Muutto/oma huone

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ritva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Ritva

Vieras
Eli olemme muuttamassa kuukauden sisällä uuteen taloon, jolloin 1vuotiaallekin löytyisi oma huone. Pikkusisarus on tulossa maaliskuun lopulla, jolloin viimeistään olisi hyvä, että esikoinen nukkuisi omassa huoneessaan. Olenkin tässä nyt vaan miettinyt, että olisiko hyvä esikoisen ensin tottua uuteen taloon ja nukkua "turvassa" meidän kanssamme ja sitten vasta vaikka kuukauden päästä siirtää hänet omaan huoneeseen? Vai laittaisittekos heti omaan huoneeseen, kun ollaan muutettu? Vai onko sillä edes juurikaan merkitystä, vaikka onkin kaksi muutosta samaan aikaan? Tyttö aikas sopeutuvainen luonteeltaankun on. Mitenkäs teillä on muutto omaan huoneeseen sujunut tämän ikäiseltä? Eli tottuiko nopeasti nukkumaan yksin?
 
Meillä poika täytti vuoden just samana päivänä kun muutettiin=)Ennen nukuttiin kaikki samassa huoneessa mutta uuteen kotiin poika meni heti omaan huoneeseen.Ja nukkui jo ekan yön tosi hienosti,meillä jää aina kiltisti yksinään sänkyyn ja heti käy nukkumaan,näin myös oudossa uudessa kodissa.Kannattaa ainakin kokeilla jääkö heti itekseen.
 
Meilläkin laitettiin 1v. heti ekana iltana uudessa kodissa omaan huoneeseen ja hyvin meni. Ajattelin että lapsi tajuaa uuden nukkumasysteemin paremmin, kun molemmat muutokset tulee samalla kertaa. Jos olisi just tottunut yhteen muutokseen niin olisi ehkä kurjaa jos heti tulis toinen muutos perään.
 
Meillä tehtiin kanssa niin, että samalla rykäyksellä kun muutettiin, ja pojalle saatiin oma huone isompaan asuntoon, niin heti ekasta yöstä laitettiin omaan huoneeseen nukkumaan. Mietittiin että olisi parempi kaikki uudet jutut samalla kerralla. Ja tosi hyvin meni.
 
Me muutettiin tytön ollessa reilu 10,5 kk ikäinen. Ennen nukuttiin kaikki samassa huoneessa. Muutossa tyttö siiryi suoraan omaan huoneeseen ja hyvin meni. Kaikki nukkuivat yönsä sen jälkeen paremmin.

Laitoimme tytön huoneen lattialle lisäksi patjan, mikä on ollut tarpeellinen tytön sairastaessa ja heräillessä yöllä. Silloin toinen vanhemmista on jäänyt patjalle nukkumaan. Muutenkin siinä on mukava loikoilla ja seurata lapsen leikkimistä.

Kannattaa ehdottomasti siirtää heti omaan huoneeseen, varsinkin kun on vielä tulossa uusi vauva.
 
nostan tämän ketjun ylös, koska itseäni kiinnostaa tämä juuri nyt. Eli olemme muuttamassa uuteen taloon kahden viikon kuluttua ja asia kismityttää nyt. Olemme nukkuneet koko perhe samassa huoneessa ja nyt aiomme ehkä laittaa vanhemman omaan huoneeseen. lapset 2,5v. ja 0,5v.

Antakaa lisää kommentteja! Onko kaikilla mennyt hyvin?
 
Meillä tehtiin juuri toisinpäin. Muutettiin ensin, lapsi silloin reilun vuoden ikäinen. Laitettiin vielä järjestyskin uudessa makuuhuoneessa samalla lailla kuin oli vanhassakin, että muutos olisi mahdollisimman pieni. Kaksi kuukautta näin ja sitten omaan huoneeseen. Siitä kuukausi ja matalaan jatkettavaan sänkyyn. Siitä kuukausi ja pikkusisko syntyi. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, ei mitään ongelmaa. Itse koin tämän olevan parempi omalle lapselleni, kuin se että kaikki uusi olis tapahtunut rytinällä. Sai sopeutua pikkuhiljaa uusiin juttuihin. Ja meillä lapsi kanssa ollut alusta asti sellainen, että jää nukkumaan itsekseen, ei tarvitse erikseen nukutella.
 
Muutettiin juuri isompaan kotiin ja saman tien laitettiin 1v 2 kk tyttö omaan huoneeseen. Tosi hyvin meni, ei minkäälaisia ongelmia ole ollut 3 viikon aikana. Minä luulen, että se olisi ollut hankalampaa laittaa myöhemmin omaan huoneeseen, kun olisi tottunut samaan huoneeseen uudessa talossa meidän kanssa. Meidän tytölle muutto uuteen kotiin ei ollut mikään kumma juttu. Hyvin viihtyi vanhassa ja hyvin uudessa kodissa. Pääasiahan on kuitenkin, että on samat ihmiset ja oma tuttu sänky.



 
Meillä poju oli 9kk, kun muutettiin uuteen asuntoon ja samalla kerralla pistettiin myös omaan huoneeseensa. Hyvin on mennyt! Nukkuu mielestäni paremmin kuin ennen ja useimmiten kokonaisia öitäkin. Kuten jotkut jo mainitsivatkin niin mekin ajattelimme, että kaikki muutokset kerralla niin ei tarvitse totutella uusiin asioihin useampaa kertaa.
 
kiva kuulla! Onkos siis kaikilla mennyt muutot ja uudet huoneasiat hyvin? Onko tullut kenellekään takapakkia? Nyt on ainakin hyvä ja positiivinen mieli, kun kaikilla on näyttänyt menevän VAIN hyvin;). Muutto lähestyy... enää reilu viikko
 
Kannattaa joko siirtää lapsi nyt jotta hän saa tottua omaan huoneeseen, tai sitten nukkua kaikki samassa huoneessa kunnes kummatkin lapset voivat siirtyä yhteiseen lastenhuoneeseen. Jos esikoisen siirtää vauvan syntymän yhdessä, en usko että hän viihtyy kovin hyvin omassa huoneessaan.

Meillä laitettiin kanssa esikoinen 7 kk omaan huoneeseen kun sellainen saatiin, öitä rauhoittaaksemme. Muutto meni ihan hyvin, tosin tyttö on aina ollut melko huono nukkuja ja matka toiseen huoneeseen oli öisin pitkä. Mutta kaikki nukkuivat hieman paremmin. Tyttö siirtyi jatkettavaan sänkyyn 1 v 5 kk:n iässä, jotta saisimme pinnasängyn piiloon pariksi kuukaudeksi ennen pikkuveljen syntymää.

Pikkuveli asui ekat puoli vuotta vanhempien huoneessa, mutta kun parivuotias isosisko rupesi kaipaamaan meidän sänkyymme öisin (sinne missä "kaikki muut" nukkuu) niin lapset saivat yhteisen huoneen. Pikkuveli ei muuttanut siskon huoneeseen, vaan huoneita vaihdettiin, ja siirto meni loistavasti. Kummatkin lapset ovat sen jälkeen viihtyneet omissa sängyissään lähes poikkeuksetta. Käytännössähän he olivat nukkuneet samassa huoneessa puolet yöstä jo useita viikkoja.

Myös vanhempien unelle ja parisuhteelle "oman" huoneen saaminen on tehnyt hyvää, joten voin vain suositella. ;)
 
kiiitos kokemuksen jaosta, aurora vee. Me olemme nyt muuttaneet ja isoveli alkoi nukkumaan omassa huoneessaan heti ekasta yöstä lähtien! en uskonut, että menee näin hienosti. Markkinoitiin etukäteen, että on jo iso poika ja saa nukkua jo omassa huoneessa. joskus nukahtaa meidän sänkyyn ja joskus kömpii meidäbn väliin, mutta muuten hyvin omassa huoneessa! pikkuveli nukkuu vielä meidän huoneessa (puoli vuotias).
 
kiiitos kokemuksen jaosta, aurora vee. Me olemme nyt muuttaneet ja isoveli alkoi nukkumaan omassa huoneessaan heti ekasta yöstä lähtien! en uskonut, että menee näin hienosti. Markkinoitiin etukäteen, että on jo iso poika ja saa nukkua jo omassa huoneessa. joskus nukahtaa meidän sänkyyn ja joskus kömpii meidäbn väliin, mutta muuten hyvin omassa huoneessa! pikkuveli nukkuu vielä meidän huoneessa (puoli vuotias).
 
kiiitos kokemuksen jaosta, aurora vee. Me olemme nyt muuttaneet ja isoveli alkoi nukkumaan omassa huoneessaan heti ekasta yöstä lähtien! en uskonut, että menee näin hienosti. Markkinoitiin etukäteen, että on jo iso poika ja saa nukkua jo omassa huoneessa. joskus nukahtaa meidän sänkyyn ja joskus kömpii meidäbn väliin, mutta muuten hyvin omassa huoneessa! pikkuveli nukkuu vielä meidän huoneessa (puoli vuotias).
 

Yhteistyössä