A
"aapee"
Vieras
Please kertokaa kokemuksianne onko esimerkiksi teidän lapsenne ollut täysin "liikkumaton" 9kk ikäisenä ja silti kehittynyt muuten täysin normaalisti jne??? Mikä voisi olla syynä ettei vauva ole lähtenyt vielä ryömimään? Sen tiedän, että monesti voi jäädä jokin vaihe väliin että voipi olla että lapsi lähtee suoraan konttaamaan tai jotain muuta. Mutta voisiko syynä olla jokin muukin?? Neuvolasta nyt ei ainakaan ole sanottu mitään. Yritän kaikintavoin kannustaa vauvaa liikkeelle. On työnnetty kevyesti jaloista eteenpäin ja pidetty kovasti lattialla nyt monta kuukautta. Sitteri on viety oikein varastoon! Olen ehkä tehnyt sen virheen aikaisemmin että liian paljon pidin häntä sitterissä
kun hän siinä viihtyi niin hyvin ja aina leikitin häntä ja näytin eri leluja sitteriin, musisoitiin ja laulettiin ja näytin kirjoja. Mutta olen nyt yrittänyt korjata asian! Toinen asia on se että yritän kannustaa häntä erilaisten esineiden avulla liikkumaan esimerkiksi laitan kiinnostavia esineitä jonkin matkan päähän, kaukosäätimiä ja muita. Myös perheemme koira on yksi kiinnostavista asioista ja häntä koitan tuoda sopivalle etäisyydelle jospa vauvaa kiinnostaisi lähestyä koiraa. Ei tulisi mieleenikään kieltää mitään tämän ikäiseltä pieneltä elikkä kaikki on tällähetkellä sallittua meillä, kunhan vaan rohkenee kokeilla liikkumista. Mikä avuksi ??? 