Myönnän nyt, että ihailen niitä äitejä

jotka hoitavat lapsia kotona monta vuotta. Olen tämän yhden kanssa ollut kotona ja olen syksyyn asti, mutta sitten menee taapero hoitoon ja äippä töihin.

Tämä kotonaoloaika lapsen kanssa on ollut etuoikeus, mutta en pystyisi tähän pidempään :ashamed: Taloudellisesti olisi täysin mahdollista olla kotona pidempäänkin, mutta kaipaan jo jotain muutakin ja lapsi kaipaa enemmän virikkeitä kuin pystyn -ja jaksan- hänelle tarjota. Ja tiedän, että kaikki myös voivat paremmin, kun äippäkin saa muuta ajateltavaa kuin kotiympyrät.

Kaikki kunnia niille kotiäideille, jotka jaksavat tätä vuosi toisensa perään :flower:

En haasta riitaa, kunhan vain ilmaisen ajatukseni. Toivon myös, ettei tekemääni päätöstä kukaan ala moralisoimaan.

B)
 
ystävä
Mä ymmärrän äitejä toisaalta jotka haluavat mennä töihin, mä ite olen ollut ööö syksyllä tulee 8 vuotta kotona ja kyllä tää kotiäitiyski on joskus rankkaa, töihin varmaan olisin mennyt jos olis ollut vaki paikka.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:06 RIANNA kirjoitti:
En haasta riitaa, kunhan vain ilmaisen ajatukseni. Toivon myös, ettei tekemääni päätöstä kukaan ala moralisoimaan.

B)
ei voi mitään mut tekstistäs tulee väkisillä mieleen ihminen, joka sanoo "ei millään pahalla". ja ihminen joka yleensä lauseensa noin aloittaa, aikoo todella sanoa jotain pahaa.

mutta itse asiaan.. itse olen kotiäiti ja haluaisin töihin, mutta en raski laittaa muksuja hoitoon. harmittaa!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:51 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:06 RIANNA kirjoitti:
En haasta riitaa, kunhan vain ilmaisen ajatukseni. Toivon myös, ettei tekemääni päätöstä kukaan ala moralisoimaan.

B)
ei voi mitään mut tekstistäs tulee väkisillä mieleen ihminen, joka sanoo "ei millään pahalla". ja ihminen joka yleensä lauseensa noin aloittaa, aikoo todella sanoa jotain pahaa.

mutta itse asiaan.. itse olen kotiäiti ja haluaisin töihin, mutta en raski laittaa muksuja hoitoon. harmittaa!
okei :eek: Tuon sun kirjoituksen olisit voinut aloittaa myös, "ei millään pahalla mut tekstistäs tulee...." tuon ei voi mitään -sijaan :whistle:

Miksi et tekisi vaikka osa-aikatöitä niin, ettei lapsia tarvitse laittaa hoitoon.
 
Mulle tuli 4 vuotta täyteen kotona oloa, ja ainakin tänään on semmonen päivä, että menisin vaikka huomenna töihin. En kaipaa muita ihmisiä, kaipaan sitä, että saisin olla hetken rauhassa. äitiäitiäitiäitiiiii.....

Mutta pienempi on kuitenkin sen verran pieni, etten raski vielä laittaa sitä hoitoon. Isomman veisin vaikka heti, mutta ei kai oo mahdollista pistää toista vaan hoitoon. Eikä paljo nkannattaiskaan jos tulot on kht 294e miinus verot ja hoitomaksu 200 e...
 
yksi lapsi
en minäkään olis kuudetta vuotta kotona kestänyt jos ei olisi useampaa lasta. kyllä varmasti tylsistyy äiti ja lapsi jos keskenään ovat vuosia. tai sitten ei, jos harrastavt yhdessä ja liikkuvat, kun yhden kanssa se on helppoa. oi niitä aikoja kun oli esikoinen, kaikki oli niin vaikeaa ja väsyttävää ja silti oli aikaa useamman kerran viikossa luuhata kaupungilla ja istua kahviloissa muiden mammojen kaa.. oih.. no nyt toisenlaiset menot sitte :xmas:
 
Minäkin olen menossa syksyllä töihin,kuopus on tuolloin 2v 4kk.Huonoina päivinä oikein odotan milloin pääsen takaisin töihin ;).Ihan kivaa tämä kotona oleminen on ollut mutta aikansa kutakin.Tämä kolmas kun on viimeinen lapsi niin olen yrittänyt nauttia kotona olemisesta (välillä juu hampaat irvessä!).Joo mutta vuosia en jaksaisi!!!!!!! Sitäpaitsi ihanaa että tulee taas rahaa,alkaa tympimään jatkuva kituuttaminen....:)
 
Juuh, kyllä minäkin ihailen niitä äiteitä jotka jaksaa olla kotona. Mä oon ollu 3 v ja nyt on tullut mittari täyteen. Kyllähän täällä olis, mutta... Alan olla aika loppuunpalanut, kaks uhmaa ja yks roikkuu tississä. Vapaahetkiä ei juuri ole, koko ajan joku pyytämässä jotain. Onneksi pääsen kesällä tekemään ns. kesätöitä, jokunen tunti päivässä omaa aikaa. Syksystä palaan tekemään töihin jokusen tunnin viikossa että järki pysyy päässä!
 
Mä jaan tätä referaattia eräästä artikkelista nyt vähän joka paikkaan, jossa mun mielestä on paljon asiaa. Toivottavasti luette :)


Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.

Tuliharjun mielestä tärkeämpää on myös huolehtia alle yksi- ja kaksivuotiaista, jotka viedään kymmeneksi tunniksi päiväkotiin kuin koululaisista, jotka viettävät iltapäiviään yksin. Hän toteaa, että kahdeksanvuotiaalla on paljon paremmat valmiudet olla iltapäivä yksin kotona kuin vuoden ikäisellä totaalisesti uudessa maailmassa, missä aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat.

Haastattelussa Tuliharju sanoo myös, että suurin osa äideistä nauttii pienen vauvan hoitamisesta, jaksaa herätä yöllä ja antaa jakamattoman huomionsa. On palkitsevaa olla täydellisen tarvittu, välttämätön. Mutta kun lapsukainen kasvaa ja ryhtyy tekemään asioita "itse", ei olekaan yhtä helppoa jaksaa olla hänessä kiinni kaiken aikaa. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään yhtä paljon kuin ennenkin, vain eri tavalla. Monet nuoret äidit ovat ristiriitatilanteessa - pyydetään, jopa vaaditaan tulemaan töihin eivätkä he ehkä omasta mielestään saa toista tilaisuutta, jos nyt kieltäytyy. Tuliharjun mukaan asia, mistä varmasti putoaa pois töihin mennessä, on oman lapsen kehitys.

Nykyisin Tuliharjun mukaan lapsen paras on hukassa, ja sitähän useimmat vanhemmat lapselleen haluavat. Hänen mukaansa vanhemmat uskovat liian vähän omaan arvoonsa. Mikä tahansa muu asia tuntuu olevan tärkeämpää omalle lapselle: virikkeet, kaverit, ryhmä, harrastukset. Kuitenkin lapsi kehittyy lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ikävuodella syntyy perusta itsetunnolle, arvoille ja vastuun kantamiselle. Pienen lapsen kehitys on riippuvainen lähimmästä ihmissuhteesta, jossa hän elää. Alle kolmivuotiaana lapselle päivittäinen ero ensisijaisesta hoitajasta on aina stressi. Sitä kautta se on riski kehitykselle.

Toki Tuliharjukin ymmärtää, että kaikilla vanhemmilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan kotona kolmivuotiaaksi. Sen vuoksi hän on ollut mukana Auta lasta kasvamaan -hankkeessa, jossa tärkeimpinä pointteina on omahoitaja päiväkodissa, vanhempien pitäminen mielessä päiväkodissa esim. kuvia katselemalla, ikävän yllättäessä huomiota ei yritetä kääntää muualle, vaan lasta lohdutetaan.

Ikävä tunteena on tärkeä, sillä jos vanhemmat ajattelevat, että päivähoito on hyvä aloittaa aikaisin, kun lapsi ei vielä osaa ikävöidä. Jos lapsi ei vielä osaa ikävöidä, hänellä on kiintymyssuhteen kasvaminen vielä kesken. Ja kesken se voi jäädä, jos tätä asiaa ei ymmärretä.

Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.

Tärkeää on myös eriytyminen aikanaan, joka on elämänkaaren keskeinen ja kipeä asia. Se on yhtä vaikeaa äidille kuin itseään haltuun ottavalle lapselle. Ja silti se on välttämättömyys. Mutta ei voi eriytyä, jos ei ole mistä eriytyä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:06 RIANNA kirjoitti:
jotka hoitavat lapsia kotona monta vuotta. Olen tämän yhden kanssa ollut kotona ja olen syksyyn asti, mutta sitten menee taapero hoitoon ja äippä töihin.

Tämä kotonaoloaika lapsen kanssa on ollut etuoikeus, mutta en pystyisi tähän pidempään :ashamed: Taloudellisesti olisi täysin mahdollista olla kotona pidempäänkin, mutta kaipaan jo jotain muutakin ja lapsi kaipaa enemmän virikkeitä kuin pystyn -ja jaksan- hänelle tarjota. Ja tiedän, että kaikki myös voivat paremmin, kun äippäkin saa muuta ajateltavaa kuin kotiympyrät.

Kaikki kunnia niille kotiäideille, jotka jaksavat tätä vuosi toisensa perään :flower:

En haasta riitaa, kunhan vain ilmaisen ajatukseni. Toivon myös, ettei tekemääni päätöstä kukaan ala moralisoimaan.

B)
Mä peesaan tätä. Olisi mukava olla kotona pitkään, mutta kotiäiteys ei oo mun juttu. Mulla oli samat ajatukset kuin sulla nyt. Mä olin kotona reilu 4-vuotta. Kuopus oli 1v4kk kun aloittivat esikoisen kanssa päiväkodin. Nyt ollut itsellä hyvä olla ja lapsilla myös. Kaikilla menee päivät paremmin, jaksan myös vkloput. Söin masennuslääkkeitä loppuvuodesta ja alkuvuodesta. Osakseen syynä oli paikkakunnan vaihdos ja ystäviä ei täältä suunnalta ollut. :)

Kaikilla mukavaa, kun äippäkään ei tuittuile turhan takia. =)
 
Mä oon ollu jo 6v lasten kanssa kotona ja kauhulla ajattelen aikaa kun pitää/saan mennä töihin. Kun täytyy sovittaa yhteen työajat, hoitoajat, kotityöt, miehen matkatyö, lapset ja harrastukset. Helppoahan tää on kun ei tarvi hoitaa kuin koti ja lapset.
Mä ihailen niitä jotka pystyy sovittamaan yhteen työn, lapset, kotityöt ja jaksavat itse vielä harrastaakin jotakin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 17:47 Ninnuli70 kirjoitti:
Mä taas viihtyisin kotiäitinä vaikka lopun elämääni. ei mitään hinkua töihin eikä uraa luomaan....
Kotihoidontuki loppui tammikuulla, kuopus täytti 3 v. Nyt elellään sitten miehen siivellä. :D
MOntako lasta teillä on? Miten tutut suhtautuvat? Entä lasten isovanhemmat? Tarkoitan, että kyselläänkö töihinmenosta ja jos kyllä, syökö itsetuntoa, kun ei täytä kirjoittamattomia vaatimuksia, joita yhteiskunta asettaa? Eli pienten lasten molemmat vanhemmat töihin...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 17:54 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 17:47 Ninnuli70 kirjoitti:
Mä taas viihtyisin kotiäitinä vaikka lopun elämääni. ei mitään hinkua töihin eikä uraa luomaan....
Kotihoidontuki loppui tammikuulla, kuopus täytti 3 v. Nyt elellään sitten miehen siivellä. :D
MOntako lasta teillä on? Miten tutut suhtautuvat? Entä lasten isovanhemmat? Tarkoitan, että kyselläänkö töihinmenosta ja jos kyllä, syökö itsetuntoa, kun ei täytä kirjoittamattomia vaatimuksia, joita yhteiskunta asettaa? Eli pienten lasten molemmat vanhemmat töihin...
Meillä on 6 lasta. Itseasiassa tutut/ystävät/sukulaiset eivät asiaa ihmettele tai päivittele, johtunee siitä että meillä on maatila ja kyllähän tässä "töitä" on minullekin vaikka en säännöllisesti niitä teekään. Mutta esim. näin toukotöiden aikaan navetassa toki olen.

Anoppi joskus kantoi huolta mun " vain kotiäitinä olemisestani", mutta ei enää puutu meidän asioihin, totesi vaan että kukin tavallaan. Meillä paras ratkaisu on ollut että minä hoidan lapset ja kodin, mies tekee enimmät maatilan työt. Mun kotiäitinä oleminen ei vaikuta meidän tuloihin kuin ehkä lisäävästi, saadaan lasten hoitomaksutkin käyttää omaan elämiseemme.

ja eläkettä kertyy mm. vapaaehtoisilla eläkemaksuilla joten sekään ei ole ongelma.
 

Yhteistyössä