Mulla on aivan ihana aviomies-silti ero mielessä kun ongelma?

[Mites nyt]

Kymmenen onnen vuotta yhdessä takana.2 lasta ja kolmas tulossa. Kaikki natsaa,seksistä samanlaiseen ajatusmaailmaan.Meillä ei oikeasti edes riidellä,muutama kerta mahtuu tähän 10 vuoteen.
Ollaan kuitenkin tehty virhe--mies jäi työttömäksi ja talo meni alta. Oma vika,olisi sen näin jälkeenpäin ajateltuna voinut estää jotenkin.
Asutaan miehen sukulaisten nurkissa. ja mulla menee hermot.Pääasiassa ollaan vain oman perheen kesken,kuitenkin päivittäin tänne sukulainen pölähtää vahtimaan ja vittuilemaan.
Eihän se miehen vika ole,mutta...Tarkoitus on tämä asunto ostaa kunhan palaan takaisin töihin,menee siis vuoden verran. Miehellä pyörii pienimuotisesti yritys tässä,ja synnytän jo alle kk päästä,joten pois ei nyt pääse.Tämä sukulainen ei myöskään tunnu tajuavan että en pysty mitään raskasta hommaa nyt tekemään,koko ajan höykyttää ties mihin hommaan.
Kutkuttaa ajatus lähteä yksin lasten kanssa...En jaksa elellä muiden sääntöjen mukaan.
Vastaan ei uskalla sanoa,ettei asunnottomiksi jouduta.Minkäänlaista vuokrasopimusta ei ole (´eihän sellaista sukulaisten kesken tarvita´...)
Tämä syö meidän välejämme,se harmittaa eniten.En ole onnellinen,ja olen sanonut miehelle että asiaan pitää saada muutos.
Heräsin yöllä kolmen aikaan ja huomasin että mies on hereillä. Niinkuin viimeisen kk aikana usein on,molemmilta tuntuu menevän yöunet.
Olen katkera etten saa nauttia raskaudestani. Yhtä murhetta kaikki vaan.

 

["Nela"]

Pitäisikö katsoa peiliin ja tehdä asiallae jotain sen sijaan että valittaa täällä...? Juttelette rauhallisesti asiat tämän sukulaisen kanssa (jonka taloudessa siis asutte?) tai sitten vaihdatte maisemaa. Sitä en ymmärrä miksi puhut erosta... Onko se miehen vika jos sinua risoo sukulainen? Tunnut olevan vähän omanapainen eli olisiko paikka vähän katsoa tilannetta asenteella " tämä nyt pitää vaan kestää" ja " tässä on muitakin kuin MINÄ ITSE".
Ja haloo, jos sinulla on hyvä avioliitto, kaksi tervettä lasta ja kolmas tulossa niin et todellakaan voi sanoa että "Yhtä murhetta kaikki vaan"!! Vähän suhteellisuudentajua tähän valittamiseen... Elämä ei ole aina helppoa mutta tollasista turhahkoista asioita ei kannata tehdä isompia kuin ne ovat. Ja jos ne ovat sinulle todella isoja niin aina on vaihtoehtoja, ei teitä varmaankaan kukaan siellä pakota asumaan?

 

["kohtalo"]

Mä olen ollut samankaltaisessa tilanteessa; mut rakennusaikana. Asuttiin appivanhempien "nurkissa" rakennusaika. Tai no appivanhukset asuu kyllä pääsääntöisesti "kesämökillään", mut raksavaiheessa olivat meitä auttamassa. Mun raskaus hieman yllätti, oli ajateltu sitä vasta sitten kun oltas päästy omaan kotiin muuttamaan, mut joo, iloinen yllätys silti.

Appiukko paasas vähän väliä siitä kuinka raskaus ei ole sairaus, ja kuinka hänenkin äitinsä navetassa juoksi maha pystyssä. Joo, ei ole sairaus ei. Mut oksensin joka ikinen päivä vähintään kolmasti rv 20 asti; paino vaan tippui (ja normipainoinen olen joten ei ollut suotavaa) ja voin todella heikosti. Muutenkin hormoonit valtas mielen. Oli tosi ahdistavaa asua toisten "nurkissa" ja olla "kuulijainen" koska olimme sen avusta velkaa...Sekavaa tekstiä, mut tosi rankaa tuo oli. Sit kun vielä rv23 mun kohsunsuualkoi aueta ja kovia suppareita tuli. Jouduin vuodelepoon ja siellä mä makasin päivät appivanhusten kanssa kun muuta en saannut tehdä. Järkyttävän ahdistavaa aikaa ja korpeshan se mun ja miehenkin välejä. No esikko tuli sit maailmaan etuaikaisena, rv30+2. Rehellisesti sanottuna, oli kiva nähdä appiukon ilme kun tajus että joskus raskaus OIKEASTI voi olla niin vaikea että makaaminen on ainoa turvallinen vaihtoehto. Ei se että miniä on vaan laiska...

Mut siis älä rakasta miestäs nyt jätä, älä hyvä ihminen. Toi tilanne loppuu aikanaan. Mä kesti melkein vuoden kaikkineen appivanhuksia, raksastressiä ja pahimpana tuon keskosuuden (sen pelon lapsen menettämisestä). Olihan se jonkin sortin helvetti eikä tuosta raskaudesta kivoja muistoja jäännyt. Mut nyt kaik on taas hyvin.

 

[ap]

Mulla tuntuu että raskaus on jäänyt nyt sivuseikaksi,vaikka synnytys on ihan pian.
Kotona ei voi olla yhtään rentona kun porukkaa lappaa koputtamatta.Eikä tietenkään edes kenkiä riisuta.Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään niin paljon. Asuvat siis vain samassa pihapiirissä,mutta eivät silti anna hetken rauhaa.
En ole enää ollenkaan kotona jos mies on töissä.Mies kun lähtee, minäkin starttaan oman äitini luo.
Outoa elämää. Sitten kotiin tullessa huomaan miten on kaappeja tutkittu.
Ei voida ottaa puheeksi että ei viskaa meitä pihalle.Asunnottomana en halua olla. Tosi veemäinen ihminen kyseessä.
Ensi viikolla menen pankkiin ja kysyn jos saataisi ostettua kiinteistö jo aiemmin.

 

["minna"]

Mä ymmärrän, että risoo ja kiukuttaa tuo tilanne. Mutta kyllä tuon kertomasi perusteella olisi järjetöntä erota miehestä. Eihän teillä mitään parisuhdeongelmaa ole, vaan ihan jotain muuta.

 

["pille"]

Miten ois oikee vuokra-asunto, vaikka puoleks vuodeks? Tod. näk. saisitte asumistukeekin, kun on sopimus paperilla. Siihen voi niille sukulaisillekin vedota, nyt menetätte rahaa kun sopimusta ei oo.

 

[metsänpeitto]

Kannattaako teidän oikeasti ostaa juuri sitä asuntoa, edes sitten vuoden päästä? Eihän se tilanne muutu välttämättä miksikään :/

 

["mie"]

En nyt ihan ymmärrä miten ette voisi muuttaa vaikka vuokralle jonnekin? Vai asutteko siis ilmaiseksi toisten nurkissa? Jokin mättää tässä yhtälössä...

Mutta älä nyt hyvä ihminen eroa mieti! Ja miten ylipäänsä voisit muuttaa lasten kanssa keskenään pois (ilmeisesti vuokralle) jos ette siis voi tehdä sitä nyt koko perheenä?

Ei ymmärrä, ei.

 

[tsuup]

[QUOTE="mie";22001641]Ja miten ylipäänsä voisit muuttaa lasten kanssa keskenään pois (ilmeisesti vuokralle) jos ette siis voi tehdä sitä nyt koko perheenä?

Ei ymmärrä, ei.[/QUOTE]

En mäkään tajua.

 

[mulish]

Kannattaako teidän oikeasti ostaa juuri sitä asuntoa, edes sitten vuoden päästä? Eihän se tilanne muutu välttämättä miksikään :/

Peesi! Älkää missään nimessä ostako sitä asuntoa!
Nyt äkkiä kyselemään vuokra-asuntoja niin saatte rauhaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="mie";22001641]En nyt ihan ymmärrä miten ette voisi muuttaa vaikka vuokralle jonnekin? Vai asutteko siis ilmaiseksi toisten nurkissa? Jokin mättää tässä yhtälössä...

Mutta älä nyt hyvä ihminen eroa mieti! Ja miten ylipäänsä voisit muuttaa lasten kanssa keskenään pois (ilmeisesti vuokralle) jos ette siis voi tehdä sitä nyt koko perheenä?

Ei ymmärrä, ei.[/QUOTE]

Mä en myöskään oikein ymmärrä, miks teidän pitää erota, jotta voisitte muuttaa pois sukulaisten nurkissa. Jos kerran tykkäätte toisistanne, niin miksette muuta yhdessä jonnekin?!?!

 

["vieras"]

Muutatte vuokralle johonkin lähelle, mistä mies voi käydä pyörittämässä yritystään, saatte asumistukea ja omaa rauhaa. Älkää ostako tuota asuntoa ettei tuosta tule pysyvä käytäntö, että teillä ravaa aina sukulaisia!

 

["mä"]

Mä en tajua ollenkaan tommosta tilannetta. En senkään takia, että ylipäätään perhe, jolla olis mahdollisuus hakea vuokra-asuntoa, asuu sukulaisen nurkissa ilman hetkenkään rauhaa ja omaa elämää. kyllä risois muakin tommonen tilanne, ja risoiskin niin paljon, että marssisin ihan heti maanantaina vuokra-asuntoa hakemaan!! Tai olisin siis marssinut jo, ihmettelen mitä SÄ vielä odotat!!

Ja mikä pakko saada ostettua oma asunto, jos edellinenkin alta mennyt? Ihanko vaan pakko saada oma, ei kelpaa vuokra, johon sentäs saa tukia kun jää työttömäksi, eikä näin ollen lähde koti alta?

Järkeä päähän, äläkä todellakaan lähde eroamaan ja näin riistämään lapsilta toista vanhempaakin tämän muun sekasotkun keskellä! Niskasta kii nyt hyvä ihminen ja asioita hoitamaan, ne järjestyvät kyllä kunhan vähän vaivaa näkee!

 

[nol]

Juu ihmettelen kans sun ajatuksenjuoksua... ja muuten, aika turha olla 'katkera etten saa nauttia raskaudestani', no öö, kelle oot katkera, itehän oot soppas keittänyt...

 

[Criminal Mind]

Kuin teil noin yhtäkkiä meni talo alta jos toinen joutu työttömäks? Liitonrahoja saako? Eikö ollu mitään lainaturvaa?

 

[maize]

Mulla tuntuu että raskaus on jäänyt nyt sivuseikaksi,vaikka synnytys on ihan pian.
Kotona ei voi olla yhtään rentona kun porukkaa lappaa koputtamatta.Eikä tietenkään edes kenkiä riisuta.Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään niin paljon. Asuvat siis vain samassa pihapiirissä,mutta eivät silti anna hetken rauhaa.
En ole enää ollenkaan kotona jos mies on töissä.Mies kun lähtee, minäkin starttaan oman äitini luo.
Outoa elämää. Sitten kotiin tullessa huomaan miten on kaappeja tutkittu.
Ei voida ottaa puheeksi että ei viskaa meitä pihalle.Asunnottomana en halua olla. Tosi veemäinen ihminen kyseessä.
Ensi viikolla menen pankkiin ja kysyn jos saataisi ostettua kiinteistö jo aiemmin.

no hakekaa kunnan vuokra-asunto! ongelma ratkeaa sillä! mitä ootte siellä? toisekseen sanotte sille tyypille että omaa rauhaa kiitos!