Mustasukkainen esikoinen

[neuvoton.]

Esikoisemme (poika) on 3,5v ja kaksoset vuoden.
Koko ajan on ollut ilmassa pientä mustasukkaisuutta mutta puolisen vuotta sitten tilanne paheni ja pahenee edelleen. Päivät menee näin:

-herätessä alkaa kaksosten kiusaaminen, mm. revitään tutit suusta tms. (esikoinen nukkuu meidän keskellä, kaksoset omissa sängyissään)
-ruokailut: ruokaa ei syödä vaan ruualla leikitään
-leikkiminen: viedään lelut pienemmiltä käsistä, heitellään palloja päähän tms., revitään vaatteista, omia leluja heitellään pitkin seiniä tai hakataan niillä seiniä tms. jos esikoisen kanssa ei leiki, hypitään sohvalla, roikutaan tuoleilla
-Liikkuminen: kaksoset kävelee huterasti, niin niitä on kiva vähän töniä ja kanniskella ja sitten tiputtaa ne lattialle (kun siis äidin silmä välttää)
-kaksosia ei saisi pitää sylissä, vaan silloin pitää esikoisen saada olla sylissä
-ulkoilu: viedään kaksosilta kaikki lelut vaikka käsistä
-kaupassakäynnit yms: roikutaan hyllyissä, otetaan karkkia hyllystä ja puretaan se samantien, tönitään muita ihmisiä

Lapsemme tietää että kaikkia em. ei saa tehdä mutta ei usko silti. Normaalilla äänellä mikään ei mene perille, vasta huutamalla. Jäähypenkkiä on kokeiltu, tuloksetta.

Esikoinen on pari pv viikolla tarhassa leikkimässä kavereittensa kanssa, muutoin kotona. Täällä ei ole samanikäistä seuraa saatavilla. Olen yksin lasten kanssa päivisin kun isä on töissä. Ulkoilemme kerran päivässä, yksin poikaa ei voi päästää ulos koska on heti tiellä tai sitten keksii muuta "kivaa"

Oisko kenelläkään antaa vinkkejä miten esikoisemme saataisiin "tottumaan" myös muihin perheemmejäseniin.

 

[ohva]

Oletko kokeillut et jos vaikka antaisit hoitaa noita pienenpiä. Esim jos itkeevät nin antaisi tutin ja siitä kehuttaisiin. Hakisi vaipat ja veisi vaipat roskiin ja siitä kehuttaisiin taas =) Ja ulkona voisit neuvoa et miten tehdään hiekka kakku jonka pienemmät "syövät".
Kaupassa käyntiin voisi auttaa omat kärryt joihinka lastataan sitten tavaroita.
Ja aina kun on "kiltisti" niin kehuja kovasti.

Nämä on ainakin meillä auttaneet tuohon mustasukkaisuuteeen

 

[kuulostaa]

siltä, että on huomion kipeä poika. Musta sinun ja isän pitäisi löytää kahdenkeskistä aikaa pojalle jolloin hän saa yksin kaiken huomion. Miksei jäähypenkki toimi ? Pitäis toimia, jos itse olet vaan sitkeä ko. asiassa. Onko tarhassa kavereita ? voiko he tulla kylään, teille leikkimään ? Edellisen vinkit myös hyviä, palkintoja esim tarroja hyvästä käytöksestä + kehut.

 

[ap.]

Poika kyllä osallistuu sisarustenhoitoon viemällä vaipat roskikseen ja antamalla tutit suuhun, mutta siihen loppuu into tehdä "kotitöitä" yhdessä äidin kanssa. Haluaisi tehdä vaan "remonttihommia ja ajaa autoilla".
Kaupassa meillä oli käytössä vähän aikaa pienet kärryt mutta se loppui siihen kun poika ajeli ihmisten päälle tahallaan (ja ei mitenkään hiljaa). Isä on pojan kanssa yleensä aina kun on kotona (tehtiin miten neuvolassa kehoitettiin että pojalla olisi hyvä olla "oma aikuinen"). Vaihtoehtoisesti minä olen pojan kanssa enemmän viikonloppuna, käymme kaksistaan puistoissa, jätskillä jne.
Kavereita on päiväkodissa, mutta kokopäivähoidossa ja meidän on siis osa-aikainen. Muita kavereita ei ole koska omat kaverini lapsineen asuvat eri paikkakunnalla.
Jäähypenkki ei toimi, tietää miksi siellä istutaan mutta siinä se. Tehoa siitä ei ole meille ollut.

 

[meidäntyyli]

meillä on toiminu nämä mutta tilanne tietysti erilainen kun teillä on kaksoset jotka vaatii omansa, ja meillä esikoinen ja vauva on tyttöjä
* äidille ja esikoiselle enemmän "laatuaikaa", omaa tekemistä, mistä esikoinen tykkää (ei vain kaupassa käyntiä vaan jotain esikoisen omaa juttua, metsäretkeä, uintireisua tmv)
* myönteinen huomio: aidot kehut ja kiitokset pienistäkin hyvistä asioista ja toisaalta huomion antaminen myös ilman "huomion pyytämistä", pienemmän joskus jätän yksin leikkimään ja teenkin jotain isomman kanssa, ota syliin useammin jne
* pitkä pinna: huuto ei vie mihinkään, se vain lisää huutoa ja yleensä äidin raivostuminen on vain se mihin pikkupaholainen pyrkiikin. Passiivinen vastarinta meillä toimii parhaiten ei raivoajan kauan jaksa yksin raivota mutta jos menee leikkiin mukaan se äidin ja lapsen huutaminen kestää ikuisuuden, selkeät säännöt, puheäänellä puhuminen
* olisko teillä myös joku ratkaisu löytää pojalle jokin esim. isän ja pojan yhteinen harrastus jossa voisi purkaa energiaansa tai esikoinen tunee olevansa "iso"? Tietty aika pieni on vielä mutta jokin jossa kuluu paukut ...meillä esikoinen tyttö mutta jos ei kunnolla pääse ulkona touhaamaan (juoksemaan/pyöräilemään/peuhaamana lumessa tmv kuluttavaa) niin hyppii seinille. Pelkkä hiekkalaatikolla istuskelu ei välttämättä riitä enää vilkkaalle pojalle.

 

[Juu ja ..]

Sitten kun kerrot jollekin esikoisesi tekemisiä,niin älä moiti esikoisen kuullen,vaan kerro myönteisiä asioita kun joku kysyy kuulumisia ja kiinnitä suuri huomio niihin kehuttaviin asioihin. Pienillä padoilla on korvat

 

[ap.]

Kiitoksia vastanneille!

Kehuja on tullut pojalle aina kun on tehnyt jotain "hyviä asioita" ja mainintaa siitä kun hän on jo niin iso poika jne. Nämä on myös muistettu kertoa muille Syliin pyydetään aina silloin kun kaksoset jostain syystä viihtyvät lattialla, mutta silloin ei halua syliin (kuin harvoin)! Tulee siis useimmiten vain silloin kun jompikumpi kaksosistakin on ja sitten koko maailma taas kaatuu kun äidin syli olikin jo täynnä.....

Harrastuksia ei ole (jumpassa käytiin - ei tykännyt kun siellä piti olla niitten sääntöjen mukaan eikä siellä saanut juosta miten sattuu koko ajan...), mutta remontoi aina isänsä kanssa, joka on meillä usein kun taloa remontoidaan. Saa porata oikealla porakoneella ruuveja, naulata tms. Sekä tekee okt töitä joita kyllä riittää.

Pihalla on hiekkis, keinut ja leikkimökki, joten tekemistä riittää.
Ongelmana vaan ei ole se, ettäkö tekemistä ei ole, vaan se että häntä ei huomioida 24/7.
Nyt vielä kun kaksoset liikkuu ja vie "hänen" lelut niin avot...!

 

[Tuplamamma]

Meillä oli mustasukkaisuutta alussa hieman mutta onneksi ei kohdistunut ikinä veljeen. Nykyään ei mustasukkaisuutta enää ole ollenkaan vaan lapset ovat keskenään tosi hyviä kavereita ja aina katsotaan että toinenkin tulee mukaan. Tähän on auttanut ainakin seuraavat tietoiset valinnat:
-isolle siskolle extra paljon huomiota eli anteeksi vain mutta koska pikku kakkonen tuli taloon jälkikäteen ei hän ole tottunut vielä mihinkään joten sai suoraan tottua vähemmälle huomiolle ja isosisko sai suuremman huomio ja sylimäärän + siskolle tarkoituksella värvättiin tukijoukoiksi kummit ja isovanhemmat leikittämään ja vanhemmatkin huomioi enemmän kuin aiemmin ettei varmasti kokenut että vauva tuli taloon ja hänen etuutensa menivät
-ikinä en ole sanonut siskolle että "ei voi nyt tehdä sitä koska pikkuveli sitä ja tätä" eli en ikinä ole kohdistanut kielteisten asioiden syytä pikkuveljeen vaan sanonut vain esim. että äiti tulee ihan kohta ja yrittänyt sitten puhua hetken jostain muusta tai laulellut näin isosisko ei koe jatkuvasti sanayhdistelmää jossa pikkuveli on aina se SYY miksei jotain voi tehdä
-lähes kaikki tekeminen lähtee niin että tekemiseen otetaan pikkuveli mukaan vaikka sitten pikkuveli laitettaisiinkin vain viereen katsomaan mutta niin että sisko oppii että velikin pitää huomioida ja tekemisen voi tehdä vain jos pikkuvelikin on mukana tai tekee jotain muuta sillä aikaa eli ei opeteta siihen ettei mitään kivoja asioita voi tehdä jos pikkuveli on mukana vaan siihen että kivoja asioita voi tehdä vain pikkuveljen kanssa

 

[iso vai pieni?]

Tässä on puhuttu siitä, että pojan pitäisi saada tuntea olevansa "iso poika". Mun mielestä kuulostaa pikemminkin siltä, että mustasukkaisuus tulee siitä, että hän ei saa enää olla "äidin pieni poika". Moni esikoinen taantuu käytökseltään uuden vauvan myötä, juuri siksi kun kaipaa vielä "vauvana" oloa edes toisinaan, mutta sen paikan on vienytkin uusi tulokas. Isoksi kasvaminen on herkkää aikaa, eikä mene suoraviivaisesti.

 

[ISOsiskona]

tuota ISO juttua mäkin oon itse miettiny omissa lapsissani ja ehkä alkanu hieman varoakin kun tuntuu että esikoinen niin kovasti yrittää olla iso ja kiltti että sitten menee käämit ja loppujen lopuksi äiti huutaa, lapsi huutaa....ja useinhan tuolta ISOnsiskon suusta sit kuulee iltasin että äiti mäkin ooon pieni. Kehuja annan kiltteydestä ja avuliaisuudesta mutta oon tosiaan tietosesti alkanu varoa että kun oot niin iso tyttö...jotenki se on niin väärin ja asettaa suuria odotuksia esikoista kohtaan?

 

[tuttua]

Meillä on sama meininki, tosin pienempi veli on vasta puolivuotias. Ei ole erikoisia neuvoja antaa mutta kerron jotain...

Uskon, että ikäkausi on se suurin syy käytökseen. Uhma, mustasukkaisuus, murrosvaihe esimerkiksi leikkien muuttumisessa "isompien leikeiksi", toisaalta tunnemaailman hallitsemattomuus...ja tämä kaikki liitettynä pojan vilkkaaseen luonteeseen ja "voimakkuuteen", ym...Aika auttaa, jos vaan koittaa pitää kiinni yleisistä "hyvistä kasvatustavoista" .

Meillä siis asiat ovat helpottaneet, mitä lähemmäs tuota neljää vuotta ollaan menty. Pojan pitää antaa tosi paljon purkaa energiaa, keksiä jänniä mielikuvitusjuttuja, leikkiä välillä hurjiakin touhuja. Tähän pikkuveljen tölvimiseen puutun usein impulsiivisesti huutamalla itsekin mutta silloin kun riittää malttia niin koitetaan etsiä aina positiivinen asioiden purkutapa. Esim kun nostaa veljeä ja tiputtaa tahallaan niin sanon, että "Ei noin, veikkaa sattuu! koitapa kantaa kynnyksen yli sängylle asti." Ja sitten kehuja. Poika menee vähän hämilleen ja tilanne purkautuukin hyvin. Näin ei kyllä aina riitä kärsivällisyyttä toimia mutta edes joskus...Jätän myös sopivissa tilanteissa pojat kahdestaan tyyliin "vahdipa kun äiti käy laittamassa teen tulemaan" tai "luepa veikalle kirjaa". Taas saa jotenkin vissiin olla "iso" ja hoitaakin homman hyvin.

Näitten yksittäisten hetkien lisäksi meillä onnen avain on päivän tolkuttoman tarkka organisointi. Tällä hetkellä ei käydä koskaan esikoisen kanssa kaupassa (tiedän, että asiat muuttuvat jossain vaiheessa ja sitten kokeillaan uudestaan). Ulosmenorituaalit, ruokailut, ym. tehdään niin, ettei konfliktitilanteita juuri pääse syntymään. Eli pojat ovat koko ajan vähän niin kuin "erillään" ja huomioin ensin esikoisen (autan jos tarvii ym.), sitten vaikka tämän ährätessä kenkiä jalkaan äkkiä kuopukselle päälle. Taas tehtävä esikoiselle (hae pyörä tms.) ja samalla itelle päälle ja kuopus vaunuihin ja ulos. Arin tilanne on tällä hetkellä päiväunet (meillä nukutaan vielä), koska silloin ollaan kaikki kolme siinä ja tuloksena on yleensä katastrofi...täytyy etsiä nyt siihenkin jokin ratkasu...

Nää nyt oli tällasia pieniä juttuja eikä mitään mullistavia suuria kasvatustotuuksia. Mutta näillä se arki ainoastaan meillä pyörii. Jäähyt ym. on myös meillä kokeiltu ja ne eivät toimineet (poika vaan naureskeli ja teki siitä leikin; päivät rupes lähinnä pyörimään jäähypenkin ympärillä), joten nyt mennään tällä "ei" => vaihtoehtoinen toimintamalli tai vastuun antamis - erillään pito -linjalla.

 

[Yksi iso]

Itse muistan vielä omasta lapsuudesta, kuinka välillä harmitti se esikoisena oleminen tosiaankin, kun aina sanottiin että "sinä olet jo iso, kyllä sinun pitää nyt olla fiksu ja antaa periksi riidassa, kun pikkusisko/veli on niin pieni vielä että ei ymmärrä" tai "olet jo niin iso että kyllä sinun pitää osata itse tehdä tämä juttu, kun äiti auttaa nyt veljeä ja siskoa". Oon ajatellut, että kun pikkukakkonen syntyy, annan ihan varmasti esikoisen olla vielä pieni jos haluaa... Saa nähdä sitten, että miten se onnistuu.