Muslimien oppia ohjaava hadith kirjallisuus kertoo Muhammedin yhtyneen vaimoonsa tämän ollessa 9 vuotias.

Miten tuollainen kirjallisuus on muuten laillista? Eikö maailma voisi nousta kapinaan muslimien oppikirjoja vastaan? Kaikki tietää miten tosissaan ne ottaa noi oppinsa ja toi on sairasta.

Iltiksessäkin oli juttuja kuinka joissakin maakunnissa jossain muslimimaassa yli 50% avioliitoista syntyy lapsien kanssa.

Tänään Hesarissa juttua miten Sharia laki hyväksyttiin johonkin muslimimaahan ( Oikeus kivittää kuoliaaksi ihminen, oikeus ruoskia tai rahastaa kultaharkon verran homoudesta jne... ).

Tuskin mua yksin nämä jutut suututtaa. Ainiin ja sitten vielä se 12v tyttö joka kuoli synnytykseen. Sen ukko taisi olla 75v...
Siitäkin oli hesarissa juttuja alta viikkoa sitten.

ei se raamattukaan mikään
No eikö siinä Raamatussakin ole aika outoa toimintaa. Moniaviollisuutta ja aivan varmasti tytöt on siihen aikaan naitettu heti menkkojen alettua kun vuosisatoja Raamatun aikojen jälkeenkin vielä.
 
huoh...
Muslimit itse selittää asiaa, että siellä maissa 9v on jo aikuisempi kuin länsimaiset nuoret jotka on lapsekkaampia ja saakin on lapsia pidempään. Tuollaisissa alkeellisimmissa maissa lapset aikuistuu nopeempaan. Lisäksi ne sanoo että siihen maailmanaikaan tuon ikäinen oli yleistä naittaa myös juutalaisten ja kristittyjen keskuudessa eli kyse ei ole uskonnosta vaan kulttuurisidonnaisesta ilmiöstä. Moni tutkija lienee voivan vahvistaa tuon.

Kannattaa tutustua Hämeen-Anttilan teoksiin. Hän on hyvä islamin tutkija jolla paljon julkaisuja suomeksi. Englanniksi löytyy tosi paljon matskua laidasta laitaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei se raamattukaan mikään :
No eikö siinä Raamatussakin ole aika outoa toimintaa. Moniaviollisuutta ja aivan varmasti tytöt on siihen aikaan naitettu heti menkkojen alettua kun vuosisatoja Raamatun aikojen jälkeenkin vielä.
Onko vielä nykyään todellakin. Kerro missä niin huudan siitäkin asiasta. Mulle riittää jos toi lapsiparitus lopetetaan nyt niin mua ei enää stressaa. Sä voit kaivella vanhoja ja itkeä siellä vaikka sadan vuoden taakse. Mä suosittelen siirtymistä nykypäivään.
 
no niin
Se kai taisi olla ajantapa sinä aikana kun Muhamed eli (570- 632) ja ihmisten keski-ikä, näitä profeettoja lukuun ottamatta, oli 30 vuotta...

Ja siitä, millaisia kertomuksia vanha testamentti pitää sisällään tuskin kannattaa edes kovin tarkkaan miettiä ja alle 18-vuotiaille mainita... Taamarin ja Amnonin sisarrakkaus, ne siskokset, jotka tulivat molemmat raskaaksi isälleen tytärten itsensä aloitteesta, mies, jotka laitettiin sotimaan ja kuolemaana, jotta Daavid sai kauniin tämän nuoren lesken itselleen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja huoh...:

Kuukautisten alkamisikä on ainakin viime aikoina paremman ravinnon seurauksena tullut alaspäin, mikä viittaisi siihen, että se on aiemmin voinut olla korkeampi, ellei sitten jossakin vaiheessa ole tapahtunut toisenlaista käännettä. Sitä en kiellä, etteikö Aishalla olisi saattanut olla yhdet kuukautiset ennen Muhammedin yhtymistä häneen enkä tiedä minkä ikäisenä siellä päin keskimäärin lapset naitettiin. Muhammed oli kuitenkin sikäli poikkeuksellinen yksilö, että hänen elämästään on tehty ihanteellinen esimerkki myöhempien polvien muslimeille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no niin:
Se kai taisi olla ajantapa sinä aikana kun Muhamed eli (570- 632) ja ihmisten keski-ikä, näitä profeettoja lukuun ottamatta, oli 30 vuotta...
Mikä lähde? Nykyihmisen olennaisena piirteenä pidetään (tai ainakin Jared Diamond pitää, Kolmas simpanssi) isovanhemmuutta ja tiedon siirtymistä sitä kautta paljon paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no niin:
Se kai taisi olla ajantapa sinä aikana kun Muhamed eli (570- 632) ja ihmisten keski-ikä, näitä profeettoja lukuun ottamatta, oli 30 vuotta...
Ja siitä, millaisia kertomuksia vanha testamentti pitää sisällään tuskin kannattaa edes kovin tarkkaan miettiä ja alle 18-vuotiaille mainita... Taamarin ja Amnonin sisarrakkaus, ne siskokset, jotka tulivat molemmat raskaaksi isälleen tytärten itsensä aloitteesta, mies, jotka laitettiin sotimaan ja kuolemaana, jotta Daavid sai kauniin tämän nuoren lesken itselleen...
Mutta tytön vagina kehittyy vasta noin 15 ikävuoden jälkeen sellaiseksi että se alkaa pystyä ottamaan peniksen sisäänsä. Sitä ennen yhdyntä haavoittaa vaginaa ja suurella osalle tulee liian aikaisesta seksistä repeämiä ja vielä yleisempänä syyliä. Joita siihen maailman aikaan ei ole voinut ikinä parantaa. Lisäksi se on ihan roskaa että lapsi olisi henkisesti kehittynyt lapsen iässä vaikka ympäristö olisi mikä tahansa.
Se on fysiologisesti mahdotonta. Ihmisen loogisuus ym. kehittyy n. 15 vuoden iässä täyteen mittaansa. Aivot siis vasta kasvavat lapsuusiässä. Siitä on henkisyys kaukana.
 
sivusta
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomaIainen:
Alkuperäinen kirjoittaja ei se raamattukaan mikään :
No eikö siinä Raamatussakin ole aika outoa toimintaa. Moniaviollisuutta ja aivan varmasti tytöt on siihen aikaan naitettu heti menkkojen alettua kun vuosisatoja Raamatun aikojen jälkeenkin vielä.
Onko vielä nykyään todellakin. Kerro missä niin huudan siitäkin asiasta. Mulle riittää jos toi lapsiparitus lopetetaan nyt niin mua ei enää stressaa. Sä voit kaivella vanhoja ja itkeä siellä vaikka sadan vuoden taakse. Mä suosittelen siirtymistä nykypäivään.
Miten niin vielä nykyäänkin? Ei kai Raamattua mennä sillä tavalla muuttelemaan, toisille ihmisille se on pyhä kirja. Mutta siellä siis on juuri tällaisia juttuja. Ne vaan selitetään nykyään sillä, että ennen ei niitä sääntöjä ollut (VT-aikaan), kunnes esim. tuli Mooseksen käskyt ja Jeesuksen aikaan ihan eri meininki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sivusta:
Miten niin vielä nykyäänkin? Ei kai Raamattua mennä sillä tavalla muuttelemaan, toisille ihmisille se on pyhä kirja. Mutta siellä siis on juuri tällaisia juttuja. Ne vaan selitetään nykyään sillä, että ennen ei niitä sääntöjä ollut (VT-aikaan), kunnes esim. tuli Mooseksen käskyt ja Jeesuksen aikaan ihan eri meininki.
Näinkin, mutta Raamatussa on paljon henkilöitä, joilla on erilaiset elämäntarinansa, eikä yksikään mahdollisesti nuoria vaimoja ottaneesta (en kyllä muista että noin nuorta, mutta vika voi olla muistissanikin) olisi se ehdottomasti ylivertaisin ja suurin esikuva.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomaIainen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomaIainen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Rasistit pilkkaavat islamia ja muslimeja:(
heh. just joo! Oliko toi vitsi? Mua ei naurata.
Kuules! Suomessa on uskonrauha ja sen rikkomisesta on joutunut ennenkin käräjille!!
Mutta noi jutut mitä sanoin oli 100% totta.- Joten se niistä käräjistä ja rasismista.
Ei kuule auta vaikka olisi kuinka totta, jos olet kertonut asian loukkaamistarkoituksessa.

http://www.halla-aho.com/scripta/tuomiosta_ja_reaktioista.html
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Baroness of Bastardia:
Suomessakin on naitettu nuoria tyttöjä, siis lapsia vanhoille miehille. Ei siitä kovin montaa vuosisataa ole...
mutta kun tuota tapahtuu tuolla suunnalla vielä tänäkin päivänä..

just ole lehdessä et jemenissä oli kuollu 12v tyttö synnytykseen ja samoten vauva. Isä oli naitattanu tyttärensä jollekki fabulle.
 
muslimi
Miten voi jonkun toisen usko näin paljon ärsyttää ja aiheuttaa lapsellista keskustelua?! Kuinkahan usein viikossa vastaavista jutuista väännetään?! Kuinka sinä ap muka tiedät, miten "tosissani" esim. minä luen haditheja, hah..
Maailma on paha paikka, kaikkialta löytyy pahuutta. Miettisit mielummin, mitä sinäkin voisit osaltasi tehdä ettei esim. lapset Suomessa joudu pedofiilien uhreiksi, koska vaikuttaa siltä,että lapsemme ei ole täälläkään enää missään suojassa.
 
Yhteistyössä