Naapuri polttelee pilveä parvekkeellaan..

  • Viestiketjun aloittaja Minosa
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Eli. Muutimme uuteen asuntoon muutama viikko sitten. Satunnaisesti eka alkoi ja nyt on ollut joka päiväistä. Viereisellä parvekkeella poltellaan kannabista ja se lemu tulee meidän kotiin joka paikkaan. Eniten makuuhuoneeseen jossa lapset nukkuvat ja olohuoneeseen niin että ei oikein pysty olemaan. Itselläni alkaa melkein heti lemun tulviessa asuntoomme kirvelemään nenää ja poskionteloita ja tuntuu että sydän alkaa hakkaamaan. Miehelläni oireena oksettava olo lemusta. Meillä on myös pienet lapset jotka altistuvat tuolle. Asuntomme entinen asukas on kuulemma kerran soittanut poliisit hajun takia mutta eivät voineet tehdä mitään kun asukas ei melunnut eikä avannut ovea. Että vähän niinkuin voi voi kun hajun perusteella ei voi mennä asuntoon sisään. Itsellä kävi äsken mielessä että soitanko poliisit.
Ajattelin huomenna soittaa asuntotoimistoon ja pyytää ottamaan asukkaaseen yhteyttä mutta auttaakohan mitään?
Muutto ei ole vaihtoehto koska juuri muutimme tähän asuntoon. Siinäkin sana sanaa vastaan kun naapuri kuitenkin kieltää kaiken polttelunsa yms.jos häneen asuntotoimisto on yhteydessä. On vielä tummien edustaja niin en arvaa ovellekaan mennä valittamaan.
Ongelma on joka päiväinen ja useampaan otteeseen päivässä kantautuu lemut meille.
En halua riitaa tai mitään mutta tosiasia on ettemme voi tässä asua kun nytkin nenää kirvelee kovasti. Inhottava tunne.
Epäilen myös että oisko jonkin sortin kasvatus/myyntipuuhia kun siinä ovella/asunnossa ramppaa koko ajan ihmisiä ja autoja tulee pihaan ja käy ovella ja lähtee taas.
Osaako joku neuvoa mitä tehdä ja onko kenelläkään kokemusta tälläisestä?
 
vierailija
167

Mene sanomaan asukkaalle itse mikä häiritsee ja eiköhän se sillä korjaannu. Turha se on selän takana valittaa kun voi mennä puhumaa henkilölle suoraa. Ei pilven polttaja ole mikää pelottava henkilö. Ihan tavallinen luultavasti astetta ymmärtäväisempi henkilö
 
nos tuskimpa se puhetta kuuntelee, viisain kirjottaa heippalappu ja laittaa se käytävään näkyvälle paikalle
 
vierailija
167

Mene sanomaan asukkaalle itse mikä häiritsee ja eiköhän se sillä korjaannu. Turha se on selän takana valittaa kun voi mennä puhumaa henkilölle suoraa. Ei pilven polttaja ole mikää pelottava henkilö. Ihan tavallinen luultavasti astetta ymmärtäväisempi henkilö
Pilvenpolttaja on lainrikkoja.

Mäkin kannatan cannabiksen laillistamista, mutta en sitä että sitä saisi pössytellä siten että muille haittaa. Eli lailliseksi vaan, mutta muille aihetetuille haitoille isommat rangaistukset.

Iso osa ruohoa vetävistä on kyllä.... no ei ns. "kunnon porukkaa".
 
vierailija
Eli. Muutimme uuteen asuntoon muutama viikko sitten. Satunnaisesti eka alkoi ja nyt on ollut joka päiväistä. Viereisellä parvekkeella poltellaan kannabista ja se lemu tulee meidän kotiin joka paikkaan. Eniten makuuhuoneeseen jossa lapset nukkuvat ja olohuoneeseen niin että ei oikein pysty olemaan. Itselläni alkaa melkein heti lemun tulviessa asuntoomme kirvelemään nenää ja poskionteloita ja tuntuu että sydän alkaa hakkaamaan. Miehelläni oireena oksettava olo lemusta. Meillä on myös pienet lapset jotka altistuvat tuolle. Asuntomme entinen asukas on kuulemma kerran soittanut poliisit hajun takia mutta eivät voineet tehdä mitään kun asukas ei melunnut eikä avannut ovea. Että vähän niinkuin voi voi kun hajun perusteella ei voi mennä asuntoon sisään. Itsellä kävi äsken mielessä että soitanko poliisit.
Ajattelin huomenna soittaa asuntotoimistoon ja pyytää ottamaan asukkaaseen yhteyttä mutta auttaakohan mitään?
Muutto ei ole vaihtoehto koska juuri muutimme tähän asuntoon. Siinäkin sana sanaa vastaan kun naapuri kuitenkin kieltää kaiken polttelunsa yms.jos häneen asuntotoimisto on yhteydessä. On vielä tummien edustaja niin en arvaa ovellekaan mennä valittamaan.
Ongelma on joka päiväinen ja useampaan otteeseen päivässä kantautuu lemut meille.
En halua riitaa tai mitään mutta tosiasia on ettemme voi tässä asua kun nytkin nenää kirvelee kovasti. Inhottava tunne.
Epäilen myös että oisko jonkin sortin kasvatus/myyntipuuhia kun siinä ovella/asunnossa ramppaa koko ajan ihmisiä ja autoja tulee pihaan ja käy ovella ja lähtee taas.
Osaako joku neuvoa mitä tehdä ja onko kenelläkään kokemusta tälläisestä?
Anna hänen polttaa saatana
 
vierailija
Vinkkaa poliisille. Näin itse tein just tänään. Aamuyöstä heräsin 4 pintaan kun kannabiksen käry tuli naapurin parvekkeelta sisään ja siellä se sama paskankäry oli vielä 2 tuntia myöhemmin kun heräsin töihin. Kuvottava löyhkä, ei ihme että kannabiksen polttelijat ovat niin tyhmiä kun tuollaisia myrkkyjä polttelevat.
 
vierailija
"talossa on tupakka paikka mutta ne ei käytä sitä"
Hyvin tuttua! Mekin sanottiin tupakoijille Riihimäellä VVO:n talossa aikoinaan ja saatiin siitä varoitus! Meillä oli terveyssyyt, että ei kestetä savua ja meidän läheisyyteen otettiin aina vain lisää ketjutupakoijia vastoin anelujamme ja ne savutti meidän asuntoa yötä päivää, savu ei hevin haihtunut, kun ei ollut läpitalon asunto ja ilmanvaihto oli usein pois päältä. Usein ketjupolttajat käyttävät myös huumeita. VVO ei anna meille enää asuntoa, vaikka me kärsittiin siellä vuosikausia ja terveytemme heikkeni. Nykyisin eri talossa asutaan ja meidän pihalla on tupakointipaikka, mutta kukaan ei sitä käytä, se on talon savuttomin paikka! Yhteydenotot Riihimäen terveystarkastajaan olivat täysin turhia, ei mitään apua, vaikka oli lääkärintodistus. Asuttiin vuosia tässä talossa, jossa oli myös parveketupakointikielto, jos uusi soppari, kielto oli aivan hyödytön, suurin osa ei sitä noudattanut.
Sanoit tuossa, että ketjupolttajat käyttävät myös huumeita? Mihin perustat tämän? Et ainakaan mihinkään järjelliseen.

Ehkä ne siellä VVO:llakin kyllästyi ylenpalttiseen kitinään.

Eikö tuo saamanne varoitus jo kertonut siitä, että olisi syytä pitää näppinsä erossa asioista mitkä ei itselle kuulu viimekädessä?

Toki ymmärrän että se naapurin röökinvetäminen voi vituttaa, mutta se kun vaan kuuluu kerrostaloelämään. Ja se mitä terveyteesi tulee, ei kai se naapureiden vika ole että olet itse tiedostanut nämä haitat ja silti jatkanut asumista siellä?
 
Yhteistyössä