Muita?

Hei vaan kaikille!

Oisko täällä muita, joilla sama tilanne. Olen seurustellut avopuolisoni kanssa 6v. ja nyt viimeviikon loppuna tapasin yläaste-ikäisen ihastukseni.

Juteltiin ja no, vähän muutakin...Mutta nyt ongelmana on se, että en saa tätä miestä pois ajatuksistani!!! Hän on todella ihana, kaikinpuolin.

Mutta rakastan kyllä avopuolisoani, ja meillä on vauvakin ""tilauksessa"" ja silleen...

On tämä elämä vaikeaa. Tiedän, että ihastuksia tulee ja menee, mutta nyt KOLAHTI.

Toivon siis asiallisia kommentteja niiltä, joilla on sama tilanne/kellä ollut jo. Miten ootte selvinnyt?

 

Oli sama tilanne ja meni hieman liiankin pitkälle, mutta onneksi järki voitti ja aviksen kans nyt tulee vauva ja kaikki on ihanaa. Tosin ""ihastukseni"" ei kestänyt tätä ja nyt en tiedä olemmeko ollenkaan väleissä, mutta parempi näin. Elämä ei voisi muilta osin olla ihanempaa....

 

Kiva kuulla!

Mutta, niinkuin sanoin, elämä tuntuu nyt liian vaikealta...
Huomaan miettiväni sitä miestä lähes tauotta, ja tulee paha mieli, kun ei tiiä mitä tekee...->En todellakaan haluaisi pahoittaa tämän ihastukseni mieltä. Plaah, inhottava tilanne!

 

Itsellä oli ihan samanlaista. Ajattelin häntä ja pidin muka parempana/hausempana/komeempana ku omaa, mutta onneksi huomasin että pelkkää illuusiota koko homma.
Ja tapauksessani ihastus oli ihan liian sosiaalinen vaikka se hänessä viehättikin. Ei hänellä olisi loppujen lopuksi ollut aikaa antaa kaikkea huomiotaan minulle. Aloin miettiä kuinka ihanaa ja trvallista on oman kullan kans ja kuinka ei tarvitse pelätä että hän joskus tekisi samoin minulle, koska rakkaani tunnen. Kyllä asian ajatteleminen laajemmassa mittakaavassa auttoi ja tajusin lopettaa ihastus-homman alkuunsa.
(se myös auttaa ku miettii kumman kans istuis vanhana kiikkutuolissa ja juttelis mukavia, ja kumpi siis todellakin pysyis vierellä siihen asti)

 

Ja voisin tosiaan lisätä että ihastus kesti muutaman vuoden. Mutta vasta kun uskalsin päästää irti niin helpotti. Omat ajatukset kun huijaa ihmistä ja pitää vankinaan.

 

Ihastukset tulevat ja menevät. Unelmoi hänestä päiväunillasi tai nukkumaanmennessäsi. Huomaat viikon kahden päästä, että miksi yleensä ajattelit moista ja oma kulta tuntuu taas entistä rakkaammalta!

 

Toivon todella, että niin käy...Pää muuten hajoaa kohta kun olo on niin sekava kaikesta...Ja kun en vielä tiedä olenko raskaana (avokilleni)...Elämän ei tarviis olla näin vaikeeta kun se nyt on...

Inhottava tilanne kaikenkaikkiaan!

 

Joo, kannattaa tosiaan tehdä lapsi korjaamaan huonoa suhdetta. En ole kuullut yhdenkään sellaisen tempun toimineen loppuun asti.
Yleensä on parasta antaa tunteen voittaa, ei järjen. Vaikka tunteen vietävänä voi suhteet loppua ja kumppanit vaihtua, niin järkeily parisuhteessa ei tiedä ikinä hyvää!

 

Kyllä järkeilykin joskus on tarpeen. Ei voi aina elää tunnepohjalta, varsinkaan tunneherkkä ihminen. Sehän tekis mitä sattuu millonkin. Mikä minä olen sanomaan, mitä teet, tai jätät tekemättä, mutta älä petä, äläkä valehtele. Ne satuttavat aina. Onnellista kesää.

 

""hipsu""

et viitisi kertoa parempaa legendaa?

 

->mies ???????? Sori, mitä meinasit?

 

Yläasteella olin koulussa suosittu, aika rämäpäinen tyttö. Salaa ihailin pitkää ja tummaa luokan hikaria. Oltiin me ystäviäkin 3 vuotta, mutta paras ystäväni oli myös ihastunut häneen, joten minä pidin suuni supussa ja kiusasin lukion poikia.. Viime kesänä meillä oli luokkakokous. Luokan oma hikipinkokin oli siellä, kasvaneena tajuttoman komeaksi mieheksi, jolla vielä maailman seksikkäin ammatti. Koko porukasta me kaksi olimme menneet naimisiin tahoillamme. Kuitenkin, vietin yön samassa huoneessa, viereisessä sängyssä ja juteltiin henkilökohtaisia. Tunne yläasteen aikana olisi ollut molemminpuolinen TAppelin koko ajan sitä kiusausta vastaan, etten mennyt hänen viereensä. Todellakin TAPPELIN. Ja kaduin sitä seuraavat puoli vuotta, etten mennyt.. Nyt ajattelen asiaa siltä kannalta, että parempi sailyttää ""puhtaat"" välit.