anjuusa
Ajattelin pistää pystyyn vertaistukipinon: kuinka monen kotona on meneillään tuttivieroitus? Meillä tyttönen 1v6kk vei eilen itse tutin lintulaudalle lintuvauvoille. Myöhemmin katottiin ikkunasta, että tutti oli hävinnyt.
Tutti on ollut käytössä aina lähinnä vaan unituttina, mutta lähikuukausina se on tullut entistä rakkaammaksi. Siksi illalla tulikin odottamani SUURI parku, kun piti mennä nukkumaan. Huutoa kesti 40 minuuttia. Pidin tyttöä sylissä, mutta siitä huolimatta hän oli melko pian suoranaisessa paniikissa . Mikään ei auttanut ja tyttö tuntui vain ärsyyntyvän tutusta ja turvallisesta unilelustaan. Toisin sanoen huusi itsensä uneen.
Yö pelotti jo valmiiksi, sillä inhoan yli kaiken valvomista. No, tyttö nukkui kuitenkin normaalit yöunet 11 tuntia, mitä nyt muutaman kerran "huudahti" unissaan. Sen sijaan tämän päivän päiväunet jäivät käytännössä väliin kokonaan. Niille tyttö on aina nukahtanut itsekseen, mutta sen jälkeen, kun älinää, ajoittaista itkua ym. oli kestänyt tunnin, totesin, että ei se vaan nuku. Myöhemmin lapsi torkahti lyhyesti, kun kävin rattailla kaupassa.
Kertokaapas toisetkin, miten teillä on mennyt, ja kuinka kauan vieroitus on kestänyt!