Muita, joilla ollut TODELLA rankka ja kivulias synnytys?

Juu. Odotin kaksosia, jotka molemmat olivat edellispäivän ultrassa olleet vielä pää alaspäin. Ei sitten ultrattu uudestaan kun aamulla käynnistettiin ja iltapäivällä mentiin saliin.

Ensinnäkin koko sali oli täynnä kandeja ja kätilöopiskelijoita. Minua pelotti ja jännitti. Supistukset olivat niin järkyttävät että mieskin itki kun näki kuinka paljon minuun sattui. Spinaali annettiin, kun epiduraali ei kuulemma olis ehtinyt vaikuttamaan. Se ei auttanut, seuraavana päivänä sain kyllä ihan mielettömän päänsäryn. Ilokaasusta oksensin. Avautuminen kesti onneksi aika vähän aikaa, ''vain'' kolme tuntia. Sitten ponnistamaan ja yllätys: A-vauva perätilassa. Episiotomian ja repeämien kanssa saatiin vauva ulos, ja sitten alkoivatkin monitorit huutamaan B-vauvan olevan ahdongossa. Samalla kun tajusin, mikä tilanne on, oli mies ja opiskelijat jo tuupattu käytävään ja mua vietiin juosten leikkuriin. Hätäsektiolla syntyi toinen vauva.

Vauvat olivat onneksi molemmat terveitä ja täysaikaisia ja -kokoisia, mutta mä olin niin rikki monta kuukautta fyysisesti ja henkiset arvet eivät varmaan koskaan parane. Synnärillä oltiin pari viikkoa, kun olin niin huonossa kunnossa, makasin vaan monta päivää kun en päässyt ylös. Onneksi synnytysvuodeosastolla oli ihana henkilökunta, joka osasi auttaa mua ja neuvoa vauvojen kanssa toimimisesta.

 

Juu. Odotin kaksosia, jotka molemmat olivat edellispäivän ultrassa olleet vielä pää alaspäin. Ei sitten ultrattu uudestaan kun aamulla käynnistettiin ja iltapäivällä mentiin saliin.

Ensinnäkin koko sali oli täynnä kandeja ja kätilöopiskelijoita. Minua pelotti ja jännitti. Supistukset olivat niin järkyttävät että mieskin itki kun näki kuinka paljon minuun sattui. Spinaali annettiin, kun epiduraali ei kuulemma olis ehtinyt vaikuttamaan. Se ei auttanut, seuraavana päivänä sain kyllä ihan mielettömän päänsäryn. Ilokaasusta oksensin. Avautuminen kesti onneksi aika vähän aikaa, ''vain'' kolme tuntia. Sitten ponnistamaan ja yllätys: A-vauva perätilassa. Episiotomian ja repeämien kanssa saatiin vauva ulos, ja sitten alkoivatkin monitorit huutamaan B-vauvan olevan ahdongossa. Samalla kun tajusin, mikä tilanne on, oli mies ja opiskelijat jo tuupattu käytävään ja mua vietiin juosten leikkuriin. Hätäsektiolla syntyi toinen vauva.

Vauvat olivat onneksi molemmat terveitä ja täysaikaisia ja -kokoisia, mutta mä olin niin rikki monta kuukautta fyysisesti ja henkiset arvet eivät varmaan koskaan parane. Synnärillä oltiin pari viikkoa, kun olin niin huonossa kunnossa, makasin vaan monta päivää kun en päässyt ylös. Onneksi synnytysvuodeosastolla oli ihana henkilökunta, joka osasi auttaa mua ja neuvoa vauvojen kanssa toimimisesta.

Kauheeta, sä siis joudut eka synnyttämään alakautta ja vielä sektio samalla kertaa päälle. Kuulostaa rankalta.

 

Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.

No en mä ainakaan pyörtynyt mutta en olekaan sitä sorttia. Mutta itsekontrolli kylläkin hävisi aika hyvin taisin jotain potkaistakin siinä ja taisi suustakin päästä jos jonkinlaista tekstiä. Noloa, mutta kaippa ne on nähneet kaikenlaista. Ja kyllä myös tuntui ettei jaksa tai pysty mutta kuitenkin sitä sitten jotenkin vaan jaksaa ja kivasti ne kätilöt myös kannusti.
Vaikka mulla kamala synnytyskokemus, niin en silti suostuisi sektioon vain pelon vuoksi. Siinä on kuitenkin paljon suuremmat riskit ja kohdun arpeutumiset ym.ym.

Noh, mulle taas sektio tulee olemaan ainoa vaihtoehto jos vielä toinen tulee. Muuten se saattaa olla jopa abortin paikka. Ja ainoana syynä pelko ja aiemmat kokemukset. Sanoinkuvaamatton kamalaa, eikä aika sitä ole kullannut.

Tuntuu, että valmennuksissa ja kaikissa tietolähteissä synnytyskipuja vähätellään, kukaan ei kerro kuinka paljon ne oikeasti sattuvat. "Tää saattaa nyt tuntua vähän hassulta ja ikävältä" sanoi lääkäri imukuppia laittaessaan. Ymmärrän, että tarkoitus pitää rauhallisena, mutta miksi vitussa mä en saanut missään vaiheessa kaunistelemattomia tilastoja ja rehellistä tietoa

Tuntui, että kaikki kipuun ja mahdollisiin vaurioihin liittyvä sivuutettiin tehokkaasti tai kaunisteltiin. Ihme liennyttelyä.

No on sullakin ongelmat jos oikein abortilla uhkailet seuraavan tullessa! Olisit kiitollinen lapsesta. Äidin kärsimyksellä ei ole väliä synnytyksessä, vaan terveellä lapsella ja sektio on aina se vihonviimeinen. Sitä ei tulisi saada vain pelon takia. Eräs tuttu kunnallispoliitikko meinasi onneksi alkaa ehkä ajamaan tätä asiaa (jos nyt pääsee valtuustoon), että sektiolle tiukemmat rajoitukset.

Kivun kestää kyllä, siksi sinua ei turhaan peloteltu. Repeämät kuuluvat joskus asiaan ja paranevat kyllä. Ihmettelen naisten stressinsietokykyä jos synnytyskin ottaa noin koville. Alatiesynnytys on kuitenkin ihme ja kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan, sopisi olla kiitollinen. Miehen lahja naisellehan sieltä tulee, ihana asia. Kipu kasvattaa, kuuluu vanha sanalaskukin.

 

Mikä H*vetin "Miehen LAHJA naiselle"?????????

 

:wave: kaks sellasta takana ja vaikka mikä meni pieleen synnytyksissä kivunlievitysten lisäksi, minkä vuoksi JOS joskus vielä teen lapsia niin "synnytys" tapahtuu nukutuksessa keisarileikkauksella

 

Kivun kestää kyllä, siksi sinua ei turhaan peloteltu. Repeämät kuuluvat joskus asiaan ja paranevat kyllä. Ihmettelen naisten stressinsietokykyä jos synnytyskin ottaa noin koville. Alatiesynnytys on kuitenkin ihme ja kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan, sopisi olla kiitollinen. Miehen lahja naisellehan sieltä tulee, ihana asia. Kipu kasvattaa, kuuluu vanha sanalaskukin.

 

Tjaa...oli kyllä unohtumaton kokemus pyytää mitä tahansa kivunlievitystä 4h...etenkin kun jo tiesi, että omalla kohdalla se epiduraali toimii ihan mainiosti. Kätilö vaan ei katsonut sitä tarpeelliseksi. Oli kiirettä, eikä hän (oman ylpeytensä tähden?) voinut pyytää lisäapua. Joten minä siis anelin monta tuntia ihan turhaan. Ja vasta odottaessani kolmatta pelotti ajatella synnytystä, joka kuitenkin meni kuin unelma ammattitaitoisen kätilön kanssa spinaalin voimin.
Nyt 4.synnytyksen alkaessa lähestyä rukoilen vain osaavaa kätilöä.

 

Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.

No en mä ainakaan pyörtynyt mutta en olekaan sitä sorttia. Mutta itsekontrolli kylläkin hävisi aika hyvin taisin jotain potkaistakin siinä ja taisi suustakin päästä jos jonkinlaista tekstiä. Noloa, mutta kaippa ne on nähneet kaikenlaista. Ja kyllä myös tuntui ettei jaksa tai pysty mutta kuitenkin sitä sitten jotenkin vaan jaksaa ja kivasti ne kätilöt myös kannusti.
Vaikka mulla kamala synnytyskokemus, niin en silti suostuisi sektioon vain pelon vuoksi. Siinä on kuitenkin paljon suuremmat riskit ja kohdun arpeutumiset ym.ym.

Noh, mulle taas sektio tulee olemaan ainoa vaihtoehto jos vielä toinen tulee. Muuten se saattaa olla jopa abortin paikka. Ja ainoana syynä pelko ja aiemmat kokemukset. Sanoinkuvaamatton kamalaa, eikä aika sitä ole kullannut.

Tuntuu, että valmennuksissa ja kaikissa tietolähteissä synnytyskipuja vähätellään, kukaan ei kerro kuinka paljon ne oikeasti sattuvat. "Tää saattaa nyt tuntua vähän hassulta ja ikävältä" sanoi lääkäri imukuppia laittaessaan. Ymmärrän, että tarkoitus pitää rauhallisena, mutta miksi vitussa mä en saanut missään vaiheessa kaunistelemattomia tilastoja ja rehellistä tietoa

Tuntui, että kaikki kipuun ja mahdollisiin vaurioihin liittyvä sivuutettiin tehokkaasti tai kaunisteltiin. Ihme liennyttelyä.

No on sullakin ongelmat jos oikein abortilla uhkailet seuraavan tullessa! Olisit kiitollinen lapsesta. Äidin kärsimyksellä ei ole väliä synnytyksessä, vaan terveellä lapsella ja sektio on aina se vihonviimeinen. Sitä ei tulisi saada vain pelon takia. Eräs tuttu kunnallispoliitikko meinasi onneksi alkaa ehkä ajamaan tätä asiaa (jos nyt pääsee valtuustoon), että sektiolle tiukemmat rajoitukset.

Kivun kestää kyllä, siksi sinua ei turhaan peloteltu. Repeämät kuuluvat joskus asiaan ja paranevat kyllä. Ihmettelen naisten stressinsietokykyä jos synnytyskin ottaa noin koville. Alatiesynnytys on kuitenkin ihme ja kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan, sopisi olla kiitollinen. Miehen lahja naisellehan sieltä tulee, ihana asia. Kipu kasvattaa, kuuluu vanha sanalaskukin.

No itse en kylläkään ymmärrä pelkosektioita kovinkaan hyvin koska KAIKKI synnytykset ovat erilaisia, joten jos eka synnytys on ollut kamala niin seuraava voi olla ihan täysin erilainen ja helppo.
Mutta yllä olevaa kirjoittajaa en kyllä ymmärrä koska eri ihmiset kokevat kivun aina erilailla ja joillekin se voi olla hyvin traumaatista.

Ja mielestäni se ei ole mikään miehen lahja naiselle vaan "rakkauden hedelmä" ja yhteistyöllä tehty.

 

Niin, kaikki synnytykset ovat erilaisia, mutta sektiolla voi varmistaa sen, että siitä tulee aivan varmasti niiltä osin tuskaton. Alatiesynnytyksessä ei voi ikinä tietää. Mulle ei tasan riittäisi lohdutukseksi kauhean synnytyksen jälkeen, että "seuraava voi olla helppo". Joo, mut entäs jos ei olekaan, vaan vaikka vielä kauheampi?Eli ymmärrän pelkosektion täysin.

 

Ketjua enempää lukematta, nostan käteni. yli 19h tuskaa, kun kivunlievitys ei toiminut, ja kätilö ei sitä uskonut.

 

Rankka oli ja pitkä, kesti 19 h. Mutta ei onneksi kivulias. Ihana pikkupoika sieltä palkinnoksi vihdoin ja viimein syntyi. :heart:

 

Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.

No jos ei jaksa, niin sektioon voidaan mennä salistakin. Suosittelen yrittämään alakautta, koska useimmilla se sujuu ihan ok.

 

Esikoisen synnytys oli jälkikäteen ajateltuna aika kamala. Kaameat supistukset kestivät puolitoista vuorokautta joista ensimmäisen vuorokauden itkin ja vaikeroin kotona kun eivät vielä laitokselle huolineet. Sitten varmaan säälistä ottivat sisään. En ollut syönyt enkä nukkunut vuorokauteen kun sairaalaan päästiin. Lapsi ei ollut laskeutunut lainkaan ja tuntui että oikeasti lantion luut naksahtelevat liitoksissaan kun lapsi puski tietään alaspäin. Jatkuva, kaamea särky koko alaruumiissa ja siihen vielä supistukset päälle. Epiduraali ehkä vei supistuksista jotain pois, mutta se kaamea paineen tunne kun lapsi laskeutuu ja tekee tilaa ei muuttunut mihinkään. Ponnistusvaihe kesti tunnin, jonka loppupuolella aloin mennä hysteeriseksi ja pyysin että ottakaa se pois, auttakaa nyt jumalauta. Ihana kätilö onneksi tajusi, että en oikeasti pysty enkä jaksa enää ja pyysi lääkärin imukuppeineen avuksi. Poika syntyi yhdellä ponnistuksella imukupin avulla. Aika hurjat repeämät, pojalla kokoa 4,5 kg ja tuli käsi poskella.
Mutta kummasti se kroppa unohtaa, ja jos ketään yhtään lohduttaa, niin kakkonen syntyi huomattavasti nopeammin ja ilman imukuppia. Kipeää se silti teki, muttei niin kauaa =)

 

Minulle ei voitu antaa kivunlievitystä vauvan ongelmien vuoksi. Lisäksi oli paha tulehdus kohdussa, kova kuume, lapsivesi mennyt ja käynnistys maksimissa. En voi sanoa sitä enää kivuksi, vaan se oli tuskaa, ihan kuin koko kroppa olisi palanut tulessa. Taisin olla kipusokissa lopulta. Hätäsektiohan siinä sitten oli edessä, sekä vauvan että minun vuokseni.

 

Kyllä. Kipu vei puhekyvyn ja tuntui että se vie myös järjen. Mulla oli myös jossakin vaiheessa tuollainen kokemus, että siirryin kehoni ulkopuolelle enkä ollut enää tajuissani tai tolkuissani. Mulla on korkea kipukynnys, mutta tuo synnytys oli jotakin aivan hirvittävää. Olin tosi pitkään kivuissani ja järkyttynyt myös synnytyksen jälkeen eikä siis vauvan saaminen auttanut unohtamaan sitä synnytyksen aiheuttamaa kärsimystä.

 

merks.

 

hmm...mulla 1 synnytys takana, toinen vasta edessä joten ei ole vertailukohteita hirveästi. Mulla synnytys alkoi kotona suppareilla jotka kestivät pari vuorokautta epäsäännöllisinä. Sen verran kivuliaita olivat että en juurikaan nukkunut.

Synnärillä alkoi todella kova häpyluun kohdalla tuntuva kipu...toisin sanoen suppareiden välillä ei ollut mitään "kivutonta" hetkeä vaan sattui niin stanasti koko ajan. Epiduraali jeesasi 2h, se oli ihanaa. 13h kuluttua olin 10cm auki, kätilöt ponnistuttivat mua yli tunnin(!) mutta lapsi oli virhetarjonnassa ja kasvatti vain pahkaa. Lopulta lääkäri tuli aamukierrokselle ja totesi, että keisarileikkaukseen vaan. Muistan vain, että siinä vaiheessa kipu oli niin kova juuri häpyluun alueella varsinkin, että en voinut olla paikallani vaan heittelehdin sängyllä ...

Mielestäni mulla oli suht pitkä ja kivuliaskin synnytys mutta toisaalta siitä ei jäänyt mitään huonoja muistoja tai pelkoja seuraavaa synnytystä kohtaan. Kai se sattuu aina, enemmän tai vähemmän!

 

Ai että oikeen kunnallispoliitikko alkaa asiaa ajamaan...? Jep jep.
Jotenkin veikkaan että tämä huima kunnallispoliitikko on mies kuten "mietipäs vähän"- ninimerkillä kirjoittanutkin. Miehethän tunnetusti tietää, osaa ja ymmärtää raskaudesta, synnytyksestä ja ennen kaikkea synnytyskivuista kaiken.

Jos miesten pitäis kärsiä kaikki oman ihanan viisenttisensä repeämiset ja kivut ja vaikka tunkea edes tennispallon kokoinen möllikkä ulos sitä kautta, uskon että asia olisi monille kuolemanvakava ja kaikki mahdollinen olisi tehtävä sen ehkäisemiseksi. Ai niin, mutta NAISTENHAN tulee kestää ja kärsimyksillä ei ole väliä.

 

Mulla on molemmissa synnytyksissä tullut supistuksia tosi tiheesti, vain muutaman minuutin välein. Tosi kipeitä, mutta eivät tee mitään. Kakkosen synnytys käynnistettiin ja alkokin ekasta tabletista supistukset tunnin päästä. 2h päästä oli 3cm auki ja pääsin saliin. Sit istuin lämpöpussin kaa keinutuolissa kun liikkua ei saanu. Näin mentiin 3h eikä mitään avautumista ja kivut vaan kasvo. Sit menin sängylle ku väsytti ja lapsivedet meni. Supistusten kipu nousi potenssiin sata. Lääkäri oli leikkauksessa enkä saanut epiduraalia. Vetelin ilokaasua ja olin ihan sekaisin kivusta. Supistukset tulivat niin tiheästi ettei niillä ollut väliä ollenkaan. Sain sitten epiduraalin ja hetken oli hyvä, mutta vauva alkoi laskeutua ja tuntui hirveä paineen tunne ja kakkahädän tunne. Vessaan en enää päässyt ja kakat tulikin siihen sängylle ja hävetti ja aivan järkyt pukamat tuli. Ilokaasua vedin taas koko ajan kun tuntu että halkean.

Ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt, toisin kun ekassa synnytyksessä jossa imukupilla vedettiin vaavi lopulta ulos.

 

Kivun kestää kyllä, siksi sinua ei turhaan peloteltu. Repeämät kuuluvat joskus asiaan ja paranevat kyllä. Ihmettelen naisten stressinsietokykyä jos synnytyskin ottaa noin koville. Alatiesynnytys on kuitenkin ihme ja kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan, sopisi olla kiitollinen. Miehen lahja naisellehan sieltä tulee, ihana asia. Kipu kasvattaa, kuuluu vanha sanalaskukin.

Jep, mä oon joka päivä niin kiitollinen näistä kaikista synnytyksen aiheuttamista ikuisista vaivoista (erittäin pahat repeämät) että riemumielin menisin seuraavankin synnyttämään alakautta..Että ihan vaan tiedoksi, repeämät paranevat, mutta ei niiden aiheuttamat vahingot. Älä puhu asioista joista et tiedä..

 

Kivun kestää kyllä, siksi sinua ei turhaan peloteltu. Repeämät kuuluvat joskus asiaan ja paranevat kyllä. Ihmettelen naisten stressinsietokykyä jos synnytyskin ottaa noin koville. Alatiesynnytys on kuitenkin ihme ja kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan, sopisi olla kiitollinen. Miehen lahja naisellehan sieltä tulee, ihana asia. Kipu kasvattaa, kuuluu vanha sanalaskukin.

Jep, mä oon joka päivä niin kiitollinen näistä kaikista synnytyksen aiheuttamista ikuisista vaivoista (erittäin pahat repeämät) että riemumielin menisin seuraavankin synnyttämään alakautta..Että ihan vaan tiedoksi, repeämät paranevat, mutta ei niiden aiheuttamat vahingot. Älä puhu asioista joista et tiedä..

Aivan... ne joille on esimerkiksi jouduttu repeämien takia avanne tai peräsuolen ripustus, ovat varmasti samaa mieltä siitä, että repeämät paranevat. Ja varmasti ovat myös kiitollisia, että ovat päässeet alatiesynnytyksen kokemaan.

 

Kun mä synnytin niin mulle annettiin kaikki mahdolliset, mutta ei auttanut.Vauva joudittiin kiskoon pois. Otti vitun kipeetä kun vauva vedettiin pois väkisin. Ja lisäksi synnytyslääkäri oli mies. Se veteli mun alapää karvojakin. En koskaan enää synnytä.

 

Elikä löytyykö muita?

Itse sain kaurapussia, ilokaasua, spinaalin, epiduraalin, aquarakkulat ja akupunktioneulat.

MIKÄÄN ei auttanut. Oli pienoinen pettymys sen jälkeen, mitä epiduraalista olin kuullut. Ekassa synnytyksessä sitä ei ehditty antaa ja kun tässä kuulin saavani sen, olin ihan hurmiossa, että JEE, se vie kaikki kivut ja voin kuulemani mukaan jopa NUKKUA välillä.
Paskat! Se ei auttanut YHTÄÄN, kuten ei muutkaan kipulääkkeet.

Ei siis MIKÄÄN!.

Palkinto oli mitä parhain, mutta kipu jotain niin sanoinkuvaamattoman hirveää sen 5 tuntia, että lopulta tuntui kuin olisi irtaitunut kehostaan ja vain leijunut jossain sfääreissä...Eli se kipu meni jo tavallaan tajunnan yli.

Onko muita TODELLA sairaan kivuliaan synnytyksen kokeneita?

Nyt se on jo ohi ja aika taatusti kultaa muistot tässäkin asiassa, mutta ennen tätä synnytystä en tiennyt moista kipua olevan olemassakaan. Eka synnytys kun meni "kepeästi" ilokaasun voimalla kokonaan.

Mulla kans eka synnytys kivuton, kun sain Epin ja oli oikein asiallinen kätilö.
Mutta tää toinen oli ihan hirveä.. Vaikka olin 6 senttiä auki niin minut käskettiin paineleen portaikkoon ravaamaan portaita, jotta synnytys nopeutuu. Ja minä tein työtä käskettyä. Ala-aulassa oli jotkin teräksiset liinavaatekärryt, jos siellä ei olisi ollut muita ihmisiä, niin olisin varmasti rutistanut sen kärryn pienen pieneksi kuutioksi. Ihan hirveät tuskat..
Pyysin Epin jälleen, mutta tää kätilö väitti, että ei voi antaa, kun synnytys muuten hidastuu. No tuntia ennen syntymää sain sen ja senkin laitto oli tosi vaikeaa, kun ane-lääkäri ei meinannut saada sitä. Myöhemmin papereista luin, että sen laitto oli vajaa tunti ennen syntymää ja se puudute oli laitettu "tippumaan" vasta muutamaa minuuttia ennen syntymää. Lisäksi, kun sanoin kätilölle, että minua alkaa ponnistuttamaan niin tämä väitti kivenkovaa, että sulla n vaan kova kakkahätä. Suostu tarkistaan kuitenkin tilanteen ja tokas: "kyllä se nyt syntyy!". Meni 6 minuuttia ja poika oli ulkona.
Sitten, kun pääsin suihkuun niin tää kätilö tuli sinne ja sanoi, että älä pese hiuksias, kun on niin kiire.
Varmaankin tällä kätilöllä oli pääasiallinen huoli oman työvuoron loppumisesta.
Jälkeenpäin olen harmitellut, kun en tehnyt valitusta asiasta enkä uskaltanut puhua edes neuvolassa asiasta.
Jos nyt saisin kolmannen lapsen niin en todellakaan suostuisi tuollaiseen.

Tämä tapahtui Kuopion KYS:ssä.

 

No on sullakin ongelmat jos oikein abortilla uhkailet seuraavan tullessa! Olisit kiitollinen lapsesta. Äidin kärsimyksellä ei ole väliä synnytyksessä, vaan terveellä lapsella ja sektio on aina se vihonviimeinen. Sitä ei tulisi saada vain pelon takia. Eräs tuttu kunnallispoliitikko meinasi onneksi alkaa ehkä ajamaan tätä asiaa (jos nyt pääsee valtuustoon), että sektiolle tiukemmat rajoitukset.

Kivun kestää kyllä, siksi sinua ei turhaan peloteltu. Repeämät kuuluvat joskus asiaan ja paranevat kyllä. Ihmettelen naisten stressinsietokykyä jos synnytyskin ottaa noin koville. Alatiesynnytys on kuitenkin ihme ja kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan, sopisi olla kiitollinen. Miehen lahja naisellehan sieltä tulee, ihana asia. Kipu kasvattaa, kuuluu vanha sanalaskukin.

Anteeksi nyt vaan mutta miten niin sektio on aina "se vihoviimeinen"?! Itse sain lapseni suunnitellulla sektiolla. Kaikki sujui hienosti, operaatio kesti kokonaisuudessa puolisen tuntia ja oli aivan kivuton. Lapsi syntyi täysin moitteettomassa kunnossa ja turvallisesti. Miksi ihmeessä tämä tapa synnyttää olisi jollain tapaa vihoviimeinen?

 

Hui, mä tulen aina vaan vakuuttuneemmaksi, että lasten aika ei ole vielä pitkään aikaan ja silloinkin ehkä sektiolla. Voiko siihen kipuun pyörtyä? Onko todella kovan kivun aikan mitään kontrollia itsestään? Tuntuuko, että ei vaan jaksa enää? Entä jos ei jaksakaan oikeasti?

Anteeksi, mutta kiinnostaa.

hei! Kivun kokeminen on aika yksilöllistä, eikä minusta kannata liikaa pelätä etukäteen vaan
mennä avoimin mielin. Mulla oli käytössä ilokaasu ja kyllä kipu vei minut omiin sfääreihin, mutta
se oikeastaan vain auttaa ja kyllä sen kivun kestää, eikä siinä oikein ajattele miltä näyttää tai
miltä kuulostaa, kunhan saa muksun ulos. Ponnistaessa tuntui että perse repeää ja luulin ja huusin
etten jaksa, mutta kyllä sen vaan jaksaa ja synnytyksestä jäi hyvä fiilis. Mahtava ja ainutlaatuinen
kokemus!