L
lotita
Vieras
Olen tosi surullinen välien muuttumisesta ennen niin läheiseen siskoon. Hän meni pari vuotta sitten naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Häiden järjestelyissä ja hieman ennenkin jo, havahduin siihen, etten oikeasti tunne siskon miestä yhtään. Hänestä tuli esille aivan uusia piirteitä. Olin yksi pääorganisoija häissä, sillä he itse asuvat ulkomailla. Mitään riitaa tai muuta ei hääjärjestelyihin liittynyt, mutta huomasin, että tahtomattani ärsytin siskon miestä. Yritin tehdä kaiken kuten he halusivat, ainoastaan sen asian päätin itse, milloin heille häälahjaksi antamani esitys tulee, sillä se edellytti tiettyjä järjestelyjä esiintyjän kanssa (liittyi musiikkiin ja maahan jossa he asuvat). Mm. tämä ilmeisesti ärsytti miestä. Hän oli myös ärsyyntynyt valokuvaamisesta, vaikka hääpari itse pyysi kuvaajaa paikalle. Mies tiuski minulle itse juhlassa ja kiitospuheessaan kiitti ainoastaan bestmania ja omia sukulaisiaan, jotka olivat tavalla tai toisella auttaneet. Minua tai miestäni, joka auttoi myös paljon, sulhanen ei kiittänyt ollenkaan.
Nyt huomaan, että välit siskoon ovat viilentyneet. Hän luonteelleen hyvin poikkeavasti mm. piikitteli minua viimeksi ollessamme yhteyksissä. Ja nykyään hän ärsyyntyy heti jos kyselen koska he tulevat Suomeen tai kuinka kauan viipyvät. He kulkevat maiden välissä siskoni miehen mielen mukaan, siskoani ei juuri näissä kuunnella. Tai tällainen olo minulle on tullut, sillä vuosien varrella siskoni on missannut useita tärkeitä tilaisuuksia, joihin olisi halunnut itse tulla mm. useita sukujuhlia (esim. ristiäisiä), sekä minun polttarini ja valmistujaiset aikoinaan.
En tiedä miten korjata asia, koska se ei tunnu olevan minun käsissäni. Vierailut ja tapaamiset riippuvat heistä, ja kestävät aina tunnin korkeintaan kaksi, koska on monta paikkaa missä pitää käydä Suomen visiitillä. On aika surullinen mieli tästä kaikesta..