Kyllä se väestönvaihto on ihan tosiasia. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Helsinkiläisestä ”päiväkodista” paljastui saudirahalla pyörivä moskeija – johtajalta hämmentäviä kommentteja muslimiväestöstä, homoista ja Erdoganista
Helsinkiläisen ”päiväkodin” tiloissa toimii oikeasti moskeija, jota Helsingin kaupunki on vaatinut lopettamaan toimintansa. Taustalla vaikuttaa säätiö, joka saa rahaa Saudi-Arabiasta.
Moskeijan johtaja ja Pohjoismaiden säätiön hallituksen puheenjohtaja Aladin Maher. Egyptiläissyntyinen Maher, 73, korostaa olleensa Suomessa vuodesta 1971 ja olevansa Suomen kansalainen.
Hän pitää moskeijan toiminnasta valittavia ennakkoluuloisina.
– Mä en ymmärrä, kuinka jotkut katsovat meitä kuin tulisimme jostain auringosta. Tämä on meidän maa, me toimimme lain mukaan, Maher sanoo.
– Mä en ymmärrä näitä ihmisiä, ennakkoluuloisia ihmisiä, maalaisjuntteja ihmisiä, kusipäisiä ihmisiä. Tämä ei ole oikein, tämä on väärin.
Moskeijan Facebook-sivulla sen kerrotaan olevan rukous- ja kokoontumispaikka muslimeille ja islamista kiinnostuneille. Facebook-sivuilla mainitaan, että paikassa pidetään perjantairukoukset miehille.
Helsingin kaupungille antamassaan vastauksessa Pohjoismaiden säätiö puolestaan sanoo, että tilan ”pääasiallinen käyttötarkoitus on vapaa-ajan toiminnan järjestäminen lapsille”.
”Tähän sisältyy kielen- ja uskonnonopetusta/-kasvatusta. Osana uskonnollista opetusta/kasvatusta tähän sisältyy myös tiloissa rukoilemista. Pohjoismaiden Säätiö sr:n toiminta ei ole siten pääasiallisesti ’uskonnonharjoittamistoimintaa’ vaan nuorten vapaa-ajan toimintaa”, yhdistyksen asianajaja kirjoittaa.
Maheria Helsingin kaupungin rakennuslakimiehen kanta suututtaa.
– Mä teen kantelun häntä vastaan. Sitten teen jutun käräjäoikeuteen. Sitten mennään hoviin. Sitten korkeimpaan oikeuteen. Sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, Maher huutaa.
– Se on skandaali Suomen valtiolle! Sitten mä menen Turkkiin. Recep Tayyip Erdogan on mun henkilökohtainen tuttu.
Maherin mukaan Pohjoismaiden säätiö osti moskeijan tilat 2012 saudiarabialaisen lahjoittajan rahalla.
– Minä pyysin häneltä 300 000 euroa, hän lähetti minulle 400 000 euroa, Maher sanoo.
Pohjoismaiden säätiön hallituksen jäsenistä kolme on Suomen kansalaisia: Maher, Oulun imaami Abdul Mannan sekä helsinkiläinen Abdel-Azez Taher.
Säätiö omistaa Oulun moskeijan, jossa Mannan toimii. Moskeija oli otsikoissa 2019, kun sen tiloissa oli raiskattu 10-vuotias tyttö. Tuolloin myös paljastui, että Mannanin oma tytär oli matkustanut Syyriaan Isisin kalifaattiin. Hänen kohtalostaan ei ole tietoa.
Oliko sinusta oikein lähteä sinne sotimaan?
– Jos mun oma tytär haluaisi mennä, en anna lupaa. En missään nimessä. Se on sotkuinen juttu, Maher vastaa.
– Mutta jos mä tiedän, että on jihad, päätetään, että Palestiina vapautuu, totta kai minä lähden itse, ilman lapsia.
Pohjoismaiden säätiön hallituksessa on myös kaksi saudiarabialaista miestä: Mohammed Mohammed Omar Jamjoom ja Marwan Ahmed Jamjoom.
– He ovat liikemiehiä ja uskovaisia. Ihan niin kuin minäkin, Maher sanoo.
Maherin mukaan saudiarabialaiset lahjoittavat säätiölle varoja sekä tilisiirtoina että käteisenä.
– Jos mä tulen, mulla on 30 000 tai 50 000 aina. Tullin kautta minä tuon ne rahat, Maher sanoo.
– Esimerkiksi toissapäivänä sain puhelun, nyt me lahjoitamme teille 140 000 rialia (35 000 euroa).
Maherilla itsellään ei ole ollut lainkaan verotettavia tuloja viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Maher on myös Suomen Islam-Keskus Säätiön (SIKS) puheenjohtaja. Yksi sen hallituksen kolmesta jäsenestä on saudiarabialainen. Säätiöllä on omaisuutta vajaat 500 000 euroa, ja se omistaa muun muassa Kuopion moskeijan tilat ja "kulttuuritilan” Helsingissä.
Vuoden 2022 toimintakertomuksensa mukaan SIKS toteuttaa myös vierailuja vankilaan, ja on jo vieraillut Keravan vankilassa.
Maherin mukaan säätiöt kuuluvat kansainväliseen verkostoon.
– Meillä on monta paikkaa ympäri Eurooppaa. Meidän omaisuus on yli miljardin. Meillä on toinen säätiö Hollannissa, meillä on säätiö Ranskassa, meillä on säätiö Italiassa.
Maherin mukaan Saudi-Arabiasta käy myös vierailijoita hänen luonaan Suomessa – tosin ei uskonoppineita.
– Uskonoppineille ei anneta viisumia. Suojelupoliisi kiusaa meitä.
Maher sanoo, että säätiötä odottaa tulevina vuosina jättipotti.
– Yksi meidän hallituksen jäsen on testamentissaan luvannut 60 prosenttia omaisuudestaan säätiölle. Hän on miljardööri.
Maherin mukaan Suomessa viranomaiset haluavat estää islamin kasvun, mutta hän pitää sitä väistämättömänä. Maher ennustaa, että muslimeita on Suomessa pian viisinkertaisesti kantaväestöön verrattuna.
– Täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa. Kohta suomalaiset kaksi miljoonaa.
– Mutta islamin laki: ei! Sitten muslimit kohta kymmenen miljoonaa.
– Jos te teette tämmöiset lait, että mies makaa toisen miehen kanssa ja nainen lesbon kanssa, mistä te saatte lapsia? Maher kysyy.
Hän tehostaa sanojaan imitoimalla fyysisesti seksiakteja.
– Meidän profeettamme sanoi lisääntykää, tehkää lapsia.
Ilta-Sanomat vieraili moskeijassa huhtikuussa muslimien pyhän kuukauden ramadanin aikana. Myös silloin perjantairukoukset keräsivät moskeijaan kymmeniä ihmisiä.
Rukouksia johti mies, jonka moskeija Facebook-sivullaan ilmoittaa imaamikseen. Sivuston mukaan imaami luennoi säännöllisesti naisille moskeijassa.
Imaami sai tällä viikolla Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta neljän kuukauden ja 15 päivän vankeusrangaistuksen.
Oikeus katsoi uskottavaksi imaamin entisen vaimon kertomuksen, jonka mukaan mies pahoinpiteli hänet muun muassa lyömällä ruuvimeisselin terällä, asettamalla muovipussin hänen päähänsä ja lyömällä hänen päätänsä seinään.
Ex-vaimon mukaan imaami myös uhkasi suihkuttaa syövyttävää ainetta hänen kasvoilleen ja tappaa hänet. Vaimon mukaan pahoinpitelyt ja uhkaukset liittyivät hänen aikeisiinsa mennä uudelleen naimisiin.
Imaami kiisti syytteet. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Imaami kertoi Ilta-Sanomille aikovansa valittaa tuomiosta.
Hän myös sanoi jatkavansa moskeijan imaamina.
Asiantuntija: Avoimuuden puute aiheuttaa riskejä
Islamin tutkija Maria Pakkala toteaa, että useat Euroopassa toimivat moskeijat saavat rahoitusta Saudi-Arabiasta ja muista öljymaista.
– Tämä on ollut huomion kohteena useissa Euroopan maissa, koska ulkomaisella rahoituksella pelätään olevan vaikutuksia moskeijan toimintaan ja sen opetukseen, Pakkala kertoo sähköpostitse.
Pakkalan mukaan Saudi-Arabian valtio on viime vuosina pyrkinyt vetäytymään ulkomailla toimivien moskeijoiden rahoituksesta. Hän arvioi, että syynä on kruununprinssi Muhammad bin Salmanin halu muuttaa Saudi-Arabian linjaa ja mainetta.
Tästä huolimatta yksityiset saudiarabialaiset saattavat edelleen jatkaa ulkomailla toimivien moskeijoiden rahoitusta.
– Muslimit uskovat, että sille, joka rakentaa Jumalalle talon, Jumala rakentaa talon paratiisiin.
Pakkalan mukaan arabimaista tuleva rahoitus voi muodostaa riskin suomalaiselle yhteiskunnalle.
– Riski riippuu rahoituksen lähteistä ja avoimuudesta. Puutteellinen avoimuus rahoituksen suhteen voi aiheuttaa riskejä, Pakkala sanoo.
– Mikäli rahoittajat edistävät islamin tiukempia suuntauksia, ja jos rahoitus liittyy tietyntyyppiseen islamin tulkintaan, se voi edistää ääriajattelun leviämistä tai radikalisoitumista moskeijassa.
Saudi-Arabiassa on pitkään vallinnut vanhoillinen wahhabistinen sunnaislamin suuntaus. Wahhabismi perustuu kirjaimelliseen Koraanin ja sharia-lain tulkintaan.
– Tällaisia suuntauksia on vaikea sovittaa meidän lakeihimme ja nykyaikaiseen yhteiskuntaan, Pakkala sanoo.