V
vieras
Vieras
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1590161
Kuka käsitteli hissin ovea?
Nainen putosi 7 metriä hissikuiluun
19.09.2008 20:58
59-vuotias nainen selvisi lievin vammoin seitsemän metrin pudotuksesta torstaiaamuna Porissa. Nainen oli aamukahdeksalta astunut asuintalonsa hissiin neljännessä kerroksessa.
Hissikori oli kuitenkin ensimmäisessä kerroksessa ja nainen astui tyhjään hissikuiluun. Hän putosi ensimmäisessä kerroksessa olleen hissikorin katolle. Poliisin arvion mukaan neljännestä kerroksesta ensimmäiseen kerrokseen on matkaa seitsemän metriä.
Nainen selvisi putouksesta lievin vammoin ja hän pystyi kävelemään jo onnettomuutta seuraavana päivänä.
Nainen kertoo Satakunnan Kansan nettilehdessä, että hän ei menettänyt missään vaiheessa tajuntaansa ja että hän muistaa tapahtuman hyvin.
- Ennen putoamista ehdin hieman ihmetellä, kun hississä ei näkynyt ollenkaan valoa. Astuin kuitenkin eteenpäin ja putosin, nainen kertoo Satakunnan Kansan verkkolehdessä.
Naisen asunto sijaitsee Varvinkatu 15:ssä sijaitsevassa kerrostalossa. Viisikerroksinen talo on valmistunut vuonna 1942. Talon asunnot ovat pääasiassa pieniä kaksioita ja yksiöitä.
Talon hissi on ns. vanhanaikainen verkko-ovi hissi. Ulkoisen verkko-oven lisäksi hissikorissa on liukuva metallinen palje-ovi.
Taloyhtiön isännöitsijä Seppo Mannerin mukaan kyseisessä hississä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Talossa tehtiin Mannerin mukaan vuonna 1984 perusteellinen korjausremontti, jonka yhteydessä myös kaikki hissit korjattiin.
-Hissit tarkistetaan myös säännöllisesti, viimeksi tämän vuoden elokuussa, Manner sanoo.Manner ei halua ottaa kantaa siihen, mikä mahdollisesti aiheutti torstaiaamuisen onnettomuuden.
-Minulla on tietysti oma käsitys asiasta, mutta annetaan nyt poliisin selvittää tämä, Manner sanoo.
Hissin ovea oli käsitelty
Poliisi pystyi perjantain kuluessa varmistamaan, että hississä ei ollut mitään teknistä vikaa.
Teknisessä tutkinnassa paljastui samalla, että joku oli käsitellyt neljännen kerroksen hissioven lukitusta niin, että ovi oli auki, vaikka hissi ei ollut kerroksessa.
-Juttua tutkitaan nyt rikoksena ja kyseessä on vähintään vammantuottamus, rikoskomisario Erik Salonsaari Porin poliisista kertoo.
Salonsaari ei tutkinnallisista syistä halua kertoa millä tavoin hissioven lukitusjärjestelmää oli käsitelty. Hän ei halua myöskään ottaa kantaa lukitusjärjestelmää käsitelleen henkilön mahdollisiin motiiveihin.
Salonsaaren mukaan muiden kerrosten hissiovien lukitusjärjestelmät olivat kunnossa.