V
vierailija
Vieras
Synnyin perheeseen jossa vanhemmat riiteli viikottain, äiti sai sekopäisiä raivokohtauksia jolloin vaan huusi ja haukkui isää, paskansi housuunsa ja välillä hajotti raivareissaan myös kotia. Näitä raivareita oli myös joskus yöllä vaikka mulla ja isällä oli aikainen herätys töihin/kouluun. Isällä oli jonkintasoinen alkoholiongelma, juonut vuosien ajan joka ilta olutta ja kiusasi henkisesti äitiä. Kun olin lapsi niin haukuttiin isän kanssa yhdessä äitiä ja mummoa, että eikö ookkin mummo ihan harakan näköinen jne. Mulla ei ollut mitään rajoja, 7v lähtien oon saanut katsoa K18 ohjelmia, ainoana lapsena sain muutenkin kaiken mitä halusin ja 13v lähtien sain luvan kanssa juoda alkoholia ja tulla kotiin aamuyöllä ja vanhemmat ei ees tarkalleen tienneet minkälaisissa porukoissa pyörin. En ole siis ikinä saanut vanhemmiltani normaalia parisuhteen mallia, eivät nukkuneet ees samassa sängyssä tai käyttäneet sormuksia vaikka olivat yhdessä.
Murrosikään tullessa 11v mun elämä lähti lapasesta. Aloin seurustelemaan useiden poikien kanssa ja iskin myös varattuja. Tuntuu että sokaistuin poikien antamasta huomiosta, näin monessa pojassa hyvää ja heikko itsekuri siihen päälle ja sellainen kasvatus että on tottunut saamaan kaiken minkä on halunnut niin ei sitä sitten osannut muidenkaan parisuhteita kunnioittaa tai en halunnut. Ajattelin että en voi ikinä löytää Jonia parempaa miestä, joten mun on pakko saada hänet! En tajunnut 11-12v että kärsivällisyys on hyve ja että meri on täynnä monia hyviä kaloja, ihan samalla tavalla kuin monia hyviä miehiä. Jos olisin vaan malttanut olla kärsivällinen niin kyllä se Joni ois siitä nykyisestä tyttöystävästään eronnut kun harvoin teinien suhteet koko loppuelämää kestää ja sitten olisi tullut mun vuoro olla Jonin kanssa ehkä.
Olin myös selkäänpuukottava ystävä. Kerroin salaisuuksia eteenpäin ja siinä kaveriporukassa muutkin puhui seläntakana pahaa toisista, mutta eivät niin paljon kuin minä joten syyttävä sormi kääntyi osoittamaan muhun. Olin 12v ja halusin suosiota mitä typerimmillä keinoilla joten yritin olla hyvä ystävä ja saada muut iloisiksi mitä mehevimmillä juoruilla ja olla hyvä ystävä myös niin että kerroin mitä tuo puhui sinusta seläntakana jne. Ois pitänyt valita puolensa että kelle on lojaali eikä roiskia ns. Maalia sinne sun tänne, mutta tyhmä kun on ja sosiaaliset taidot vissiin 0 niin... Minusta sanottiin että ostan myös ystäviä kun tarjosin rahallisesti monille ihmisille kaikkee, ilman että sain velkojani ikinä takaisin, halusin vaan tehdä muita onnellisiksi! Ristiriitaista.
No sitten ylä-asteelle mennessä mulla oli jo huoran maine. Olen joutunut kokemaan KAIKKI henkisen väkivallan muodot ja vähän myös fyysistä väkivaltaa. Mielestäni se oli erittäin sairas tilanne kun mua lyötiin niin muut nauroi ja taputti ympärillä! Sitten kun menin portaiden alle itkemään niin ihmisiä kulki siitä ohi ilkkumassa. Mikään muu ei oo mua traumatisoinut yhtä pahasti kuin kiusaaminen ja sitä kesti oikeestaan koko ylä-asteen ajan.
Ylä-asteen jälkeen ihastuin palavasti yhteen poikaan ja kun hän sai kuulla huonosta maineestani niin alkoi kohtelemaan mua myös kurjasti. Ei esimerkiksi kertonut keneltä on kuullut minusta ja mitä, kun ei saanut kuulemma nimiä antaa ja sekin mielestäni kertoo ettei näillä juoruilijoilla ollut puhtaat jauhot pussissa... Tämä jätkä oli jo 18v riippuvainen alkoholista ja lääkkeistä, kova tappelemaan, mulla oli just päättynyt peruskoulu ja kiusaaminen niin ajattelin että nyt mulla on sellainen jätkä joka pitää minusta huolta ja kukaan ei uskalla aukoa enää mulle päätä! Toisin kävi, tämä jätkä jatkoi myös henkisen väkivallan käyttämistä minuun, hakkaamis ja tappouhkaukset siihen päälle ja syytti mua jopa itsemurhayrityksestään koska en yöllä vastannut puhelimeen koska nukuin ja kännykkä äänettömällä niin yritti viiltää kaulavaltimonsa auki ja veri roiskui pitkin vessan seiniä. Oksettavaa! Mulla kesti 2 vuotta päästä irti tästä jätkästä koska olin niin toivottoman ihastunut, nuori ja naiivi, odotin että kaikki muuttuu paremmaksi, meillä meni välillä myös hyvin.
16-vuotiaana muutin myös kotoo pois koska ei mahduttu enää äidin kanssa saman katon alle ja halusin paeta mainettani isompaan kaupunkiin. Rupesin peraamaan vanhemmiltani sitä että miksei mulle ole annettu normaalia perhettä ja lapsuutta ja olen katkera ja koen että jos mulla ois ollut normaali perhe ja kasvatus niin en ehkä ois tehnyt näitä virheitä jotka johti huonoon maineeseen ja kiusaamiseen. Että mun vanhemmissa on osasyy ja toinen osasyy on luonteessani. Noh jahtasin äitiä ympäri kämppää ison lihaveitsen kanssa ja kaadoin kirjahyllyt ympäri raivareissani ja äiti uhkasi soittaa poliisit joka lietsoi minussa vihaa entisestään. Isä kustansi mulle sitten vuokra-asunnon kun en mahtunut enää äidin kanssa saman katon alle.
Siellä vuokra-asunnossakaan ei mennyt kaikki putkeen koska olin vaikeasti masentunut ja en jaksanut siivota sitä. Jouduin takas vanhemmilleni ja täysi-ikäisenä taistelin itseni uudestaan omilleni ja sossu maksoi sitten vuokran. Vanhemmat haukkuu minua vaan kiittämättömäksi ja muut on aina sitä mieltä että syytän muita kaikesta. Kun lähdin useamman sadan kilsan päähän niin mulla oli vaan 100e taskussa, vanhemmilta en aikaisemminkaan saanut rahaa huonekaluihin tms. Toisin sanoen lähdin aivan tyhjän päälle.
19v katkaisin välit vanhempiin ja pian tulee 6v siitä kun ei olla oltu missään tekemisissä. Isä ja isovanhemmat laittaa välillä viestiä, niille ei uppoa kaaliin etten halua olla enää koskaan tekemisissä ja isä voitti lotossa palkkioksi 1.8 miljoonaa euroa mun lapsuuden tuhoamisesta! Se otti niin koville että ois tehnyt mieli vetää ranteet auki ja mulla on itsemurha ajatuksia joka päivä enemmän tai vähemmän ollut jo vuosien ajan mutta en oo uskaltanut tehdä sitä. Eikä kenenkään tarvii olla ainakaan kateellinen mulle enää, oon monisairas ja liika stressi tuhonnut mun terveyden. On kaljuuntumista, mielenterveysongelmia, ärtynyt suoli, virtsankarkailua, peräaukko vuotaa.
Kysympähän vaan, että ansaitsenko minä tämän kaiken, olenko ollut todella niin paha ihminen? Koska osaan olla myös avoin ja empaattinen ja olen tehnyt hyvääkin. Karma ei nyt mielestäni kosta tasapuolisesti. Äitiäkään minusta tuskin koskaan tulee joten nekin haaveet saa heittää romukoppaan, olen neitsyt, sosiaalisesta elämästä eristäytynyt jo 10v ajan... Sydän särkyneenä miljoonaan palaan. Elämäni rakkaus on kuollut. Köyhä, ei ammattia tai töitä. Minkälainen ihminen pitää aikuistakin huorana tai lutkana sen perusteella mitä on tehnyt 11-12v?
Murrosikään tullessa 11v mun elämä lähti lapasesta. Aloin seurustelemaan useiden poikien kanssa ja iskin myös varattuja. Tuntuu että sokaistuin poikien antamasta huomiosta, näin monessa pojassa hyvää ja heikko itsekuri siihen päälle ja sellainen kasvatus että on tottunut saamaan kaiken minkä on halunnut niin ei sitä sitten osannut muidenkaan parisuhteita kunnioittaa tai en halunnut. Ajattelin että en voi ikinä löytää Jonia parempaa miestä, joten mun on pakko saada hänet! En tajunnut 11-12v että kärsivällisyys on hyve ja että meri on täynnä monia hyviä kaloja, ihan samalla tavalla kuin monia hyviä miehiä. Jos olisin vaan malttanut olla kärsivällinen niin kyllä se Joni ois siitä nykyisestä tyttöystävästään eronnut kun harvoin teinien suhteet koko loppuelämää kestää ja sitten olisi tullut mun vuoro olla Jonin kanssa ehkä.
Olin myös selkäänpuukottava ystävä. Kerroin salaisuuksia eteenpäin ja siinä kaveriporukassa muutkin puhui seläntakana pahaa toisista, mutta eivät niin paljon kuin minä joten syyttävä sormi kääntyi osoittamaan muhun. Olin 12v ja halusin suosiota mitä typerimmillä keinoilla joten yritin olla hyvä ystävä ja saada muut iloisiksi mitä mehevimmillä juoruilla ja olla hyvä ystävä myös niin että kerroin mitä tuo puhui sinusta seläntakana jne. Ois pitänyt valita puolensa että kelle on lojaali eikä roiskia ns. Maalia sinne sun tänne, mutta tyhmä kun on ja sosiaaliset taidot vissiin 0 niin... Minusta sanottiin että ostan myös ystäviä kun tarjosin rahallisesti monille ihmisille kaikkee, ilman että sain velkojani ikinä takaisin, halusin vaan tehdä muita onnellisiksi! Ristiriitaista.
No sitten ylä-asteelle mennessä mulla oli jo huoran maine. Olen joutunut kokemaan KAIKKI henkisen väkivallan muodot ja vähän myös fyysistä väkivaltaa. Mielestäni se oli erittäin sairas tilanne kun mua lyötiin niin muut nauroi ja taputti ympärillä! Sitten kun menin portaiden alle itkemään niin ihmisiä kulki siitä ohi ilkkumassa. Mikään muu ei oo mua traumatisoinut yhtä pahasti kuin kiusaaminen ja sitä kesti oikeestaan koko ylä-asteen ajan.
Ylä-asteen jälkeen ihastuin palavasti yhteen poikaan ja kun hän sai kuulla huonosta maineestani niin alkoi kohtelemaan mua myös kurjasti. Ei esimerkiksi kertonut keneltä on kuullut minusta ja mitä, kun ei saanut kuulemma nimiä antaa ja sekin mielestäni kertoo ettei näillä juoruilijoilla ollut puhtaat jauhot pussissa... Tämä jätkä oli jo 18v riippuvainen alkoholista ja lääkkeistä, kova tappelemaan, mulla oli just päättynyt peruskoulu ja kiusaaminen niin ajattelin että nyt mulla on sellainen jätkä joka pitää minusta huolta ja kukaan ei uskalla aukoa enää mulle päätä! Toisin kävi, tämä jätkä jatkoi myös henkisen väkivallan käyttämistä minuun, hakkaamis ja tappouhkaukset siihen päälle ja syytti mua jopa itsemurhayrityksestään koska en yöllä vastannut puhelimeen koska nukuin ja kännykkä äänettömällä niin yritti viiltää kaulavaltimonsa auki ja veri roiskui pitkin vessan seiniä. Oksettavaa! Mulla kesti 2 vuotta päästä irti tästä jätkästä koska olin niin toivottoman ihastunut, nuori ja naiivi, odotin että kaikki muuttuu paremmaksi, meillä meni välillä myös hyvin.
16-vuotiaana muutin myös kotoo pois koska ei mahduttu enää äidin kanssa saman katon alle ja halusin paeta mainettani isompaan kaupunkiin. Rupesin peraamaan vanhemmiltani sitä että miksei mulle ole annettu normaalia perhettä ja lapsuutta ja olen katkera ja koen että jos mulla ois ollut normaali perhe ja kasvatus niin en ehkä ois tehnyt näitä virheitä jotka johti huonoon maineeseen ja kiusaamiseen. Että mun vanhemmissa on osasyy ja toinen osasyy on luonteessani. Noh jahtasin äitiä ympäri kämppää ison lihaveitsen kanssa ja kaadoin kirjahyllyt ympäri raivareissani ja äiti uhkasi soittaa poliisit joka lietsoi minussa vihaa entisestään. Isä kustansi mulle sitten vuokra-asunnon kun en mahtunut enää äidin kanssa saman katon alle.
Siellä vuokra-asunnossakaan ei mennyt kaikki putkeen koska olin vaikeasti masentunut ja en jaksanut siivota sitä. Jouduin takas vanhemmilleni ja täysi-ikäisenä taistelin itseni uudestaan omilleni ja sossu maksoi sitten vuokran. Vanhemmat haukkuu minua vaan kiittämättömäksi ja muut on aina sitä mieltä että syytän muita kaikesta. Kun lähdin useamman sadan kilsan päähän niin mulla oli vaan 100e taskussa, vanhemmilta en aikaisemminkaan saanut rahaa huonekaluihin tms. Toisin sanoen lähdin aivan tyhjän päälle.
19v katkaisin välit vanhempiin ja pian tulee 6v siitä kun ei olla oltu missään tekemisissä. Isä ja isovanhemmat laittaa välillä viestiä, niille ei uppoa kaaliin etten halua olla enää koskaan tekemisissä ja isä voitti lotossa palkkioksi 1.8 miljoonaa euroa mun lapsuuden tuhoamisesta! Se otti niin koville että ois tehnyt mieli vetää ranteet auki ja mulla on itsemurha ajatuksia joka päivä enemmän tai vähemmän ollut jo vuosien ajan mutta en oo uskaltanut tehdä sitä. Eikä kenenkään tarvii olla ainakaan kateellinen mulle enää, oon monisairas ja liika stressi tuhonnut mun terveyden. On kaljuuntumista, mielenterveysongelmia, ärtynyt suoli, virtsankarkailua, peräaukko vuotaa.
Kysympähän vaan, että ansaitsenko minä tämän kaiken, olenko ollut todella niin paha ihminen? Koska osaan olla myös avoin ja empaattinen ja olen tehnyt hyvääkin. Karma ei nyt mielestäni kosta tasapuolisesti. Äitiäkään minusta tuskin koskaan tulee joten nekin haaveet saa heittää romukoppaan, olen neitsyt, sosiaalisesta elämästä eristäytynyt jo 10v ajan... Sydän särkyneenä miljoonaan palaan. Elämäni rakkaus on kuollut. Köyhä, ei ammattia tai töitä. Minkälainen ihminen pitää aikuistakin huorana tai lutkana sen perusteella mitä on tehnyt 11-12v?
