Muita, jotka huomasivat raskauden vasta myöhään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aadu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Aadu

Vieras
Itselläni oli lääkärin arvioiden mukaan viikkoja hieman reilu 20 kun ensimmäisen kerran neuvolaan menin. Samana aamuna olin positiivisen testin tehnyt ja onnistuin saamaan peruutusajan. Yllätys oli melko suuri, kun alkuraskauden ultra vaihtui rakenneultraan.

En tajua, miten olin niinkin pitkään voinut olla huomaamatta, kun nyt toista lasta odottaessa on ollut koko oireiden kirjo ihan selkeästi näkyvillä ja mahakin pomppas esiin jo jossain rv 11. Silloin ensimmäisellä kerralla mulla ei kyllä todellakaan ollut kuin ihan minimaalinen, helposti vatsamakkaraankin sekoitettavissa ole möhkäre.

Kertokaahan tarinoitanne, haluan tietää, että on muitakin, joille raskaus tuli ihan yllätyksenä ja paljastui myöhään, eikä millään supertarkalla testillä joskus rv 5+1.
 
En nyt muista viikkoja, mutta niin pitkällä olin raskaana, että äitiyspakkausta varten piti tehdä joku poikkeusanomus.
Mulla oli ollut hyvin epäsäännölliset kuukautiset, joten niistäkään en voinut mitään päätellä. Vasta sitten tein testin, kun en enää pystynyt nukkumaan vatsallani kipeiden rintojen vuoksi. Olin tuolloin hieman pyöreä, joten ...
 
Itsellä ollut ainakin tähän saakka sen verran oireeton raskaus (lisäksi ylipainoa on), että ymmärrän hyvin jos joltakulta jää (yllätys)raskaus huomaamatta... oma raskaus on kuitenkin suunniteltu, joten tiesin testailla jo varhain :)
 
Mullakin on toivottu ja ahkeraan testattu raskaus, tiesin siis raskaudesta heti. MUTTA jos olisi pitänyt oireiden perusteellla tai vatsan kasvusta asia päätellä, niin kuukautisten poisjäänti oli todella pitkään se ainut "oire". Jostain syystä en itse tunne edes nyt viimeisillä viikoilla kovin hyvin vauvan liikkeitäkään (vaikka tutkitusti vauva on kehittynyt hyvin ja liikkuu normaalisti). Turvotusta on tullut samaan tahtiin vatsan kasvun kanssa, eli helposti voisi ajatella vain lihoneensa (mulla on kyllä tosi pitkä selkä, eli vatsa ei niin pullota).

Eli jos mulla näin, voi jollakulla muulla olla vielä vähemmän merkkejä raskaudesta.
 
itsellni oli mys oireeton raskaus. ei pahoinvointia tms. mut koska lasta yritettiin niin tiesin testata. ja paalke ne todella epasaannolliset menkat niin helposti olis voinut raskaus edeta jonnekin 16-20. lopussa maha kyl oli niiiiin iso ettei voinut erehtya!
 

Yhteistyössä