"Näin inflaatio kurittaa palkansaajia: Reaalipalkat romahtivat eniten yli 60 vuoteen"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Mutta onhan Sanna nuori kaunis nainen ja ulkomaillakin ihailtu. Silloinhan tulojen tippuminen ei satuta, köyhät voivat ihailla Sannan Instaa.

Miten olisi, jos ruma kuusikymppinen miespääministeri olisi saanut aikaan historiallisen palkkojen ostovoiman tippumisen. Olisikivatko kansalaiset kiltisti hiljaa? Sipilän kikyt olivat nappikauppaa Sannan & Annikan reaalitulonleikkauksiin verrattuna, 2017 reaaliansiot putosivat puoli prosenttia, nyt 4,4% :eek:
 
Viimeksi muokattu:
Mikä pandemia maailmalla onkaan ollut parin viimeisen vuoden aikana?'

Ehtikö ukoilta jo unohtua?
Ei. Mutta korona-aikana olisi ehkä kannattanut jättää "tulevaisuushankkeet" eli haihattelut ja EU-veivaukset rahoittamatta ja keskittyä yhteiskunnan perustehtäviin. Vertailuksi: myös USA kärsi koronaepidemiasta. Siellä reaalitulot nousivat kolmisen prosenttia viime vuonna.
 
vierailija

Osavaltiot vastasivat epidemiaan maalis-huhtikuussa eri asteisin sulkutoimin. Presidentti Trump vastusti alusta asti sulkutoimia, koska ne romahduttivat maan talouden. Maaliskuun puolivälissä kuitenkin hän suostui julistamaan hätätilan. Trump ajoi mahdollisimman nopeaa sulkujen purkamista[9][10], vaikka epidemia oli vielä voimakas[11]. Presidentti myös syytti Kiinaa epidemiasta.[12]. Asiantuntijat varoittivat sulkujen avaamisesta liian aikaisin.[13

Kuoliko USA:ssa tarpeeksi ihmisiä suhteessa siihen, että talous ONNEKSI nousi plussan puolelle?
 
Nyt puhutaan tulojen laskusta vuonna 2022. Ei Suomen taloudessa viime vuonna mitään suuria talouteen vaikuttavia koronarajoituksia ollut, oli vain huonosti hoidettua vippitaloutta. Korona hoidettiin alkukangertelun jälkeen paremmin kuin USAssa mutta 2022 löysättiin.
Ukrainan sota (Venäjän kauppa) vaikutti 2022, mutta siihenkään ei kannata vedota, sama tilanne oli muuallakin Euroopassa.
EU:n rahapolitiikka kiihdytti inflaatiota ja söi palkkojen ostovoimaa, mutta siinä Sanna oli "kybällä" mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä