"eevi"
olen tässä nyt jo jonkinaikaa ihmetellyt tätä asiaa, että tahtoisin lapsia, samoin mieheni, mutta emme ole lapsien hankkimisesta puhuneet, koska olen mykkä, ollut ihan syntymästä asti, niin asia minua ihmetyttää ja on tästä asiasta nyt sormi suussa. eikö puhuminen lapselle kuitenkin ole aina tärkeää? lapsen hankkiminen on nyt hiljalleen kovin alkanut mietityttää, että tahtoisin, mutta enhän edes pystyisi mitenkään kommunikoimaan oman lapseni kanssa hänen ensimmäisinä elinvuosina moneen moneen vuoteen... olisihan se nyt harmi, että lapsi kertoisi kavereilleen, että meidän äiti ei puhu. täytyykö minun nyt tyytyä siihen etten jälkeläisiä voi koskaan hankkia, kun tahtoisin kyllä, mutta tahtoisin myös antaa lapselle parhaan mahdollisen kodin ja perheen ja kasvatuksen jne. jne. kannattaako nyt yrittää vain sopeutua ainiaaksi lapsettomuuteen?