Näinköhän tänään hamppuviljelmän?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ahdistus

Vieras
Minua jäi vaivaamaan, kun tänään aamulla kävellessä satuin katselemaan kävelytien vieressä olevan talon ikkunoihin ja eräästä ikkunasta näkyi melkoiset viljelmät. Ensinnäkin voi tietysti kysellä miksi katselen toisten ikkunoihin. No jotenkin sitä vaan pimeässä silmät eksyy valaistuihin ikkunoihin. No joka tapauksessa ikkunasta näkyi siis korkeita kasveja, joissa lehdet valui alaspäin. Ja niitä oli paljon, siis koko ikkunanedusta täynnä. Ja myös hyllyillä näytti olevan. Kasveilla oli violetti lamppu. En ole koskaan nähnyt hamppua, mutta tästä tuli minulle mieleen lehtien kuvat. Toisaalta miksi kukaan ikkunan edessä hamppua kasvattaisi ja pitäisi vielä verhoja auki? Erittäin suurella todennäköisyydellä kyse on siis jostain muusta. Ehkä ne oli jotkut tomaattiviljelmät tai jotain. Sattuuko kukaan tietämään onko olemassa samantapaisia kasveja? Asia jäi vaan kovasti vaivaamaan.
 
Varmasti on olemassa samantapaisia kasveja. Joku valottaa normi kasvejaan. Kukaan ei kasvata mitään lailla kiellettyä ikkunansa alla. Tai on kyllä sitten tosi pösilö.
 
Samantapaisia kasveja on monia! Enpä ole koskaan kuullut että kukaan olisi kukkaa kasvatellut ikkunan edustalla :D

JA toiseksi mitä sitten vaikka olis ollutkin? Ei se nyt mikään maata kaatava rikos ole josta pitää heti soittaa poliisille.
 
kallistun samaan kuin sinä, miksi kukaan pitäisi hamppuviljelyjään ikkunan edessä, verhot auki kaiken kukkuraksi kun ulkona pimeää ja sisällä valot... Ainahan niitä idiootteja löytyy, mutta luultavasti kyseessä joku muu kasvi.
 
Ja eikös hamppua saa kasvattaa? Käytetäänhän sitä muuhunkin (vaikka nyt kankaissa).

Eikös vain kuivaaminen ja poltto ole kiellettyä? Vai olenko tajunnut jotain väärin?
 
oletko kuullut esim.kuituhampusta... hampusta on niin moneen muuhunkin kuin polttamiseen.. silmien pyörittelyn lisäksi voisit tutustua kyseiseen kasviin, niin ei tarvitse järkyttyä iltakävelyllä turhan takia.
 
Mitä todennäköisimmin ollut jokin ihan muu kasvi, hampun tunnistaa kyllä jos edes joskus on sen lehden nähnyt - tai korkeintaan öljy - tai koristehamppu jonka THC-pitoisuus on nolla tai lähes. No, hyvin pieni mahdollisuus on, että kyseessä on äärettömän typerä tai fiksu kannabiksenkasvattaja, joka joko on keksinyt loistavasti ettei kukaan epäile avoimella paikalla olevaa hamppuviljelmää, tai ei vaan tajua että tienviereinen ikkuna on ko.harrastukselle mahdollisimman huono ( mikä kertonee paljon miten sadolle käy ) . En kyllä lähtisi noilla tiedoilla poliisille soittelemaan, koska aiheellisen ilmoituksen mahdollisuus on niin pieni ja aiheettomana saattaa viaton, kovalla vaivalla kasvatettu huumeeton hamppulajike joutua takavarikkoon ( vaatii testausta, hampun lajike ei näy päällepäin ) .
 

Yhteistyössä