Musta ois kivempaa jos mummi olisi mun äiti etkä sinä..

Miltä teistä kuulostaisi omassa korvassa, jos kouluikäinen lapsi toteaisi teille nuo otsikossa olleet sanat :'( ???

Oli yhdenyön mummilassa hoidossa ja mummi ostanut herkkuja niin paljon kun lapsi vain on halunnut.. muutenkaan mummi ei paljon rajoja pidä lapselle.. Nyt sitten sain kuulla olevani ei toivottu äiti kun en anna jokapäivä syödä namia enkä tehdä mitä huvittaa..
Itkuhan tässä tuli :'(

 

Miksi itku?
Miksei nauru lapsen hupsuudelle ja lämmin hali mukulalle sitten kun pokka taas pitää?

 

Höpö höpö. Ei yksikään äiti, jolla on itsetunto kohdallaan, mene tuollaisen asian takia itkemään.

 

Noihan se menee. Oma vanhempi on se kallio, joka pitää rajoja ja kestää lapsen kiukun ja isovanhempi hemmottelee. Jos ei niin olisi, niin olisi huono äiti. Lapselta ei voi odottaa vielä, että sitä ymmärtäisi ja osaisi arvostaa.

 

No oletko herkkis?

 

Miltä teistä kuulostaisi omassa korvassa, jos kouluikäinen lapsi toteaisi teille nuo otsikossa olleet sanat :'( ???

Oli yhdenyön mummilassa hoidossa ja mummi ostanut herkkuja niin paljon kun lapsi vain on halunnut.. muutenkaan mummi ei paljon rajoja pidä lapselle.. Nyt sitten sain kuulla olevani ei toivottu äiti kun en anna jokapäivä syödä namia enkä tehdä mitä huvittaa..
Itkuhan tässä tuli :'(

Älä itke. Kyllä mäkin sanoin äidilleni kaikkea älytöntä lapsena, alakoululaisena ja teininä. Ihan siks kun olin lapsi joka ei vielä asioita tajunnut. Joskus (aikuisena) se sunkin lapsi ymmärtää miksi et ostanut herkkuja joka päivä. Älä ota turhan vakavasti.

 

ajattelisin vain, että voi pientä lapsukaistani...
onneksi teillä on mummi, joka vähän hemmotteleekin, mutta haittaako se?
vaikka lapsi näin sanoo, niin tosipaikan tullen ei sinua antaisi pois millään.
älä ainakaan lapselle tätä tunnetta näytä tai anna sen vaikuttaa lapsen ja isovanhemman suhteeseen.

 

No oletko herkkis?

Olen.

 

Jos liikaa antaa painoarvoa tuollaisille sanomisille ja niistä hirveästi pahastuu, niin lapselle tulee siitä turvaton olo. Kyllä lapsi voi välillä kiukutella ja ne jutut pitää painaa aikuisena ihmisenä vaan sivuun.

 

Kertoisin että tuollaisen kuuleminen saa mulle tosi pahan mielen.

Tai sitten kiukustuisin ja sanoisin kylmän rauhallisesti että "hyvä, en mäkään haluaisi olla sun äitis mutta tässä me nyt silti ollaan. Mä olen sun äiti ja sä olet mun lapsi.. Niin kamalaa kuin se onkin". Lapsi varmastikin hätkähtäisi, jonka jälkeen voisin sanoa että "huomaatko miten paha mieli sulle tuli? niin tuli myös mulle kun sä sanoit noin.." ja toteaisin että en mä tosissani ollut ja tottakai mä haluan että hän on mun lapseni mutta nyt hän sanoi jotain mikä satutti mua ja pahasti..

 

Mä olen kuullut tuon saman mun 4v pojan suusta mummi antaa kato koko ajan herkkuja ja mä en. Nii tietysti mummi olisi parempi äiti

 

Olen.

Sinun kannattaisi ehkä tehdä töitä sen herkkyyden hallitsemiseksi?
Tuntea sa atoki mitä vain, mutta kaikkia tuntojaan ei saa kaataa toisten niskaan.

Jos äiti purskahtaa itkuun aina kun lapsi sanoo jotain mikä ei ole äidille mieleen, se voi olla lapsen kannalta kovin ahdistavaa ja jättää kaikenmoisia turhia syyllisyyksia.

 

Olen.

Älä ole. Siitä ei mitään hyvää seuraa. Lapsi ei ole vastuussa sinun mielenterveydestäsi. Lapsi on lapsi.

 

Kertoisin että tuollaisen kuuleminen saa mulle tosi pahan mielen.

Tai sitten kiukustuisin ja sanoisin kylmän rauhallisesti että "hyvä, en mäkään haluaisi olla sun äitis mutta tässä me nyt silti ollaan. Mä olen sun äiti ja sä olet mun lapsi.. Niin kamalaa kuin se onkin". Lapsi varmastikin hätkähtäisi, jonka jälkeen voisin sanoa että "huomaatko miten paha mieli sulle tuli? niin tuli myös mulle kun sä sanoit noin.." ja toteaisin että en mä tosissani ollut ja tottakai mä haluan että hän on mun lapseni mutta nyt hän sanoi jotain mikä satutti mua ja pahasti..

Ei näinkään.

 

On mun lapseni sanonutkin suurinpiirtein noin eli että hän asuisi mieluummin mummolassa kuin kotona. Mä vastasin lapselle, että "tiedätkös, minä asuin 18 vuotta ja voin kertoa, että ei se mitään ainaista juhlaa ja herkuttelua ollut".

 

On mun lapseni sanonutkin suurinpiirtein noin eli että hän asuisi mieluummin mummolassa kuin kotona. Mä vastasin lapselle, että "tiedätkös, minä asuin 18 vuotta ja voin kertoa, että ei se mitään ainaista juhlaa ja herkuttelua ollut".

 

Mun esikoiseni, tomera 3v uhkasi muuttaa mummolaan, kun komensin häntä

Lähdin hetkeksi leikkiin mukaan, kyselin, että minnekäs pikkusisko muuttaa, entä isi ja äiti, tuleeko lapsi meille kylään, ikävöidäänköhän me jne. Meillä oli oikein mukava tuokio, kun lapsi suunnitteli asiat mielensä mukaisiksi. Kohta hän sitten vipelsi hyvillä mielin huoneeseensa leikkimään ja unohti koko uhkauksen.

Enkä mä todellakaan koe olevani huono äiti!

 

Lapsi tietää miten loukata, mutta ei ymmärrä miten paljon voi loukata. Älä välitä, olen itsekin äidilleni sanonut vastaavia, vaikka olot oli mitä parhaat.

 

Kertoisin että tuollaisen kuuleminen saa mulle tosi pahan mielen.

Tai sitten kiukustuisin ja sanoisin kylmän rauhallisesti että "hyvä, en mäkään haluaisi olla sun äitis mutta tässä me nyt silti ollaan. Mä olen sun äiti ja sä olet mun lapsi.. Niin kamalaa kuin se onkin". Lapsi varmastikin hätkähtäisi, jonka jälkeen voisin sanoa että "huomaatko miten paha mieli sulle tuli? niin tuli myös mulle kun sä sanoit noin.." ja toteaisin että en mä tosissani ollut ja tottakai mä haluan että hän on mun lapseni mutta nyt hän sanoi jotain mikä satutti mua ja pahasti..

No ei kyllä ihan noinkaan kannata menetellä. Normaalin itsetunnon omaava aikuinen pystyy tuollaiset letkautukset käsittelemään niin, että ne eivät paljon hätkähdytä, kun sen tietää, että lapsen suusta nyt kuulee välillä mitä sattuu.

Mutta entäpä lapsi, jonka itsetunto ei vielä ole kehittynyt... Miltä hänestä tuntuisi, kun äiti sanoisi, ettei halua olla tämän lapsen äiti. Usko tai älä, siitä voi jäädä isot arvet, ja se voi mietityttää jokaisessa riidassa ja kinassa, minkä läpi käytte. Se vois myös muistua mieleen murrosiän vaikeuksissa ja johtaa ihan mihin vain, kun lapsi muistaa et niin toihan ei edes halunnut olla mun äiti. Liian rankkaa "huumoria" tai letkautusta lapselle, jonka itsetunto vasta kehittyy ja vahvistuu. Tuollaisella asialla ei kukaan normaali vanhempi leiki, niin se vain on.

 

Jos olet AP noin herkkä, että tuosta rupeat itkemään, niin kun lapsesi on teini-ikäinen, niin sitten saat kyynelehtiä koko ajan, nimittäin toi on vielä pientä verrattuna siihen mitä teinin suusta tulee.

 

On mun lapseni sanonutkin suurinpiirtein noin eli että hän asuisi mieluummin mummolassa kuin kotona. Mä vastasin lapselle, että "tiedätkös, minä asuin 18 vuotta ja voin kertoa, että ei se mitään ainaista juhlaa ja herkuttelua ollut".

Hih. Täytyypä muistaa jos ja kun omat lapset on muuttamassa mummolaan. Vaikka meillä se suurempi "herkkumummo" onkin miehen äiti.

 

Mä tuumaisin vain, että se on mummojen tehtävä, antaa herkkuja ja olla kivoja eikä asettaa rajoja. Mutta jos muuttaisit mummolle, niin se hauskuus loppuisi varmasti aika pian.

 

Tai sitten kiukustuisin ja sanoisin kylmän rauhallisesti että "hyvä, en mäkään haluaisi olla sun äitis mutta tässä me nyt silti ollaan. Mä olen sun äiti ja sä olet mun lapsi.. Niin kamalaa kuin se onkin". Lapsi varmastikin hätkähtäisi, jonka jälkeen voisin sanoa että "huomaatko miten paha mieli sulle tuli? niin tuli myös mulle kun sä sanoit noin.." ja toteaisin että en mä tosissani ollut ja tottakai mä haluan että hän on mun lapseni mutta nyt hän sanoi jotain mikä satutti mua ja pahasti..

:O

Järkyttävää. Kuinka lapsellinen voi aikuinen ihminen olla. Tuollainen voi olla todella pelottavaa lapsen mielestä, ei lapsi välttämättä ymmärrä ettei aikuinen ole tosissaan kun tuommoista sanoo.

 

ok, nyt mua pidetään jo mielenterveys potilaana jos salassa tirautin kyyneleet..

 

No ei kyllä ihan noinkaan kannata menetellä. Normaalin itsetunnon omaava aikuinen pystyy tuollaiset letkautukset käsittelemään niin, että ne eivät paljon hätkähdytä, kun sen tietää, että lapsen suusta nyt kuulee välillä mitä sattuu.

Mutta entäpä lapsi, jonka itsetunto ei vielä ole kehittynyt... Miltä hänestä tuntuisi, kun äiti sanoisi, ettei halua olla tämän lapsen äiti. Usko tai älä, siitä voi jäädä isot arvet, ja se voi mietityttää jokaisessa riidassa ja kinassa, minkä läpi käytte. Se vois myös muistua mieleen murrosiän vaikeuksissa ja johtaa ihan mihin vain, kun lapsi muistaa et niin toihan ei edes halunnut olla mun äiti. Liian rankkaa "huumoria" tai letkautusta lapselle, jonka itsetunto vasta kehittyy ja vahvistuu. Tuollaisella asialla ei kukaan normaali vanhempi leiki, niin se vain on.

Niin no, kyseessä onkin minä. En ole itsetuntoni kanssa ehkä sitä parasta a-luokkaa.

Eikä meillä kyllä tuollaista tilannetta ole ollutkaan, mitä nyt poika on kiukuspäissään ollut muuttamassa naapureille

Voi myös olla että jos jompikumpi lapsista toteaisi jotain tuollaista niin vastaisin "yhym, voit kysyä mummilta jos se sitten vois olla sun äiti"... jne.

Tähän on monta mahdollista vaihtoehtoa, mutta sitä en osaisi että näkisin tilanteessa jotain hellyyttävää tmv.

Saa nähä sit mitä noista lapsista kasvaa kun on tällainen äiti. Onneksi mä en tavottelekaan sitä vuoden äiti-palkintoa niin ei silleen tarvitse olla huolissaan. Voin vain toivoa että se mitä pystyn tarjoamaan, riittää.