S
Sateenkaaren väärässä päässä
Vieras
Mie olen elänyt viimeiset pari viikkoa jossain väsymyksen suossa. Kaikenlaista on tullut hölmöiltyä. Tässä muutama:
-Unohdin yksi ilta huuhtoa shampoon pois hiuksista. Mies alkoi jossain kohtaa ihmettelemään, että mitä mun hiuksissani on.
-Perunat poltin pohjaan, kun unohdin niiden olevan kiehumassa. (Miten minä, the mestarikokki voin tuollaista tehdä??? :xmas
-Nukahdin saunaan eilen.
-Saan älyttömiä hihityshepuleita ihan älyttömistä jutuista. Esimerkiksi mies selosti taaperolle telkusta näkyvää: "Munamies kastelee puskaa märäksi." (Voi tätä likaisen mielikuvituksen määrää. :ashamed
-Meinasin lähteä ajamaan niin kuin manuaalivaihteisella autolla ja mulla on viimeiset 4 vuotta ollut automaatti.
-Kävin yksin kaupassa ja yhtäkkiä huomasin höpöttäväni kuin taapero olisi ollut kärryissä mukana. :ashamed: Miksi kassialmaksi mahtoivat luulla.
-Käytännöllisesti katsoen heitin anopin eilen ulos meiltä. No, se johtui siitä, että anoppi oli jo pakannut autonsa ja alkanut tekemään lähtöä. Mä sitten vahingossa nopeutin sitä kysymällä, että joko lähdetään? (Ja kyllä, se oli vahinko! Tai sitten alitajuntani halusi anopin ulos.)
Tätä mun litaniaani voisi jatkaa loputtomiin, tässä nyt osa.
Onko muilla väsymysmokia?