Näin vanhan koulukiusaajani; oli pakko hieman hymyillä. Paha on ilmeisesti saanut palkkansa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Zara"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No mihin tällä pyrit? Ei se mikään "drinkkimestari" ainakaan ollut. Ihmisen perusluonne ei kyllä vuosien saatossa muutu miksikään, se on nähty. Mun on hyvin vaikea kuvitella täysin empatiakyvytöntä tyyppiä hoitamaan ketään.

Kyllä ihminen kasvaa myös henkisesti vanhetessaan. Tai suurin osa ihmisistä ainakin. En minä alkaisi entisiä koulukiusaajia heti niputtamaan siihen kastiin että he ovat myös tänä päivänä samanlaisia ja tunteettomia. Jos kiusaaja on saanut pään sisällön kondikseen ja oppinut virheistään, niin kyllä vanhat kaunat tulee unohtaa!
 
Se on kyllä niin hyvä tunne kun huomaa oman elämänsä onnistuneen, huolimatta rankasta koulukiusaamisesta. Ja jos kontrastina näkee kiusaajansa "epäonnistuneen" on pelkästäänm inhimillistä tuntea olonsa vielä paremmaksi.
Jos yksikin kiusaajani olisi joskus, jossakin elämänsä vaiheessa, ollut pahoillaan aiheuttamistaan henkisistä (ja fyysisistä) traumoista, pystyisin ehkä tuntemaan heitä kohtaan empatiaa. Mutta kun yksi heistä tuli aikuisiällä kännipäissään minulle avautumaan samoista naurettavista kouluasioista (liittyen hyvään oppimenestykseeni ja lievään ylipainooni) päätin että häntä en tule koskaan elämässäni säälimään.
Ja kappas, kyseinen herramies viettikin seuraavan vuoden vankilassa, kavalluksesta. Touchè!
 
sympatia - myötätunto
empatia - ymmärtäminen

Ei kiusaajat aina ole surkimuksia. Juuri vähän aikaa sitten oli jenkkitutkimus, jossa todettiin, että toiseksi suosituimmat (ja menestyneimmät) lapset kiusaavat eniten.

Ihminen ei muutu -litaniaan sen verran, että ihmisen aivot muuttuvat jatkuvasti vielä aikuisiälläkin. Esim. jos viettää paljon perhe-elämää, niin siitä alkaa nauttimaan aiempaa enemmän. Tämä on siis fysiologisesti todistettu, ei ihmisen kertomusten perusteella.

Lasten ja teinien aivot ovat aivan keskeneräisiä. Aikuisia ei voi noin vain tuomita lapsena tehtyjen tekojen mukaan. Tuomion voi antaa vasta sitten, kun tietää miten aikuinen "kantaa" lapsuutensa mukanaan.
 
Kiusaajat, eritoten ne fyysisesti kiusaajat ns. kovikset ovat luuseriporukkaa useimmiten, mutta jos nyt miettii esim. meidän yläasteemme kiusattuja, niin ei sieltä mitään helmiä nouse esiin.

Luulisin, että ap on todellinen harvinaisuus, harvemmin kiusatut minnekään oikikseen päätyvät, vaan hyvinkin kassahenkilöksi sinne samaan s-markettiin, missä pahin kiusaaja on siivoojana.
 
Muakin kiusas aikanaan monet, ei ainakaan ne joista tiedän ole mitenkään huonosti elämässään menestyneet. On johtajia ja diplomi-insinöörejä jne. En myöskään iloitsisi jos kuulisin jollakulla menevän huonosti. Menneet on jo menneitä.
 
Todella hienoa! Mun "pääkiusaajasta" tuli laivatarjoilija ja kerran kävi niin makeasti, että hän oli tekemässä drinkkejä ja minä ostoksilla komeiden pukumiesten kanssa (firman piikkiin).

Ai että tuntui hyvälle ;-) Sittemmin kuulemma vaihtanut hoitoalalle (buaahhhahhaa, varsinainen empatia-ihminen!), perheetön. Minulla ihana mies ja lapsi. Toimistotyö.

Onko ihminen onneton ja epäonnistunut jos on perheetön? Itse olen vapaaehtoisesti lapseton enkä koe olevani onneton.
 
Mä olin kiusattu ja kiusaaja. Mun kiusaajat on menestyneet elämässä mua paremmin, kun taas minä kiusattujani paremmin. Se on varmaan aika sattumaa miten se menee, jokainen ansaitsee kyllä osansa, ei se kiusaajakaan välttämättä ole paha sisältään, lapsia kun oltiin ja ymmärtämättömiä kiusaajat yleensä pahimpine kotiongelmineen.

Mutta hienoa että sinulla on noin, minusta on vaan surullista miten tunnet häntä kohtaan, mistä tiedän minkälaisessa perheessä hän silloin kärsi. Ja todennäköisesti katuu, kuinka hölmö oli lapsena sinua kohtaan. Sellaisesta perheestä ja elämä jatkuu huonona ja sinusta se on ihanaa. : / Ei tullut sinustakaan kovin empaattista ihmistä.
 
[QUOTE="Zara";23246281]En ollut vuosikausiin edes muistanut koko ihmistä; silti olen ollut todella tyytyväinen elämääni ja kovasti onnellinen. Eli en todellakaan tarvitse häntä "tallottavaksi" ollakseni onnellinen :)

En naureskellut surkeudelle enkä epäonnelle vaan KONTRASTILLE - miten asiat hups vain ovatkin kääntyneet päälaelleen :)

Voitko rehellisesti ja käsi sydämellä sanoa, ettet itse olisi tuntenut (edes hitusen verran) tyytyväisyyttä tuollaisen kontrastin havaittuasi...?[/QUOTE]

Miten asiat olivat kääntyneet päälaelleen? Olitko yläasteella onneton ja oliko sulla huono perhe-elämä? Oliko kiusaajasi silloin hyvästä perheestä ja varakas?

Kysyitkö nyt mitä hänelle kuuluu? Jospa hän olikin tulossa töistä lopenväsyneenä, auto huollossa ja vanha äiti joutunut sairaalaan ja hän on kovin huolissaan hänestä. Vierailee siellä joka päivä töiden jälkeen monta tuntia ja muu elämä on stopissa koska aikaa ei riitä esim. pyykin pesuun.

Niin aivan, niin pitkään kun et oikeasti tiedä ihmisen tilannetta niin ei kannata hirveän vahingoniloinen olla..
 

Yhteistyössä