Toggle sidebar

Mun 4 vee lapsi jännittää mua...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Onko kenelläkään muulla samaa tunnetta? Tämä on tosi kurjaa, koska en tiedä mistä se johtuu. En huuda lapselle tai tukista. Joskus kerran viikossa tulee sanottua kovemmalla äänellä jotain. Silloin lapsi sanoo että tuosta tuli paha mieli ja tulee syliin lohdutettavaksi. Pyytää usein tulla lohdutettavaksi itse. Kehun ja hellin. Sanon että rakastan. Lapsi saa kiukutella ja kiukutteleekin usein kovastikin. Tiedän että mulla itsellä on ollut elämässäni vaikeuksia tunnistaa tunteita, mutta olen mielestäni kehittynyt tunnerehellisyydessä. Eli koetan olla hymyilemättä hampaat kiukusta irvessä.

Lapsi itse sanoo mulle että rakastaa mua, ja hän myös pusuttelee ja halii. Eilenkin kun kannoin reppuselässä pitkän, hauskan päivän päätteeksi, lapsi puristi välillä kovasti kaulasta ja pussasi niskaan siinä selässä roikkuessaan.

Mutta silti on sellainen jännitys... Kun katson häneen, hätkähtää ja liikahtaa vaivaantuneesti. Olenko sitten kuitenkin joteinkin liian vaativa?! Tosi kurjaa :(. Ja mitä ihmettä voin vielä asialle tehdä, kun mielestäni kaikkeni teen minkä pystyn. En pysty enää tämän enempää "relaamaan".
 
Joo, lapsi on kyllä hurjan herkkä. Ja kyllä mua usein painaa asiat ja olen ollut kausittain lievästi masentunut (hoidattanut itseäni myös), mutta mielestäni olen kuitenkin aika hyvällä mielellä ollut jo pitkään. Ja olen kyllä sanonut lapselle että jos äiti on pahalla mielellä joskus, se ei ole lapsen vika. Mulla oli viime talvena noin puolen vuoden jakso, jolloin selkeästi masensi. Voisikohan lapsi vieläkin oireilla sitä? Nyt tällä hetkellä ei mielestäni pitäisi olla sellaista että lapsella olisi mitään syytä olla huolissaan.
 
Lapsesi on varmasti herkkä, mutta tulee mieleen että on todella rankkaa jos hän seurailee koko ajan mielialojasi. Eli suosittelisin ehdottomasti perheneuvola käyntiä lapsen takia. Liian usein masennuksesta, alkoholismista tms. sairauksista kärsivien perheiden lapset jäävät huomiotta - ja he huomoivat kyllä kaiken mitä kotona tapahtuu.
 
Mitä apua sieltä perheneuvolasta sitten mahtaa saada? Mulla on jo terapian tapainen käynnissä. Ja olen edistynyt mielestäni ihan hirmu paljon. Olen kysynyt muilta että huolestuttaako lapsella jokin heitä, mutta esim. aviomies on sitä mieltä ettei ole mitään syytä huoleen. Lapsi on sosiaalinen ja hänellä on kyllä paljon iloakin elämässään. Tuntuu hassulta pyrkiä perheneuvolaan, kun sinne on käsittääkseni tosi vaikea päästä sellaistenkin, joilla on oikeasti vakavia ongelemia.

Osaisko joku jolla on kokemusta kertoa, minkälaisa neuvoja ovat perheneuvolassa saaneet tällaisissa tapauksissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mitä apua sieltä perheneuvolasta sitten mahtaa saada? Mulla on jo terapian tapainen käynnissä. Ja olen edistynyt mielestäni ihan hirmu paljon. Olen kysynyt muilta että huolestuttaako lapsella jokin heitä, mutta esim. aviomies on sitä mieltä ettei ole mitään syytä huoleen. Lapsi on sosiaalinen ja hänellä on kyllä paljon iloakin elämässään. Tuntuu hassulta pyrkiä perheneuvolaan, kun sinne on käsittääkseni tosi vaikea päästä sellaistenkin, joilla on oikeasti vakavia ongelemia.

Osaisko joku jolla on kokemusta kertoa, minkälaisa neuvoja ovat perheneuvolassa saaneet tällaisissa tapauksissa.
Click to expand...

Se olisiki lasta varten, ei sua. Kun sanoit että käyt jo terapiassa.
 
Mielestäni on tosi hyvä, että lapsi uskaltaa sanoa sinulle, kun hänelle tulee paha mieli. Minä olin sellainen herkkä lapsi, joka stressasi tunteellisen ja masennukseen taipuvaisen äidin mielialanvaihteluiden takia, mutta en koskaan olisi uskaltanut sanoa, että hän aiheutti puheillaan minulle pahaa mieltä. Halusin vain kaikin keinoin pitää hänet hyväntuulisena ja koin suurta syyllisyyttä, jos joskus kiukuttelin.
On tärkeää, että sanot hänelle tuon minkä olet sanonutkin eli että masennuksesi ei ole hänen syytään. Älä peittele mielialojasi häneltä, koska hän vaistoaa ne kyllä ja kaikenlainen peittely ahdistaa ja huolestuttaa. Minulla on vasta 2-vuotias lapsi itselläni, enkä tiedä, miten hyvin 4-vuotiaan kanssa voi keskustella, mutta ainakin sitten kun hän kasvaa, voit minusta ihan hyvin kysyä lapselta, pelkääkö hän sinua. Vaikeista asioista ja tunteista keskustelu on tärkeää. Tue, kuuntele ja rohkaise. Iloitse siitä, että sinulla on herkkä ja empaattinen lapsi ja kerro se lapsellesikin. Minulla oli aina se tunne, että herkkyyteni jotenkin vaivasi äitiä enkä ollut hyvä sellaisena kuin olin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cleopatra:
Mielestäni on tosi hyvä, että lapsi uskaltaa sanoa sinulle, kun hänelle tulee paha mieli. Minä olin sellainen herkkä lapsi, joka stressasi tunteellisen ja masennukseen taipuvaisen äidin mielialanvaihteluiden takia, mutta en koskaan olisi uskaltanut sanoa, että hän aiheutti puheillaan minulle pahaa mieltä. Halusin vain kaikin keinoin pitää hänet hyväntuulisena ja koin suurta syyllisyyttä, jos joskus kiukuttelin.
On tärkeää, että sanot hänelle tuon minkä olet sanonutkin eli että masennuksesi ei ole hänen syytään. Älä peittele mielialojasi häneltä, koska hän vaistoaa ne kyllä ja kaikenlainen peittely ahdistaa ja huolestuttaa. Minulla on vasta 2-vuotias lapsi itselläni, enkä tiedä, miten hyvin 4-vuotiaan kanssa voi keskustella, mutta ainakin sitten kun hän kasvaa, voit minusta ihan hyvin kysyä lapselta, pelkääkö hän sinua. Vaikeista asioista ja tunteista keskustelu on tärkeää. Tue, kuuntele ja rohkaise. Iloitse siitä, että sinulla on herkkä ja empaattinen lapsi ja kerro se lapsellesikin. Minulla oli aina se tunne, että herkkyyteni jotenkin vaivasi äitiä enkä ollut hyvä sellaisena kuin olin.
Click to expand...

Kiitos vinkeistä. Tuo antoi ajattelemisen aihetta että herkkyytesi vaivasi äitiäsi.. Pitääkin ruveta ajattelemaan asiaa enemmän tuolta kannalta. Koska kyllä muakin vaivaa lapsen herkkyys siitä huolimatta, että olen yrittänyt ajatella että siitä on etuakin monissa asioissa. Lapseni on esim. tosi suosittu leikkikaveri. Mutta että sanoisin hänelle että herkkyytensä on positiivsta. Kun tähän asti olen lähinnä koettanut vakuutella lapselle että ei tässä mitään hätää eikä syytä huoleen (mikä on ihan tottakin, mutta enhän minä silti usein mikään ilopilleri ole ja ei-niin-vakavatkin asiat painaa joskus turhan paljon). Siis että jos ottaisi sen kannan että olet ehkä huomannut jotain ja että se on ok jne.

 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa