Mulla on hyvä mies

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
ap
Täällä saa lukea paljon siitä kuinka mies on taas tehnyt sitä tai tätä. Uskon, että näitä miehiä löytyy, täällä niitä ns. huonoja miehiä tuntuu vaan riittävän.
Niinpä ajattelin kehua omaani. Arkemme on ihan tavallista puurtamista, silti hän muistaa koskettaa ja halata minua aina ohimennessään. Hän touhuaa paljon lasten kanssa, pääsen käymään itse lenkillä tai muualla ns. omaa aikaa viettämässä. Jos hän käy matkoilla, hän muistaa meitä jokaista pienellä tuliaisella. Hän hoitaa kotia siinä missä minäkin, vaikka olen kotiäitinä. Toki meillä on myös riitamme, mutta kaikkiaan kohdalleni on osunut uskomaton onni, kun olen saanut näin hyvän miehen.
 
Niin minullakin. Kyllähän miehestäni pikku vikoja löytyy, mutta niin meistä kaikista.
Eilen, kun olin niin tuskissani siitä, ettei mitkään housut enää tunnu mahtuvan (rv 39+6), mies riisui omat collegehousunsa ja sanoi, että laita nuo :D On se niin ajattelevainen :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lehmis:
Niin minullakin. Kyllähän miehestäni pikku vikoja löytyy, mutta niin meistä kaikista.
Eilen, kun olin niin tuskissani siitä, ettei mitkään housut enää tunnu mahtuvan (rv 39+6), mies riisui omat collegehousunsa ja sanoi, että laita nuo :D On se niin ajattelevainen :heart:
:D :heart:
 
pirpana
Hyvä mies on mullakin, arvostan kyllä kovasti, pitääkin kertoa sille se useammin...itellä on ollu vähä väsy ajat ja oon ollu ku perseelle ammuttu karhu, mut toinen yrittää kaikkensa et ois hyvä olla!
 
Meillä kans majailee tuollainen " ihana mies " :heart:
Huomio minua, laittamalla herkkuja joista tykkään,
halaillee ja suukottelee...muusta kivasta puhumattakaan ;)
( itse olen surkea nuissa jutuissa, täytynee skarpata vähän
tuolla rintamalla )
 

Yhteistyössä