Muutto miehen kotiin

Kertokaa kokemuksia, jos/kun olette muuttaneet lastenne kanssa tulevan miehen kotiin, miten kaikki on mennyt, oletteko tunteneet olevan kotona ja että teidät on sinne hyväksytty. Oletteko tehneet/saaneet tehdä muutoksia siellä jne. jne.

Itsellä tuo tilanne olisi edessä, ja jestas kun pelottaa, ei ihan vielä ajankohtainen, mutta tämän vuoden puolella kuitenkin.

Miettittiin, että muutetaanko minun lukokse, olen vuokralla, vai hankitaanko ihan "uusi koti" vai muutetaanko miehen omakotitaloon, ja siihen päädyttiin, hän osti exänsä siitä ulos (mikä riemu siitä syntyikään..) Nyt kun olen ollut siellä on sellainen olo kuin olisin toisten nurkissa.. haluaisin sikäli aloittaa puhtaalta pöydältä, että pistäisin siellä "kaiken" uusiksi, mutta mitä sanoo mies tai lähinnä hänen lapset, joku vieras nainen tulee ja muuttaa kaiken.
 
Saultar
Olen ollut vähän samassa tilanteessa. Erona sinun tilanteeseen se, että minulla on myös oma asunto (rivitalo) ja se, ettei minulla ole lapsia. Miehelläni on omakotitalo, josta erotessaan osti ex-vaimonsa ulos (vaikka itse sen oli maksanut siihenkin asti, mut saipahan muija hyvät rahat tyhjästä). Olemme 50 % ajasta mieheni talossa, loput 50 % minun asunnossani.

En ole koskaan tuntenut oloani talossa kotoisaksi. Löydän talosta paljon suunnitteluvirheitä, vaikka periaatteessa ihan hyvä talo onkin. Mielestäni minulla ei ole paikkaa siellä, vaan talo on selvästi mieheni ja hänen lasten. Tuntuu, että minä tulisin aina olemaan vieras siellä. Enkä siedä sitä ajatusta että asia näyttää siltä että olen muuttanut miehen taloon. Haluan myös omistaa kotini. Ja täytyy myöntää että tuntuu että olen naisena toisen naisen kodissa... talossa on siis luurankoja kaapissa.

Niinpä ilmoitinkin miehelleni, etten aio sinne koskaan muuttaa. Joko asumme kahdessa eri taloudessa, tai sitten hankimme yhteisen kodin, johon on voinut molemmat vaikuttaa ja joka on yhtä paljon molempien, niin rahallisesti kuin henkisestikin. Nyt onkin sitten rakennusprojekti käynnissä. Ja uudesta talosta tulee paljon parempi, kuin tämä mieheni ensimmäinen =) Virheistähän oppii, myös rakennus sellaisista.
 
Aina pitää ajatella lasten parasta he ovat viattomia ja joutuvat turhaan kärsimään!

Talo on varmasti miehen lapsille rakas etenkin jos ovat asuneet siinä koko ikänsä ja sinun lapsesi ovat varmasti myös kiintyneet omaan kotiinsa. Joku joutuu aina valitettavasti tällaisissa tilanteissa kärsimään.

Kerronpa sinulle kuinka minä toimin se ei välttämättä ole kaikkein paras, mutta toivottavasti tästä on apua.

Muutin mieheni ja hänen pojan luo aika lyhyen seurustelun jälkeen. Talo on miehen lapsuuden koti josta hänen vanhempansa muuttivat pois mieheni alkaessa seurustella edellisen avopuolison kanssa.

Talossa on edelleen appivanhempien tavaroita säilytyksessä koska heillä on niin pieni talo. Ex:än tavarat olen pyrkinyt raivaamaan pois. Kaiken mikä on selkeästi kuulunut ex:lle esim vanhat lehdet, vaatteet, postikortit yms. olen heittänyt pois(mieheni ja ex sopivat, että hän ottaa mitä ottaa ja loput ovat mieheni omaisuutta joten turha jälkeen päin tulla kyselemään).

Sellaiset tavarat joilla on lapsille tunnearvoa voit viedä heidän huoneisiin niin et joudu ihan joka sekuntti niitä katsomaan.
Aina kumminkin kannattaa hoitaa asia niin, etteivät lapset saa käsitystä, että inhoat heidän äitiään.

Jos lapset ovat tarpeeksi vanhoja ja heitä kiinnostaa ota heidät mukaan kangaskauppaan tai sisustus liikkeeseen ja valitkaa yhdessä teitä miellyttäviä vaihtoehtoja. Ise kyselin mieheltä ja lapselta mielipiteitä, mutta vastaus oli yleensä ihan sama.

Kaikkea ei kannata tehdä yhdellä kertaa, pikkuhiljaa asioita muuttamalla muutokset eivät tunnu niin isoille.
Meillä taisi appiukko kärsiä enemmin kun anopin kanssa heitettiin heidän vanhoja vaatteita pois
;)

 
Alfa-naaras
Minä muutin myöskin miehen asuntoon, jossa asui exänsä kanssa.Aluksi mietin minäkin et mitenhän kotiudun ja mies olikin valmis muuttamaan muualle, mutta koirien takia jäätiin kuitenkin siihen omakotitaloon.
Toin mukanani omat tavarat ja kaikki verhot,matot yms.vaihdoin heti kättelyssä ja se oli miehestä ihan ok!Muutenkin talo näyttää vasta nyt kunnon "kodilta", mieskin kehui minun saaneen ihmeitä aikaan..Kummasti ne kukat yms.luo kodikkuutta!
Pari nojatuolia on vielä jäljellä exän ajoilta ja niitä kyllä inhoan yli kaiken..Rumia ovat ja muistuttavat exän huonosta mausta!Miehen mielestä ei aihetta uusia,joten taidanpa avustaa koiria vaikka "tuhoamaan" ne.. :saint:
 
Saultar
"Aina pitää ajatella lasten parasta he ovat viattomia ja joutuvat turhaan kärsimään!"

Vähän huvittaa nämä tekopyhät lauseet. Kyllä sitä pitää muidenkin parasta ajatella kuin lasten. Aikuisten kärsimyksistä saattaa hyvin syntyä myös lasten kärsimyksiä. Tärkeämpää se lapsille on että aikuiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä, kuin se että pidetään kynsin hampain jostain älyttömästä talosta kiinni. Ei ne lasten kärsimykset tai onnellisuudet seinistä kiinni ole, kyllä se on se mitä siellä seinien sisällä on.

Ja muutenkin, asuntoihin ei kannata kiintyä, ei aikuisten eikä lasten. Joskus voi olla pakkotilanne että niistä joutuu luopumaan, eikä se ole kuitenkaan sellainen asia mihin maailma loppuu. Sellaista ajatusmaailmaa ei kannata lapsille opettaa.

Tämä lasten viattomuus on myös jännä ajatus.. Viattomia ehkä nyt (vai onko?) mutta ei enää 15 vuoden päästä. Eikös vaan? Niin me kaikki ollaan oltu yhtä viattomia kuin lapset nyt, eikös pidä sitten ajatella meidän kaikkien parasta?
:eek: :eek:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2006 klo 16:44 Lilli kirjoitti:
Aina pitää ajatella lasten parasta he ovat viattomia ja joutuvat turhaan kärsimään!

Talo on varmasti miehen lapsille rakas etenkin jos ovat asuneet siinä koko ikänsä ja sinun lapsesi ovat varmasti myös kiintyneet omaan kotiinsa. Joku joutuu aina valitettavasti tällaisissa tilanteissa kärsimään.

Kerronpa sinulle kuinka minä toimin se ei välttämättä ole kaikkein paras, mutta toivottavasti tästä on apua.

Muutin mieheni ja hänen pojan luo aika lyhyen seurustelun jälkeen. Talo on miehen lapsuuden koti josta hänen vanhempansa muuttivat pois mieheni alkaessa seurustella edellisen avopuolison kanssa.

Talossa on edelleen appivanhempien tavaroita säilytyksessä koska heillä on niin pieni talo. Ex:än tavarat olen pyrkinyt raivaamaan pois. Kaiken mikä on selkeästi kuulunut ex:lle esim vanhat lehdet, vaatteet, postikortit yms. olen heittänyt pois(mieheni ja ex sopivat, että hän ottaa mitä ottaa ja loput ovat mieheni omaisuutta joten turha jälkeen päin tulla kyselemään).

Sellaiset tavarat joilla on lapsille tunnearvoa voit viedä heidän huoneisiin niin et joudu ihan joka sekuntti niitä katsomaan.
Aina kumminkin kannattaa hoitaa asia niin, etteivät lapset saa käsitystä, että inhoat heidän äitiään.

Jos lapset ovat tarpeeksi vanhoja ja heitä kiinnostaa ota heidät mukaan kangaskauppaan tai sisustus liikkeeseen ja valitkaa yhdessä teitä miellyttäviä vaihtoehtoja. Ise kyselin mieheltä ja lapselta mielipiteitä, mutta vastaus oli yleensä ihan sama.

Kaikkea ei kannata tehdä yhdellä kertaa, pikkuhiljaa asioita muuttamalla muutokset eivät tunnu niin isoille.
Meillä taisi appiukko kärsiä enemmin kun anopin kanssa heitettiin heidän vanhoja vaatteita pois
;)
samaa mieltä! :flower: Lillille
 


"Vähän huvittaa nämä tekopyhät lauseet. Kyllä sitä pitää muidenkin parasta ajatella kuin lasten. Aikuisten kärsimyksistä saattaa hyvin syntyä myös lasten kärsimyksiä. Tärkeämpää se lapsille on että aikuiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä, kuin se että pidetään kynsin hampain jostain älyttömästä talosta kiinni. Ei ne lasten kärsimykset tai onnellisuudet seinistä kiinni ole, kyllä se on se mitä siellä seinien sisällä on."

Tottakai onnellisten aikuisten keskellä kasvaa onnellisia lapsia.
Meillä vaan on tilanne sellainen, että poikapuoleni äiti on viimeisen viiden vuoden aikana muuttanut neljä kertaa ja viides muutto edessä. Miehiä on ollut ainankin viisi ja nyt kuudes(kaikki esitelty pojalle). Eipä siinä hirveästi äidin 3kk- 6kk "onniputket" paljoa auta.

Tietenkään ei pidä roikkua sellaisessa joka ei tunnu hyvälle, mutta tarvitseeko kahden viikon seurustelun jälkeen esitellä heti uusi mies?
Tosin emme mekään kauaan seurustelleet kun poika tapasi minut. Pelotti aivan kauheasti, mitä jos suhteesta ei tulekkaan mitään, mutta naimisissa ollaan ja yksi yhteinen lapsi(ja omakoti talo jossa mieheni on asunut koko ikänsä).

Sunnuntaina haimme pojan(8v) äidin ja mies ystävän luonta. Pojalla on kädet mustelmilla kun miehen poika(15v) oli pitänyt käsistä kiinni. Poikapuoleni oli irti päästyään juossut isomman perään hiilihanko käsissä. Äiti vaan tuumaa, että oli poikien välistä nahistelua.

Empä usko, että pojan käytös olisi muuttunut tuollaiseksi jos äiti viettäisi "rauhallisempaa" elämää. Tietysti ei minunkaan muuttaminen pojan ja hänen isän luo neljä vuotta sitten ole ihan merkityksetön asia. Minä vaan myönnän sen, että lapsiin vaikuttavat kaikki ympärillä olevat ihmiset.

Mitäköhän siitä olisi seurannut jos isä viettäisi samanlaista elämää kuin äiti? Nytkään kun poika ei löytänyt meiltä vanupuikkoja vaikka ne ovat olleet samalla paikalla ainankin neljä vuotta. Purkin vain vaihdon vuosi sitten.
Tuollaisia tilanteita on ollut ennenkin, kun äiti on muuttanut tai uusi mies tullut kuvioihin. :(
 

Yhteistyössä