Muutto ja kouluikäiset lapset..

[ainako liian huolissaan?]

Mies haki saman firman työtehtävää eri kaupungista ja aloimme suunnittelemaan että jos hän sen saisi, voisinoa minäkin hakea töitä samasta kaupungista ja ehkä muutettaisiin lähemmäs.. Tosin matkaa nykyisestä asuinpaikastamme ei ole "kuin" 45-50km.
Leikiteltiin ajatuksella myydä talo ja muuttaa.
Mutta sitten aloin miettimään lapsia. Itekin olen lapsena vaihtanut koulua 2 elän vuoden jälkeen, en tosin yhtään muista miltä se tuntui..
Te ketkä olette kouluikäisten lastenne kanssa muuttaneet.. Miten se on mennyt?

 

["hmmm"]

Muutin lapsena ensin ihan vauvana, en muista sitä.toisen kerran ehdin aloittaa eka luokan ja sitten muutin. Toisaalta jäi paljon mukavan oloisia luokkakavereita. Toisaalta olin onnellinen muutosta, kauemmas väkivaltaisesta isästä, lähelle mummoa.
Kolmannen kerran muutin samalla paikkakunnalla. tuolloin olin yläkoulussa. Tuo oli yllättävän vaikeaa, koska kaverit jäivät. Kun ne olivat aiemmin asuneet ihan vieressä, niin oli tuossa iässä vaikea tottua siihen että pitäisi lähteä tai kutsua oikein kotiin, aiemmin oli voinut vaan hengailla yhdessä puistossa.

Alaikäinen olin vielä kun muutin lukion ekalla ja kauas entisestä ja paikkakunnalta en tuntenut ketään. Se sujui yllättävän hyvin ja minut otettiin mukaan joukkoon ihan ok.

Muut muutot olen tehnyt täysi-ikäisenä.

 

[Leenuliinukka]

Mä muutin lapsena useampaan otteeseen. Peruskoulun olen käynyt 5 eri paikassa. En tykännyt siitä. Aina sai hakea uudet kaverit ja paikkansa luokassa jne. Niinpä oman lapseni kohdalla olen toiminut toisin, ollaan asuttu samassa paikassa eskari-iästä lukioon saakka.

Yksi muutto ei kuitenkaan ole sama asia kuin tuo mun kokemus.