A
AD(H)D
Vieras
Lapsena olin utelias, uskalsin kysyä ja ihmetellä. Usein käskettiin olla hiljaa, opinkin lopulta olemaan. Sekä siitä syystä että käskettiin, että päänsisäinen hälinä oli loputonta, en voinut keskittyä. Alakoulun sain luovittua keskivertotuloksin. Yläkoulu alkoi välittömästi sillä että mua alettiin huoritella, kuuntelin, en koskaan puolustautunut. En mä kokonaan ilman ystäviä ollut, mutta olin hyvin yksinäinen. Kuin ihmeen kaupalla selviydyin hengissä ulos sieltä, ehtoja suorittamalla sain päättötodistuksenkin. Itsetuhoisia ajatuksiakin oli, siihenkin olin vaan liian huono, tyhmä ja pelokas.
Hetkeksi tämän jälkeen vapauduin, elin ja olin jopa onnellinen. Aloitin muutaman kerran opiskelutkin, ne jäivät kuitenkin kaikki kesken. Varmasti kahdesta syystä, hälinä pään sisällä jatkui, olin tyhmä ja hidas. Ja vaikka ammattikoulu ei samanlaista ollutkaan kuin peruskoulu, niin arvet oli liian syvällä. Koulu on paskaa, eikä oikein keneenkään voi luottaa.
Tapasin pojan, seurusteltiin. Parin vuoden jälkeen muutama lapsi, olin hurjan väsynyt mutta tyytyväinen elämääni, olihan minulla perhe ja kaikki lopulta ihan hyvin. Sain töitä, opiskelin parikin ammattia tänä ajanjaksona, on muuten hurjan hieno tunne kun valmistuu koulusta vaikka onkin aika tyhmä. Joitakin työpaikkoja ja alan vaihtoa myöhemmin, löysin oman alanikin jossa nyt viihtynyt jo vuosikymmen verran, ja opiskellut lisää alan sisällä. En mä mitään rakettitiedettä tee työkseni, mutta tunnen suurta paloa työtäni kohtaan.
Vaikka kaikki näyttää varmasti ulospäin seesteiseltä, aikuiset lapset, työ, talo, autot, elämä hymyilee ym. shittiä,niin pinnan alla kytee valtava paha olo. Se on aaltoilevaa, on joitakin ihan valoisiakin päiviä. Edelleen tuntuu etten oikein ymmärrä puhetta, isommissa ryhmissä olen edelleen hiljaa, koska en vaan pysty kuuntelemaan. Hälinä jatkuu.
Luultavasti vaan synnyin huonoksi ihmiseksi eikä sille mitään ole tehtävissä. Hyvinvointiblogit, some jne syöttää taukoamatta silmänlumetta, onko muka kaikkien elämä niin ihanaa kun antavat ymmärtää,tuskin. "Ajattele positiivisesti" "Hymyile" Se saa mut voimaan vielä huonommin. Mun maailma on musta, synkkä, enkä mä jaksa hymyillä, en jaksa teeskennellä että elämä on ihanaa. Nämä ihmiset olen pyrkinyt elämästäni poistamaan, onnistunutkin ihan hyvin. Mutta mä olenkin tyhmä, hidas, ei ne mua kaipaakaan.
Minä en tiedä miksi tämän kirjoitan, en aio edes oikolukea tätä. Miten edes päädyin tänne, en tiedä. Itsetuhoisista ajatuksista olen päässyt. Alkoholia en käytä.
Hetkeksi tämän jälkeen vapauduin, elin ja olin jopa onnellinen. Aloitin muutaman kerran opiskelutkin, ne jäivät kuitenkin kaikki kesken. Varmasti kahdesta syystä, hälinä pään sisällä jatkui, olin tyhmä ja hidas. Ja vaikka ammattikoulu ei samanlaista ollutkaan kuin peruskoulu, niin arvet oli liian syvällä. Koulu on paskaa, eikä oikein keneenkään voi luottaa.
Tapasin pojan, seurusteltiin. Parin vuoden jälkeen muutama lapsi, olin hurjan väsynyt mutta tyytyväinen elämääni, olihan minulla perhe ja kaikki lopulta ihan hyvin. Sain töitä, opiskelin parikin ammattia tänä ajanjaksona, on muuten hurjan hieno tunne kun valmistuu koulusta vaikka onkin aika tyhmä. Joitakin työpaikkoja ja alan vaihtoa myöhemmin, löysin oman alanikin jossa nyt viihtynyt jo vuosikymmen verran, ja opiskellut lisää alan sisällä. En mä mitään rakettitiedettä tee työkseni, mutta tunnen suurta paloa työtäni kohtaan.
Vaikka kaikki näyttää varmasti ulospäin seesteiseltä, aikuiset lapset, työ, talo, autot, elämä hymyilee ym. shittiä,niin pinnan alla kytee valtava paha olo. Se on aaltoilevaa, on joitakin ihan valoisiakin päiviä. Edelleen tuntuu etten oikein ymmärrä puhetta, isommissa ryhmissä olen edelleen hiljaa, koska en vaan pysty kuuntelemaan. Hälinä jatkuu.
Luultavasti vaan synnyin huonoksi ihmiseksi eikä sille mitään ole tehtävissä. Hyvinvointiblogit, some jne syöttää taukoamatta silmänlumetta, onko muka kaikkien elämä niin ihanaa kun antavat ymmärtää,tuskin. "Ajattele positiivisesti" "Hymyile" Se saa mut voimaan vielä huonommin. Mun maailma on musta, synkkä, enkä mä jaksa hymyillä, en jaksa teeskennellä että elämä on ihanaa. Nämä ihmiset olen pyrkinyt elämästäni poistamaan, onnistunutkin ihan hyvin. Mutta mä olenkin tyhmä, hidas, ei ne mua kaipaakaan.
Minä en tiedä miksi tämän kirjoitan, en aio edes oikolukea tätä. Miten edes päädyin tänne, en tiedä. Itsetuhoisista ajatuksista olen päässyt. Alkoholia en käytä.
