mummolan pentu koira kävi poikamme 4v päälle =(

  • Viestiketjun aloittaja minä vain
  • Ensimmäinen viesti
minä vain
ottivat jokunen aika sitten koiran pennun n.4-6kk sitten
alusta asti ollu villi poika oli ulkona ja koira vapaana kun kuulu kauhee huuto siellä poika alimmaisena ja koira repii ja riuhtoo kättä =(

onneksi selvittiin säikähdyksellä eikä tuolla ole kuin vähän ruhjeitä käsissä,jaloissa,naamassa
kotiin tultiin niin poika sanoi itkuisena ettei halua enään ikinä mummulaan ja puhui muutenkin ilkeästä koirasta
toivattovasti ei jää kamalat traumat.
itselläni on koira pelko ja pelkään kaikkia koiria vaikka tuollakin on 2 muuta koiraa jotka molemmat kilttejä ja rauhallisia niin pelkään. jos tulee koira mun viereen niin sydän sykyttää tuhatta ja sataa.
 
Kyy
Ikävä juttu! :(

Mutta ei 4-vuotiasta saisi jättää yksinään koiran kanssa pihalle, oli se pentu tai aikuinen. Koirat on arvaamattomia eikä 4-vuotias vielä tajua, mikä on liian rajua koiralle. Eli koira on kokenut pojan ärsyttävän häntä tahallaan ja kun ei ole lopettanut on puolustanut itseään.

Toivottavasti ei jää traumoja kummallekaan, ei pojalle eikä koiralle.
 
pulla
Alkuperäinen kirjoittaja frog2:

Ai koiralle traumoja? Hahhaahhaaaa!
 
ap
olihan siellä 4 aikuista ( ite olin imettämästä nuorinta sisällä) mutta kaikki teki jotain muuta eikä kukaan nähnyt. pihassa oli myös lisäksi 8v isosisko jonka kanssa oli leikkinyt kunnes koira tuli.
eikä tuo sitä koiraa oo kiusannut mummolassa kun on 2 koiraa( ja tuo pentu 3:s), 5 kissaa,undulaatteja,marsuja,grtbiili,kaloja
 
entinen koirakammoinen, nykyinen koiraharrastaja
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
lopetus koiralle..
pentukoiran pureminen ei yleensä ole aggressiivista. Niillä on rajut leikit, mutta siihen pitäisi ihmisen (aikuisen) puuttua. Pentu ei saa purra tai näykkiä edes leikillään. Koiralle se on luontaista käytöstä, mutta ihmisen tehtävä on kertoa pennulle, että niin ei voi tehdä ihmisten kanssa. Älä ap siirrä koirakammoasia lapseen. Itse siitä aiemmin kärsineenä tiedän miten kamalaa se voi olla. Välillä ala-asteella koulumatkat piteni aika paljon, kun pelkäsin koiria ja pelkäsin kävellä tiettyjen talojen ohi. Se tunne kun sydän hakkaa jo siinä vaiheessa kun tien toisella puolella tulee vastaa kytketty ja rauhallinen koira. Se on kamala pelko. Pojallasi on käynyt ikävä juttu, mutta koita siitä huolimatta kannustaa häntä tutustumaan kiltteihin koiriin, että pääsisi kammostaan mahdollisimman äkkiä.
 
Toivottavasti pojalle ei tullu pysyvää koirapelkoa.

Useimmilla pentukoirilla (ja joillakin aikuisillakin) juoksevat lapset herättää saalisvietin ja ne ottavat lapsen kiinni. Meillä 2-vuotias koira tekee sitä edelleen ja penskoista se on vaan hauskaa |O |O
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja entinen koirakammoinen:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
lopetus koiralle..
pentukoiran pureminen ei yleensä ole aggressiivista. Niillä on rajut leikit, mutta siihen pitäisi ihmisen (aikuisen) puuttua. Pentu ei saa purra tai näykkiä edes leikillään. Koiralle se on luontaista käytöstä, mutta ihmisen tehtävä on kertoa pennulle, että niin ei voi tehdä ihmisten kanssa. Älä ap siirrä koirakammoasia lapseen. Itse siitä aiemmin kärsineenä tiedän miten kamalaa se voi olla. Välillä ala-asteella koulumatkat piteni aika paljon, kun pelkäsin koiria ja pelkäsin kävellä tiettyjen talojen ohi. Se tunne kun sydän hakkaa jo siinä vaiheessa kun tien toisella puolella tulee vastaa kytketty ja rauhallinen koira. Se on kamala pelko. Pojallasi on käynyt ikävä juttu, mutta koita siitä huolimatta kannustaa häntä tutustumaan kiltteihin koiriin, että pääsisi kammostaan mahdollisimman äkkiä.
"ruhjeitä käsissä,jaloissa,naamassa "
...lopetus..
 
Alkuperäinen kirjoittaja pulla:
Ai koiralle traumoja? Hahhaahhaaaa!
Kyllä. Nyt jos lapsi ja koira on ollut vahtimatta ei tiedetä mitä tapahtui ennen kuin tilanne meni tuohon.

Minulla on ollut koira, jota edellisessä perheessä pidettiin hihnassa pihassa ja lapset sai vapaasti kiusata ja härnätä. Se ei luottanut yhteenkään lapseen. Se oli oppinut, ettei pääse lapsia karkuun joten paras tapa on puolustauta. Hyvä koira se oli, mutta lapsia en koskaan päästänyt sen lähelle. Ihana oli koiran perusluonne, ensimmäisen perheen luona kokemat asiat vain tekivät sen ettei se sietänyt lapsia lähellään. Monesti surin sitä miten hyvä koira oli pilattu :'(
Minä sen kanssa pärjäsin, kuten kaikki aikuiset. Mitään vaaratilanteita ei ollut. Joten ei se ollut vaarallinen koira siinä mielessä, että olisi lopettaa tarvinnut. Eli toivottavasti hyvän loppuelämän miun luona. Kunnas 12 vuotiaana jouduin sairauden vuoksi lopettamaan.

*muoks* tämä oli kommentti vain tuohon Pullan kommenttiin, ei alkuperäiseen viestiin.
 
Mistä tiedätte että lapsi ei kiusannu koiraa jos kerta kukaan ei nähnyt mitä tapahtui??? Vaikka aikasemmin ei ois kiusannu,ei kerro sitä ettei ois nyt kiusannu.Lapset saa välillä päähänsä kaikenlaisia asioita ja saattavat tehdä jotain ja eivät tajua että koiralle tai eläimille ylipäätään ei saa tehdä niin. Kora on pentu ja pennut on rajuja ja villiintyessään saattavat purra lujaakin,sentakia ne on koulutettava ja vahdittava KOKOAJAN ettei pääse sattumaan mitään kenellekkään. Koiralle voi jäädä kammo siinä missä lapsellekkin, jos sitä on kiusattu tai se on kokenut olonsa uhatuksi,se saattaa ruveta pelkäämään lapsia ja siittä voi tulla vihanen.
 
ap
sisklo 8v kertomuksen mukaan olivat leikkineet leikkimökin lähellä juoksennelleet ym kun koira tuli sitten kuulu kun tyttö huusi että koira kiusaa "kallea" ja pojan kamala huuto näin ite ikkunasta kun koira varmasti vaan leikki mut oli se kamalan näköistä ja varmaan vaan näykki. kun sitten joku paikalle tuli koirakin kyllä sai läksytyksen ja joutu sisälle huoneeseen mutta ei ne sitä lopeta tietystikkään.

entinen koirakammoinen, nykyinen koiraharrastaja
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja entinen koirakammoinen:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
lopetus koiralle..
pentukoiran pureminen ei yleensä ole aggressiivista. Niillä on rajut leikit, mutta siihen pitäisi ihmisen (aikuisen) puuttua. Pentu ei saa purra tai näykkiä edes leikillään. Koiralle se on luontaista käytöstä, mutta ihmisen tehtävä on kertoa pennulle, että niin ei voi tehdä ihmisten kanssa. Älä ap siirrä koirakammoasia lapseen. Itse siitä aiemmin kärsineenä tiedän miten kamalaa se voi olla. Välillä ala-asteella koulumatkat piteni aika paljon, kun pelkäsin koiria ja pelkäsin kävellä tiettyjen talojen ohi. Se tunne kun sydän hakkaa jo siinä vaiheessa kun tien toisella puolella tulee vastaa kytketty ja rauhallinen koira. Se on kamala pelko. Pojallasi on käynyt ikävä juttu, mutta koita siitä huolimatta kannustaa häntä tutustumaan kiltteihin koiriin, että pääsisi kammostaan mahdollisimman äkkiä.
"ruhjeitä käsissä,jaloissa,naamassa "
...lopetus..

Ruhjeita voi tulla jo ihan siitä, että lapsi kaatuu. Ja siihen ei välttämättä koiraa tarvita. Meillä on kaksi aikuista koiraa, eikä ne koskaan riehu lasten lähellä. Eivät kaada lapsia kumoon tms. Silti lapsilla on jatkuvasti mustelmia siellä täällä ja välillä tarvitaan laastariakin. Lapset riehuu keskenään ja kaatuvat helposti juostessaan ja näin kesällä vähissä vaatteissa niitä mustelmia tulee. Eikä meidän koirilla ole niihin mitään osuutta, koska eivät ole lähelläkään kun näitä tuolla pihalla tapahtuu.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
lopetus koiralle..
Leikkivälle pentukoiralle?
nimenomaan..
vaikuttipas tosiaan leikiltä..
dorka....
Koirat ovat eläimiä, joilta ei edes voi vaatia inhimillistä ajattelukykyä! Puhdasta ja luontaista leikkiähän tuo oli, joka ihmisten "hölmöyttä" pääsi ikävään vaiheeseen. Ei koira tehnyt todellakaan mitään väärää vaan ihmiset. Ikävä kyllä on niin tavanomista, että ihmiset tekevät virheitä ja ennen kaikkea unohtavat, että koirat ovat AINA eläimiä. Näin tapahtuu vahinkoja ja koirat sitten kärsivät... oikein suututtaa...

Itsellä on ollut koiria ja myös itse olen ikävä kyllä välillä syyllistynyt siihen, että olen inhimillistänyt koiraani liikaa ja eihän siitä ole syntynyt muuta kun ongelmia.
 
nooh
Aikuisten moka.
Pentukoira on pentu, ihan niinkuin lapsikin on lapsi.
Koira on kuvitellut lapsenkin leikkivän. Lapsi alkanut tietysti kiljumaan, joka taas antaa koiralle leikkisignaalin (korkeat äänet).

Kyy
Alkuperäinen kirjoittaja pulla:
Alkuperäinen kirjoittaja frog2:
Ikävä juttu! :(

Mutta ei 4-vuotiasta saisi jättää yksinään koiran kanssa pihalle, oli se pentu tai aikuinen. Koirat on arvaamattomia eikä 4-vuotias vielä tajua, mikä on liian rajua koiralle. Eli koira on kokenut pojan ärsyttävän häntä tahallaan ja kun ei ole lopettanut on puolustanut itseään.

Toivottavasti ei jää traumoja kummallekaan, ei pojalle eikä koiralle.
Ai koiralle traumoja? Hahhaahhaaaa!
Kovin vähän koirista tiedät, jos et sitä ymmärrä, että koira voi saada traumoja siinä missä ihminenkin.
 
Yhteistyössä