mummo hoitajaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Marika80
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Marika80

Vieras
heippa!
olen 5kk pojan äiti, ja mietin ensi syksyn hoitojärjestelyjä kun menen silloin todennäköisesti töihin. onko teillä kellä tullut mummo hoitajaksi? meillä on mummo ollut monta vuotta työttömänä ja meinattiinkin kysyä että mitä mieltä hän olisi jos alkaisi hoitaa lapsenlastaan kotona. ajattelin ensin vähän kysellä muiden kokemuksia kyseisestä hoitomuodosta. kelan sivuja lueskellessani ymmärsin että kotihoidon tukea on oikeutettu saamaan vaikka hoitajana sukulainen, eikä kumpikaan vanhemmista. onko tuolloin oikeutettu myös kotihoidon kuntalisään? kun sitä en ihan netistä ymmärtänyt.. kun hollolan kunta jossa pian asutaan antaa yksityisen hoidon kuntalisää, jos esim. yksityisellä perhepäivähoitajalla, mutta eikö kotihoidostakin saisi kuntalisää??
 
Meidän tyttö meni 10 kk:n ikäisenä mummolle hoitoon. Aluksi oli raskasti ainakin mummolle. Nyt on ollut siellä hoidossa 4 kk ja kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä. Kotihoidontukea saadaan. Kesäkuussa on tarkoitus laittaa tyttö kunnalliseen hoitoon, jotta tutustuisi muihinkin lapsiin.
 
Laitoin sulle jo YV:täkin, mutta jos mummi on hoitajana, saatte kodinhoidontukea. Jos taas hoitaja on vieras, saatte yksityisenhoidontukea+lisää ja kuntalisää.

Me mietimme mummun palkkaamista, hänkin kun oli pitkäaikaistyötön, mutta luovutimme, kun se olisi tullut niin kalliiksi.

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.02.2006 klo 12:37 Marika80 kirjoitti:
heippa!
olen 5kk pojan äiti, ja mietin ensi syksyn hoitojärjestelyjä kun menen silloin todennäköisesti töihin. onko teillä kellä tullut mummo hoitajaksi? meillä on mummo ollut monta vuotta työttömänä ja meinattiinkin kysyä että mitä mieltä hän olisi jos alkaisi hoitaa lapsenlastaan kotona. ajattelin ensin vähän kysellä muiden kokemuksia kyseisestä hoitomuodosta. kelan sivuja lueskellessani ymmärsin että kotihoidon tukea on oikeutettu saamaan vaikka hoitajana sukulainen, eikä kumpikaan vanhemmista. onko tuolloin oikeutettu myös kotihoidon kuntalisään? kun sitä en ihan netistä ymmärtänyt.. kun hollolan kunta jossa pian asutaan antaa yksityisen hoidon kuntalisää, jos esim. yksityisellä perhepäivähoitajalla, mutta eikö kotihoidostakin saisi kuntalisää??


Meillä myös mummot hoitajina, tosin ihan "ilmaiseksi". Hyvin on sujunut, alkukankeuksien jälkeen. Kotihoidontukea sekä kuntalisää saadaan. Sitä saa, jos lapsi ei ole kunnallisessa hoidossa, vaikka itse olisit töissä...
jos yksityiselle hoitajalle, niin sitten saatte siihen suunnattua rahaa, joka maksetaan kylläkin suoraan hoitajalle.
 
Minä menin töihin tytön ollessa 7kk ikäinen ja tyttö oli mummilla hoidossa, kun mummi oli työttömänä. Ja meni kyllä tosi hyvin, välillä olivat meillä kotona ja välillä mummin luona, kun asui tässä lähellä. Maksettiin mummille vähän palkkaa, koska itse sain palkkaa ja äitiyspäivärahaa. Ja kyllä tykkäs tyttökin, nyt typy 2vuotias ja mummi on niin rakas että itku aina tullee kun lähtee.
 

Similar threads

Yhteistyössä