MUUMIKAKKU

tee kaksi pellin kokoista pohjaa, jos haluat ison. pienempään riittää yksikin. Piirrä haluamasi hahmo leivinpaerille sopivan kokoisena ja leikkaa kausta hahmon muotoinen. Päälle kermavaahtoa ja sulalla suklaalla vaikkapa yksityiskohdat hahmolle sekä karkkia tietty :D
 
Perusohjeet kakun leipomiseen
Taikinaresepti 1 litran kakkuvuoalle

3 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.
2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
3. Lisää jauhot varovasti sekoittaen munavaahtoon.
4. Paista kakkua 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Resepti 1,5 litran kakkuvuoalle
4-5 munaa
150 g sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
4 rkl perunajauhoja

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi ja sekoita hyvin.
3. Paista 225 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Perusohjeet kakuntekoon:
1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka aina huolellisesti.
2. Valitse haluamasi perus- tai kääretorttutaikina tai valmista ohjeen mukainen kakkupohja. Huomaa, että kääretorttutaikinaa ei aina rullata tortuksi vaan siitä leikataan kaavan avulla kyseisen ohjeen mukainen kakku esim. kartta.
3. Paistoajat ovat ohjeellisia. Kakun kypsyyttä voit kokeilla puutikulla paistoajan loppupuolella. Kun taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
4. Kumoa kakku ja leikkaa se vähän jäähtyneenä kolmeen osaan ellei ohjeessa toisin mainita.
5. Tarvittaessa kostuta kakkupohjat pienellä määrällä mehua, sokerivettä tai virvoitusjuomaa. Jos käytät pakastemarjoja, kostutusta ei tarvita.
6. Täytä kakku hillolla, marjoilla ja hedelmillä. Voit laittaa lisätäytteeksi kermavaahtoa tai rahkakermavaahtoa ( 1prk rahkaa ja 2 dl kermaa vatkattuna sekä 2 rkl sokeria).
7. Kuorrutusta varten vatkaa kerma vaahdoksi, ellei ohjeessa toisin neuvota. Voit kuorruttaa myös rahkakermalla.
8. Koristele kuorrutettu kakku kyseisen ohjeen mukaan.

Muumimamman oma täytekakku

Leivo perustäytekakku

Koristelu:
3dl kuohukermaa
lakunauhaa ja -mattoa
Punaisia nomparelleja tai kakunkoristehyytelöä

1. Paista kaksi taikinalevyä.
2. Tee voipaperista muumin muotoinen kaava, jonka kiinnität nuppineuloilla kakkulevylle.
3. Leikkaa jäähtyneistä kakkulevyistä kaksi muumin muotoista kakkua.
4. Kostuta ja täytä perusohjeen mukaan.
5. Levitä kermavaahto kakulle.
6. Leikkaa lakumatosta kaksi korvaa, kaksi pyöreää silmää ja laukku.
7. Leikkaa lakunauhasta kulmakarvat, kuonon ääriviivat, laukun hihna sekä esiliinan nauhat ja raidat.
8. Levitä punaisia nonparelleja tai hyytelöä essun raidoiksi.

 

Yhteistyössä