Myöhäinen ystävänpäivä gallup: Oletko ollut koulukiusaaja vai kiusattu?

Miksi?

Mitä ajattelet tänä päivänä kiusaamisesta?

Jne. Kerro omin sanoin!

 

Olisko vielä se kolmaskin vaihtoehto?

 

Kiusattu ja edelleen se on perseestä.

 

[QUOTE="vieras";28082842]Olisko vielä se kolmaskin vaihtoehto?[/QUOTE]

että on ollut molempia? no laitoin tuohon nuo kaks perus, mutta voi tietysti kertoa jos on ollut molempia. =)

 

Kiusattu ja edelleen se on perseestä.

eli mistä asioista teitä on kiusattu tai olette kiusanneet ja miksi. ja niin edelleen.

 

En kumpikaan. Onhan mulle kaikkea rumaa sanottu, ja seiskalla yksi hevosenkokoinen (ja näköinenkin khm...) tyttö yritti mm. viedä mua vessaan hammaspesulle, mutten antanut niiden saada otetta musta. Ainakaan niin että se ois ulospäin näkynyt.

 

enpä ole koulussa kiusanut ketään enkä tullut kiusatuksi (siis jatkuvasti ja toistuvasti ja tahallisesti ja silllä tavalla että on vallan epätasapaino, eli kiusaajia paljon, kyllähän pojat nauroivat ja ilkkuivat kun sain rillit mutta ei ollut jatkuvaa)

 

Kiusattu, yläasteella, varsinkin 7-8 luokilla. Kiusaaja oli luokkakaveri (tyttö) joka oli itse luultavasti pahasti häiriintynyt, siis huostaanotettu, omissa kasvoissaan iso epämuodostuma (eli varmaan häntä jossain joskus siitä kiusattu). Otti minut "vain" uhrikseen erikseen tuntematta. Kiusaaminen oli henkistä, huutelua ja nimittelyä ja nauramista ja valheiden kertomista jne jne , yritti eristää minua ystävistä(ni) jne jne. Oli myös fyysistä kiusaamista, vaatteiden tuhoamista yms. Siihen aikaan (80-luvulla) ei pahemmin koulut puuttuneet asiaan, kiusaajan sijaisperheen isäkin oli vain sitä mieltä että "Eihän se x olisi x jos ei noin käyttäytyisi" ja nuru päälle. Siihen aikaan siis ajateltiin että huonot elämänkokemukset omaava siis vain nyt käyttäytyy noin.

Minua auttoi ystävät, jotka kyllä aina kun mahdollista (että olivat paikalla) pitivät puoliani ja varsinkin vuotta ylemmällä luokalla olevat olivat senverran kunnioitettavassa asemassa että loivat minuunkin kyllä iloa.

Kaiken kiusaamisen lopetti sitten oikeastaan vasta se, kun kiusaaja otti toisenkin uhrin, jonka isä oli kunnan kiho ja tämä kun meni asiassa eteenpäin, niin jotakin tapahtui ja kiusaaja lopetti.

Nykyään, tuo kiusaaja on kovinkin koittanut ottaa yhteyttä mm facebookissa jne , mutta minun ei ole onneksi tarvinnut muuta kuin todeta itsekseni että jompikumpi meistä on syrjäytynyt "lähiömuija", toinen hyvän elämän itselleen rakentanut aikuinen

 

että on ollut molempia? no laitoin tuohon nuo kaks perus, mutta voi tietysti kertoa jos on ollut molempia. =)

Eikö käynyt mielessä, että joku ei ole ollut kumpaakaan?

 

Kiusattu olen ollut. Kiusaaminen laahaa edelleen perässäni joka paikkaan. : /
Muistan, kuinka yhtä toista tyttöä kiusattiin myös meidän luokassa ja minua säälitti, enkä osallistunut muiden karkeloihin. Kun se tyttö siirrettiin toiseen kouluun, kiusaajat nappasivat minut hampaisiinsa ja siitä se kouluhelvetti kohdallani alkoi.

En usko, että pääsen koskaan siitä kaikesta yli. Vaikutti niin syvälle.

Vihaan kiusaamista ja moderni maailma on tuonut kiusaamiselle uusia tasoja. vrt. nettikiusaaminen jne.

 

En kumpaakaan.

 

[QUOTE="juu";28082909]Kiusattu, yläasteella, varsinkin 7-8 luokilla. Kiusaaja oli luokkakaveri (tyttö) joka oli itse luultavasti pahasti häiriintynyt, siis huostaanotettu, omissa kasvoissaan iso epämuodostuma (eli varmaan häntä jossain joskus siitä kiusattu). Otti minut "vain" uhrikseen erikseen tuntematta. Kiusaaminen oli henkistä, huutelua ja nimittelyä ja nauramista ja valheiden kertomista jne jne , yritti eristää minua ystävistä(ni) jne jne. Oli myös fyysistä kiusaamista, vaatteiden tuhoamista yms. Siihen aikaan (80-luvulla) ei pahemmin koulut puuttuneet asiaan, kiusaajan sijaisperheen isäkin oli vain sitä mieltä että "Eihän se x olisi x jos ei noin käyttäytyisi" ja nuru päälle. Siihen aikaan siis ajateltiin että huonot elämänkokemukset omaava siis vain nyt käyttäytyy noin.

Minua auttoi ystävät, jotka kyllä aina kun mahdollista (että olivat paikalla) pitivät puoliani ja varsinkin vuotta ylemmällä luokalla olevat olivat senverran kunnioitettavassa asemassa että loivat minuunkin kyllä iloa.

Kaiken kiusaamisen lopetti sitten oikeastaan vasta se, kun kiusaaja otti toisenkin uhrin, jonka isä oli kunnan kiho ja tämä kun meni asiassa eteenpäin, niin jotakin tapahtui ja kiusaaja lopetti.

Nykyään, tuo kiusaaja on kovinkin koittanut ottaa yhteyttä mm facebookissa jne , mutta minun ei ole onneksi tarvinnut muuta kuin todeta itsekseni että jompikumpi meistä on syrjäytynyt "lähiömuija", toinen hyvän elämän itselleen rakentanut aikuinen [/QUOTE]

? :O

 

? :O

Jaa-a, pyytänyt kaverikseen facebookissa, lähettänyt yhteisen tuttavan kautta terveisiä "että olis kiva nähdä joskus" jne. Eli hänelle ei ole jäänyt kamalasti omantunnontuskia....

 

Kiusattu olen ollut. Kiusaaminen laahaa edelleen perässäni joka paikkaan. : /
Muistan, kuinka yhtä toista tyttöä kiusattiin myös meidän luokassa ja minua säälitti, enkä osallistunut muiden karkeloihin. Kun se tyttö siirrettiin toiseen kouluun, kiusaajat nappasivat minut hampaisiinsa ja siitä se kouluhelvetti kohdallani alkoi.

En usko, että pääsen koskaan siitä kaikesta yli. Vaikutti niin syvälle.

Vihaan kiusaamista ja moderni maailma on tuonut kiusaamiselle uusia tasoja. vrt. nettikiusaaminen jne.

Itsestäni keksittiin hirveitä juoruja että olen maannut tuon, tuon ja tuon kanssa ja huudeltiin kaikkia ilkeitä nimityksiä. Ne oli asioita joita ei ikinä ollut oikeasti tapahtunutkaan, olin kyllä joskus aika sähläri poikien kanssa, jopa varattujen mutta siihen silkkaan flirttaamiseenhan se jäi.

Silkasta lapsellisuudesta meikä veteli asioita persiilleen, vaikka kuvitteli olevansa 7-9luokilla jo niin aikuinen että naurattaa mut ilkeen leiman jätti ja kipeät jäljet, meni vähän liian pitkälle niillä se homma, ei tää ollu sen arvosta.

 

[QUOTE="juu";28082960]Jaa-a, pyytänyt kaverikseen facebookissa, lähettänyt yhteisen tuttavan kautta terveisiä "että olis kiva nähdä joskus" jne. Eli hänelle ei ole jäänyt kamalasti omantunnontuskia....[/QUOTE]

onko se vaan tyhmä vai eikö se muista oikeesti

 

Kiusattu olin, varmaan siksikin kun olin todella ujo ja hiljainen siihen aikaan. Jota en juuri nykyään en enää ole. Kauheen vaikea asia ja siihen pitäisi puuttua mahdollisimman hyvin,tuntuu vaan että opettajat ovat välillä aika voimattomia tuon asian kanssa.

 

En ollut kumpaakaan.

 

Kiusattu. Koen kiusaamisen turhana, enkä ymmärrä mitä siitä kukaan saa, aika moni kiusaajista se on myös tietääkseni huomannut. Skeptinen olen sen suhteen että kiusaaminen kokonaan voitaisiin poistaa, tiettyihin asioihin on vain opittava suhtautumaan niin että ne ei jää hallitsemaan elämää. Sitten on niitä kiusaamisen muotoja joihin ehdottomasti on puututtava ja saatava kiusaaja ymmärtämään oman käyttäytymisensä julmuus.

 

[QUOTE="juu";28082960]Jaa-a, pyytänyt kaverikseen facebookissa, lähettänyt yhteisen tuttavan kautta terveisiä "että olis kiva nähdä joskus" jne. Eli hänelle ei ole jäänyt kamalasti omantunnontuskia....[/QUOTE]

Näinpä näin... Yksi munkin kiusaajista ehdotteli samanlaisia. Jossain kohti otinkin fb-kaveriksi. Näin hällä joskus sellaisen koulukiusausta vastustavan fb-postauksen. Teki mieli mennä kommentoimaan, että hyvä kun on muuttanut asiasta mieltään Mutta jätin väliin. Poistin fb-kavereista. Me koskaan mitään kavereita oltu.

 

kiusattu.
otan koulukiusaamisen erittäin vakavasti. omat lapset ei ole vielä kouluikäisiä mutta kun ovat tulen varmasti puuttumaan pieneenkin kiusaamiseen. oli oma lapsi sitten kiusaaja tai kiusattu. kiusaamista ei saa koskaan katsoa läpi sormien tai ajatella "lapset nyt on sellaisia" tai "pojat on poikia"

 

Kiusattu olin, varmaan siksikin kun olin todella ujo ja hiljainen siihen aikaan. Jota en juuri nykyään en enää ole. Kauheen vaikea asia ja siihen pitäisi puuttua mahdollisimman hyvin,tuntuu vaan että opettajat ovat välillä aika voimattomia tuon asian kanssa.

ennen kiusaamista just olin ns. todellinen kiltti luuseri pentu

Sitten kiusaamisen jälkeen musta on kasvanu sanavalmis, tempperamenttinen, ihan toisenlainen ihminen. Mutta on myöskin se sama herkkyys säilyny, uskon et se tulee tuolla luonteessa, eikä siitä täysin eroon pääsekkään ja ei musta ehkä pidäkkään, on hienoa olla myös herkkä ja tunteva, mut tollaset kiusaamisasiat satuttaa kyllä sitten perkeleen syvältä ja välillä on tuo herkkyys tempperamentin kanssa aika pahasti ristiriidassa.

 

Olin kiusattu. Minua kai pidettiin jotenkin outona, olin hirvittävän ujo ja arka. Minut oli jo kotona lytätty ja itsetunto riistetty, joten olin helppo kohde. Nyt olen jokseenkin ok asian kanssa, minulla menee hyvin ja olen tyytyväinen elämääni. Olen paljon pohtinut asiaa. Kiusaaminen ilmiönä on agressio-ongelma. Kiusatut eivät saa olla vihaisia, eivätkö siten osaa puolustaa terveesti itseään ja kiusaajat taas purkaa omaa huonoa oloaan uhriin. Jotenkin kummassa nämä 2 kaksi ääripäätä löytävät toisensa.

Kiusaajat on lopulta ja todellisuudessa niitä, joilla asiat on huonosti. Kotiolot onnettomat tai rakkaudettomat, empatiakyvyttömät. Myöskään näillä ei usein loppuelämäkään kovin hyvin mene. Kiusatuilla menee huonosti jos kiusaaminen on rankkaa, mutta joskus osaavat kääntää asian edukseen ja saavat elämäänsä kipinää.

Onhan se ihan arsesta, että kiusaamista esiintyy, mutta luulen, ettei sitä saa koskaan kitkettyä pois, ellei lisääntymistä sallittaisi vain älykkäille ja empaattisille.

 

Kiusattu. Olin yläasteella ujo ja hiljainen. Lisäksi köyhästä perheestä, joten en saanu hienoja muotivaatteita vaan kuljin kirppikseltä ostetuissa vaatteissa (jotka eivät olleet edes oikein sopivia, koska vaatekokoni oli silloin ja on edelleen sellainen ettei sitä helposti mistään löydä). Alkuun oman luokkalaiseni ottivat minut sellaiseksi syrjinnän ja haukunnan kohteeksi ja nopeasti se levisi sitten miltei koko kouluun. Olihan se ihan perseestä että ihmiset joiden nimeä en edes tiennyt huutelivat vihaavansa minua kun kävelin ohi.

Onneksi oli pari hyvää ystävää joiden avulla selvisin noista ajoista ja heti tilaisuuden tulle muutikin toiselle paikkakunnalle, jonka jälkeen tilanne muuttui.

Kokemus on jättänyt arvet ja siksi olenkin vieläkin melko varovainen uusien ihmisten lähettyvillä. Mutta en nykyisin mitenkään mieti asiaa, enkä siitä ole edes oikeain kenellekään kertonut (sen aikaisiin tuttaviin en ole pitänyt yhteyttä aikoihin). Noita aikoja on helpompi olla ajattelematta.

Sitä en tiedä mitä näille kiusaajille (siis niille päätekijöille) kuuluu nykyisin. Vain yksi heistä on yläasteen jälkeen minulle koittanut tulla juttelemaan kerran baarissa. Keksin kuitenkin heti tekosyyn ettei minun tarvinnut jäädä hänelle juttelemaan. En tajua miksi olisi pitänyt.

Toivon ettei omien lapsieni tarviste ikinä moista kokea ja sen eteen teen mitä vain. Myöskään sitä en hyväksy ette he alkaisivat kiusata toisia.

 

kiusattu. yläasteella kaksi ylemmän luokan tyttöä ottivat mut kohteekseen. yläaste oli yhtä tuskaa hyvistä kavereista huolimatta.
kiusatuksi tuleminen vei itsetunnon ja jätti syvät haavat vuosiksi. en uskonut enää omiin taitoihini enkä sitten "uskaltanut" suuntautua alalle, jonne halusin.

vielä lisäys: vanhemmilleni kerroin yläasteen helvetistä vasta aikuisena. isäni oli todella pahoillaan ja sanoi, että kun hän olisi vain tiennyt.... olisi vaihdettu koulua tms. itkettiin molemmat :'(

 

Kiusattu. Ala-asteella syrjimistä, leikistä/porukasta pois jättämistä ja haukkumista. Muistan niin ne yksinäiset välitunnit. Yläasteella myöskin syrjimistä ja henkistä kiusaamista. Fyysistä kiusausta ei muistaakseni ole ollut.

Niin monet kerrat olen miettinyt et miksi juuri minut valittiin kiusaamisen kohteeksi? Ehkä syy oli se et olin hiljainen ja arka. Mut olen vähän sitä mieltäkin et toi kiusaaminen on ajanut itsetuntoni niin alas ja hiljaisuus johtuu siitä. Myöskin ulkonäköäni haukuttiin. Myöhemmin aikuisiällä vanhoja kuvia katsellessani olen tajunnut et olen ollut kaunis lapsi ja nuori. En sitä silloin tajunnut, olen pitänyt aina itseäni rumana.
Kiusaaminen jättää isot arvet.