos ei aika helpota kannattaa todella puhua vaikka neuvolassa, ettette jää yksin, eikä hormoonimyrsky muutu salakavalasti masennukseksi (sitä itsekin jo ehdin miettiä).

 

Varmasti hormoonit on osasyynä tuohon käytökseen. Toisille saattaa olla järkytys, kuinka paljon se lapsi oikeasti alkussa sitoo itseensä. Itse oon aina ollu liikkuvaa sorttia ja ollaan isännän kanssa tultu ja menty,yksin ja yhdessä. Ollaan reissattu ja harrastuksiakin on ollut.
Meillä mies hoitaa poikaa kotona ollessaan paljon. Toki hän käy töissä ja päivät ollaan täällä lapsen kanssa keskenään. Mutta iltaisin ja viikonloppuisin minulla on mahdollisuus siihen omaan aikaan ja harrastuksille. Tai vaikka vaan lähteä lenkille koirien kanssa, mikä on tärkeää sen oman pään kasassa pysymisen kannalta. Onneksi meillä lapsi on ollut "helppo",käytännössä nukkuu, syö ja hereillä ollessa ei turhia kiukkuile.
Oletteko miettineet, että voisitte mennä käymään esim. seurakunnan järjestämässä avoimessa päiväkerhossa tai jossain perhekahvilassa? Neuvolasta osaavat varmastikkin kertoa missä on teitä lähin. Sieltä saattaisi saada uusia tuttavia, joiden elämäntilanne (pieni lapsi) on sama, kuin teillä.
Keskustele puolisosi kanssa asiasta, anna hänen nukkua joinakin aamuina pidempään,tee ruokaa,vaihda vaippoja,imuroi tai hiero hartioita. Ja onko se nyt loppupeleissä niin paha jättää muutama olut juomatta poikien kanssa, kun se puoliso selkeästi kaipaa apua/hellyyttä kotona? Se arjen kaaos tulee kuitenkin tasoittumaan, kunhan lapselle alkaa jonkinlainen selkeä rytmi löytymään ja itselläkin jää aikaa hengähtää.

 

Huomioikaa vastauksissanne se, että ap:n vauva oli vasta kolmen viikon ikäinen!!!!!
Kyllä minäkin olisin vetänyt herneen nenään, jos mies olisi ollut menossa ja yms. Ei se vauva-aika niiiin pitkä ole, että jos muutaman viikon rauhoittaa, eikä heti ole kulkemassa kaljoilla!! Tilanne tasoittuu ajan myötä, ja sinäkin pääset kotinurkista välillä pois!

 

Ymmärrän myös, että miehille isäksi tulo on yhtä iso juttu, kun naisille tulla äidiksi. Vaatii opettelua ja totuttelua. Oma mies ei jäänyt heti isyyslomalle, kun tyttö syntyi ja tuntu, että en mitenkään selviä niistä viikoista. Kun sairaalasta päästiin kotiin niin heti aamulla mies lähti töihin. Mekin ollaan totuttu menemään ja tulemaan miten sattuu niin nytpä se ei onnistukaan. Aina ajatella ensin tyttö ja sit vasta oma itsensä. Asutaan pikkupaikkakunnalla, jossa ei ole varmaankaan minkäänlaista perhe toimintaa ainakaan näin pienille. Muualla tapahtuu, mutta täällä ei :headwall:
Mies ei käytä alkoholia, mutta muuten aina illat olis korjaamassa autoja jne muuta hommaa tuntus löytyvän. Tuntuu, että pitäs ymmärtää itsekin se, että olla kotosalla auttamassa mua vauvan kanssa. Todellakin vauva-aika on niin lyhyt, että pian huomataan, että lapsi ei enää niin vahvasti meitä tarvitsekaan.
Ei kannata ottaa niin vakavasti mitä me naiset sanomme, esim. ISIPAPAN tapauksessa, mitä nainen on sanonut eroamisesta. Meille ainakin tämä on ollut koettelemusta, kun vauva on niin itkuinen. Mutta aina pitäs jaksaa ajatella positiivisesti.
Itse en jaksas olla neljän seinän sisällä millään. Kotona yksin ollessa ahdistus saattaa iskeä varsinkin silloin, kun tyttö alkaa itkeä eikä itkulle loppua näy. Ulkoilu on henkireikä mulle, jolloin tyttökin on rauhassa(useimmiten). Jospa mieskin alkaa tytön kanssa olemaan enemmän, kun itku vähenee. Nyt en juuri ole päässyt yksin minnekään omaa aikaa kaipaa silti, vaikka tyttöä rakastaakin kovasti. Sitten paremmin pääsee liikkumaan, kun tyttö kasvaa ja rauhoittuu =) Toivotaan niin.

 

Tutulta kuulostaa, oikeita kommentteja olet saanut isipappa. Herkkä vaihe menossa pienen vauvan kanssa. Lisään vielä, että itselläni fyysinen väsymys synnytyksen jälkeen kesti yli kuukauden. Lapsi ei nukkunut päivisin juuri lainkaan. Väsymys saa ärtymiskynnyksen tosi alas ja tulee sanottua kaikkea mitä ei tarkoita. Esim. uhkailua erolla. :ashamed: Kuulin sanottavan, että laissa pitäisi kieltää pikkulapsiperheiden erot, sillä niin paljon siihen vaiheeseen liittyy uuden oppimista, vastuuta, ristiriitoja ja kasvua. Se kuuluu varmaan tähän vaiheeseen.

Koeta tukea puolisoasi kyselemällä, kuinka voisit auttaa. Uskoisin, että pelkkä tietoisuus siitä, että vastuu lapsesta ja sen hoitoon liittyvistä päätöksistä ei ole hänellä, helpottaa kumppaniasi. On niin paljon uutta mietittävää. Esim. voisit viedä vauvaa ulos vaunussa, jolloin äiti saa kotona omaa aikaa ja lepoa. Älä anna hänen silloin puuhastella mitään kotiaskareita, jalat vaan kattoon ja soitto kotipuoleen!

Älä ota kiukunpuuskia henkilökohtaisesti, vaan anna mennä toisesta korvasta ulos. Kyllä se menee ohi aikanaan... Äitee tarttee nyt olkapäätäsi, vaikka kiukuttaakin...

Meidän perheessä hoitovastuu on enimmäkseen minulla, mutta uskon, että meidän isipappa vauvan kasvaessa osallistuu enempi. Hyvin on jo opetellut pärjäilemään, vaikka alussa vauva aina rupesi itkemään isän hoidossa. Sitä vastoin, hän pitää hyvää huolta minusta, kokkaa ja huolehtii, että syön hyvin. :flower:

Anna huomiosi ja aikasi nyt perheelle, joka kokee suuria juttuja ja tunteita! Pääset pian tuulettumaan. Tai voitteko pitää kahdenkeskiset bileet kotona illalla vauvan nukkuessa? Äidille alkoholitonta olutta ja sinulle lempidrinkkisi. Eihän se täyshumalaa tarkoita, jos lasillisen pari ottaa.

 

Kaikille hyvistä vastauksista. Katy pyysi huomioimaan että vauva on vasta kolmen viikon ikäinen. No, aloitin kesäloman 1.8 ja lapsi syntyi 13.8. Eli en siis myöskään kesälomalla uskaltanut minnekään lähteä. Nyt on isyysloma kesäloman päälle eli ei tässä oo 5 viikkoon mihinkään oikein päässyt. No eipä kyllä äitikään. Mutta vastaukset olivat tosi hyviä! Sain muutamia ideoita ja osaan nähdä asiaa nyt vähän laajemmin. Jo se että vastaatte, auttaa jaksamaan. Tuntuu että joku välittää.. :flower: :wave:

 

Meillä on alusta asti ollut selvää että isi hoitaa siinä missä äitikin. Jopa yösyötöissä on mies auttanut. Kyllä mä muista kun mies lähti juhlimaan ja mä jäin kotiin niin kyllä siitä kolmannenasteen maailmansota tuli kun itse olin väsynyt ja toinen krapulassa ja lapsi itki! Meillä naisilla kun hyrrää nuo hormoonit vielä pitkään synnytyksen jälkeen ja siinä saa vähän kaikki kuulla kunniansa vaikka ei olisi niin tarvettakaan!
Mitä tulee parisuhteeseen kaikilla on vaikeaa eka vuosi... itsekkin ole monta kertaa uhannut erolla ja tässä mä vieläkin olen enkä lähe kulumallakaan pois! Anna aikaa ja hellyyttä sitä vaimosi nyt tarvitsee!! Jää vauvan kanssa vaikka 10minuutiksi kaksin ja työnnä vaimosi ulos asunnosta kävelylle vaikka väkisin ilman vauvaa ja hän saa omaa aikaa ja sinä taas saat olla kaksin vauvan kanssa ja sitä aikaa sinäkin tarvitset olethan sinäkin saanut juuri vauvan. Tuo pakkaa meiltä naisilta unohtumaan kun olemme odottaneet vauvaa ruumillisesti niin kauan ettemme enää muista että se toinenkin on odottanut ja "synnyttänyt " yhdessä uuden elämän! Oikein paljon onnea teille molemmille :flower:

 

Totta. HattiVatti. Haluaisin joskus olla lapsen kanssa kahden vähän pidempään. Minulta kyllä hoituu jo täysin vauvan kanssa olo ja liikkuminen ja pullosta syöttäminen ja kaupassa käynti. Kaikki

 

Miltei epäilin, että oma mies on käynyt kirjoittamassa.. :ashamed: Meillä poika syntynyt 11.8. ja samanlaista on ollut meilläkin - ennen ja jälkeen synnytyksen. Jostain syystä sitä ei vain luota omaan jaksamiseensa ja pyrkii pidättelemään toista senkin vuoksi lähellään.. En osaa antaa hyviä vinkkejä niin kuin toiset, joilla on jo hieman vanhempia lapsia. Osaan vain antaa tsemppihalin jaksamiseksi! ..samanmoisia jakelen omalle miehellenikin =) Kyllä tämä tästä.

 

mun mielest oli ihanaa ku pojan syntymän jälkeen lähti mies tunniksi ulos työntelemään vaunuja! sai hetken olla rauhas ja juoda kahvikupillisen ilman et tarvi miettii vauvaa... tunti ei oo pitkä aika ja siinä ajassa ehtii äidillekin tulla ikävä vauvaa... eli kun ulos lähette niin jätä kännykkä kotiin, muuten soi takuuvarmast..