Toggle sidebar

Muita masentuneita/mt-ongelmaisia? Etenkin kaksisuuntaisesta kärsivät...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Onko teillä perhettä? Miten olette saaneet sairautenne sopimaan perhe-elämään, kärsivätkö lapset? Varsinkin kaksisuuntaiset, elättekö millaista elämää?


Itsellä haaveissa lapsi, taustalla kaksisuuntainen ja tänään tuntuu, ettei minusta ole mihinkään. Työkyvyttömyyseläkkeellä juuri nyt. En ole pystynyt vielä opiskelemaan ammattia, nuori kun olen. Halu olisi saada elämä kuntoon, mutta se on vaikeaa kun aina tullaan ryminällä alas sieltä pilvilinnoista :'(
 
Älä nyt helkkarissa lasta tee, jos et ole itse vielä kunnossa.
Ensin hoidat itsesi kuntoon ja sitten vasta alat suunnittelemaan moisia isoja juttuja.
Eikö ensin olisi hyvä palata työelämään jne. ?
Lapsen kanssa voi olla tosi raskastakin, miten on, millainen mies sulla on? Tarkotin, että pystyykö hän auttamaan ja tukemaan sinua jos romahdatkin?
 
Mies on ihana, on ollut tukena aina. Omasta mielestäni sairaus ei sulje pois perheen perustamista. Toki vointi pitää olla hyvä, mutta kun tässä sairaudessa niitä hetkillisiäkin takapakkeja tulee aina. Hoitohenkilökunta ei ole sanonut lapsen hankinnalle mitään esteitä. Pystyn kuitenkin kantamaan vastuun itsestäni ja osaan hankkia apua ajoissa jos alkaa mennä huonoon suuntaan.


Mutta mielellään kuulisin toisten kokemuksia, masennuksesta tai mistä vain... Kun tiedän monia, jotka sairaudesta huolimatta elävät täysipainoista perhe-elämää.
 
Kärsin keskivaikeasta masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöistä ja olin piiitkällä sairauslomalla. Kaikesta silloin kokemastani vauvankaipuusta ja kuumeilusta huolimatta tunnen tehneeni enemmän kuin fiksusti, kun odotin ne pahimmat ajat (omassa tapauksessani useampi vuosi) ja sain keskittyä vain itseeni ja kuntoon pääsemiseen. Kiitän myös miestäni, että takoi järkeä päähän ja käski keskittymään siihen omaan paranemiseen ennen kuin "sotken soppaan muita".

Raskausaika ja vauva-aika olivat silti jossain määrin raskaita, ihan henkisestikin, ja jonkinasteinen masennusoireilu palasi. Voin vain kuvitella, millaiseen suohon olisin uponnut, jos masennus olisi ollut siinä tilanteessa jo alkuun niin paha, kuin silloin aikanaan oli. Ja miten olisin pystynyt lapsesta huolehtimaan... en varmasti kovinkaan täysipainoisesti.

Mitä parempi tilanne raskauden alkaessa, sitä paremmin mieli kestää, vauva-aika kun ei tosiaan ole aina niin helppoa ja ruusunpunaista, vaikka sitä jossain mielensä perukoilla saattaakin kuvitella, että vauva toisi elämään sen puuttuvan ilon ja antaisi todellisen syyn pysyä elämänsyrjässä kiinni. Mutta ei se kyllä ihan niin mene eikä saakaan mennä.

Lämpimiä halauksia sinulle, kyllä kannattaa panostaa itseensä ja aloittaa yrityksen sitten, kun saa elämän parempaan tasapainoon. Se tuntuu välillä todella vaikealta ja hitaalta, mutta se on täysin mahdollista. Kyllä sinä pystyt siihen! :) Vaikka sitten pienin askelin, mutta eteenpäin. Ja onhan sinulla apua jo?
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Hae apua!
Click to expand...

öö, eikös tuossa aiemmassa kommentissa ap juurikin puhunut hoitohenkilökunnasta, joten hoitokontakti lienee olemassa.

Keskustele asioista hoitavan tahon kanssa ja kysy, onko heillä esim. jotain vertaisryhmää/tahoa tiedossa. Lapsen saamisessa on aina omat riskinsä, jos on psyyketaustaa: masennus voi pahentua, mutta toisaalta taas helpottaa. Onko sulla lääkitys käytössä tällä hetkellä? Entä säännöllinen hoitokontakti? Onko kuntoutussuunnitelmaa, milloin aiot palata takaisin työelämään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja luumu:
Kärsin keskivaikeasta masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöistä ja olin piiitkällä sairauslomalla. Kaikesta silloin kokemastani vauvankaipuusta ja kuumeilusta huolimatta tunnen tehneeni enemmän kuin fiksusti, kun odotin ne pahimmat ajat (omassa tapauksessani useampi vuosi) ja sain keskittyä vain itseeni ja kuntoon pääsemiseen. Kiitän myös miestäni, että takoi järkeä päähän ja käski keskittymään siihen omaan paranemiseen ennen kuin "sotken soppaan muita".

Raskausaika ja vauva-aika olivat silti jossain määrin raskaita, ihan henkisestikin, ja jonkinasteinen masennusoireilu palasi. Voin vain kuvitella, millaiseen suohon olisin uponnut, jos masennus olisi ollut siinä tilanteessa jo alkuun niin paha, kuin silloin aikanaan oli. Ja miten olisin pystynyt lapsesta huolehtimaan... en varmasti kovinkaan täysipainoisesti.

Mitä parempi tilanne raskauden alkaessa, sitä paremmin mieli kestää, vauva-aika kun ei tosiaan ole aina niin helppoa ja ruusunpunaista, vaikka sitä jossain mielensä perukoilla saattaakin kuvitella, että vauva toisi elämään sen puuttuvan ilon ja antaisi todellisen syyn pysyä elämänsyrjässä kiinni. Mutta ei se kyllä ihan niin mene eikä saakaan mennä.

Lämpimiä halauksia sinulle, kyllä kannattaa panostaa itseensä ja aloittaa yrityksen sitten, kun saa elämän parempaan tasapainoon. Se tuntuu välillä todella vaikealta ja hitaalta, mutta se on täysin mahdollista. Kyllä sinä pystyt siihen! :) Vaikka sitten pienin askelin, mutta eteenpäin. Ja onhan sinulla apua jo?
Click to expand...

Kyllä, apua on ja itse asiassa elän juuri nyt terveintä aikaa elämässäni. Asiat ovat aikalailla hallinnassa ja olen rakentamassa elämääni eteenpäin, mutta kun tiedän, ettei tästä parane, se pistää miettimään että entäs jos... Kaikki oikeastaan on loistavasti, mutta oma mieli tekee välillä tepposiaan. Takana on niin monia vuosia sairastamista, että tunnen jo oireeni.


Yritys on jo meneillään, mutta jos tilanne nyt huononee, pidämme tauon. Totta kai vauvan hyvinvointi on tärkeintä. En hae sillä sisältöä elämään, minulla on muitakin tavoitteita. Ne joutuu kuitenkin suhteuttamaan omaan terveyteensä.


Kiitos kovasti [hug]
 
Siskollani puhkesi tuo sairaus vasta lasten syntymien jälkeen. Mopo karkasi käsistä ja nyt lapset on sijoitettuna muualle jo kolmatta vuotta. Lääkityksestä huolimatta arki ei suju. Lastensa kanssa on viikonloppuisin. Tämä vain yksi tarina. Onnea sulle ja tulevalle perheellesi tulevaisuuteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ieva:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Hae apua!
Click to expand...

öö, eikös tuossa aiemmassa kommentissa ap juurikin puhunut hoitohenkilökunnasta, joten hoitokontakti lienee olemassa.

Keskustele asioista hoitavan tahon kanssa ja kysy, onko heillä esim. jotain vertaisryhmää/tahoa tiedossa. Lapsen saamisessa on aina omat riskinsä, jos on psyyketaustaa: masennus voi pahentua, mutta toisaalta taas helpottaa. Onko sulla lääkitys käytössä tällä hetkellä? Entä säännöllinen hoitokontakti? Onko kuntoutussuunnitelmaa, milloin aiot palata takaisin työelämään?
Click to expand...

Kyllä on, kaikki nuo. Lääkitys on sovitettu mahdolliseen raskauteen sopivaksi. Työelämään paluusta en tiedä, kuntoutus jatkunee. Opiskelemaan siis lähden kunhan aika on sopiva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hulluja riittää!
Click to expand...

Mutta onneksi ei tällä palstalla, kun olemme kaikki terveitä ja fiksuja :xmas:
Click to expand...

Aivan. Eiköhän jokaisella ole omat ongelmansa. No, nuo hulluuskommentit ei minua satuta, tämä sairaus on verrattavissa johonkin pitkäaikaiseen tai parantumattomaan ruumilliseen sairauteen. Miksi heitä ei leimata jotenkin viallisiksi?

Onnea tuon kommentin laittajalle siitä, ettei ainakaan hullu ole, kuinka kamalaa se olisikaan :o
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa