Muita joilla ei ole äitikavereita?

[Yksinäinen]

En tiedä, missä mätti kun en koskaan löytänyt ns. äitikavereita muskarista, perhekahvilasta, leikkipuistosta jne. silloin kun olin vielä kotiäitinä. Olemme asuneet nykyisellä paikkakunnalla 3 vuotta enkä ole tänä aikana löytänyt yhtään uutta ystävää naapuruston äideistä, vaikka olen yrittänyt olla aktiivinen. Vanhat ystävät asuvat n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä joten näen heitä harvakseltaan vaikka yhteyttä pidämmekin viikottain.

Tämä asia palautui taas mieleen viikonloppuna, kun näin leikkipuistossa tutun äidin, joka oli niitä harvoja, joiden kanssa syntyi enemmän juttua niinä aikoina kun olin vielä kotosalla. Ystävyyttä siitä ei kuitenkaan kehkeytynyt, vaikka kovasti toivoinkin niin. Nyt moikattiin ja vaihdettiin muutama sana, mutta hänellä oli muutakin juttuseuraa, parempia äitikavereita. Itselläni iski haikeus, vaikka toki työkavereiden mukava seura paikkaa osaltaan sosiaalisten suhteiden tyhjiötäni. He vaan ovat pääosin miehiä, joten vapaa-aikana ei tavata.

Mikähän siinä on että joidenkin on niin luontevaa löytää äitikavereita ja toiset eivät vaan onnistu siinä? Onko ongelma siinä, etten ole oppinut jotain äitien keskinäistä sosiaalista koodistoa?

 

[meah]

Mulla on kavereita, jotka on myös äitejä.
Mutta en mä laske niitä miksikään "äitikavereiksi", niitäkään, joihin olen tutustunut lasten kautta tai esim. perhekerhossa.

Ne on ihmisiä, joiden kanssa riittää juttua ja "kemiat kohtaa", jos nyt sattuvat olemaan äitejä ja muksutkin tulee keskenään vaikka juttuun, niin kiva. Mutta kyllä mä ensisijaisesti kaveeraan niiden ihmisten kanssa muista syistä kuin siksi, että ovat äitejä.

 

[MorbidMama]

Mulla on kyllä kavereita ja suurin osa heistä on äitejä, mutta varsinaisesti tuollaisia hyvänpäivän tuttavuuksia kerhoista ja puistoista mulla ei ole.
En vaan ole sosiaalinen ja toisaalta, olen aika kranttu ihmisistä, enkä tahdo viettää aikaani sellaisten kanssa joiden kanssa ei ole helppo olla.....joten pysyn kaukana, enkä tutustu helposti...mutta ei mua kaiherra jos joku muu tutustuu. Olen hyväksynyt oman epäsosiaalisen itseni heikkouksineen.

 

[äiti32]

Hei!

Viestisi perusteella vaikutat varsin järkevältä ja mukavalta ihmiseltä, joten en usko, että sinussa on ollut mitään "vikaa". Itse olen myös muuttanut n. neljä vuotta sitten uuteen kaupunkiin ja itselläni on 3 v. tyttö ja vauva. Olen saanut ystäviä naapuruston äideistä ja perhekerhosta, mutta sekin on ollut onnellinen sattuma, että olen tavannut samanhenkisiä äitejä. Ei kaikkien äitien kanssa ole samalla aaltopituudella. Toisten äitien kanssa ystävystyminen käy luontevasti ja juttua syntyy ihan itsestään. Lähinnä luulisin, että jos olet kiinnostunut muiden asioista ja avaudut myös itse omista "ongelmistasi", niin luottamus ja ystävyys syntyvät helpommin. Mutta ymmärrän kyllä tunteesi. On kurjaa muuttaa uudelle paikkakunnalle, josta pitää "väkisin" yrittää löytää uusia ystäviä. Olin itsekin alussa yksinäinen ja arka avautumaan.

 

[ev]

olin itse lähes 6v lasten kanssa kotona ja olin tavattoman yksinäinen. kävin perhekahviloissa, asukaspuistossa tapaamisissa jne jne, en koskaan saanut kaveria. toki mä siellä juttelin ihmisten kanssa, mutta en saanut pysyviä suhteita solmittua. mietin silloin myös että mussa on jokin vika. olin kyllä hirveän nuori silloin, vain n. 2-kymppinen ja muut oli päälle 3-kymppisiä äitejä. kai sillä oli vaikutuksensa vaikken koskaan ole ollut ns. lapsellinen. lapsesta saakka olen ollut "kypsempi" kuin ikäiseni.

nykyään olen jo työelämässä enkä edelleen omaa kuin yhden ystävän ja hänkin asuu monen sadan km päässä. ystävyys perustuu siis lähes vain ja ainoastaan puheluihin ja tekstareihin. olin ennen mahdottoman sosiaalinen, mutta tämä vuosien eristäytyneisyys on tehnyt minusta aikamoisen erakon. enää en edes kaipaa kavereita enkä edes osaa olla ihmisten seurassa. tuntuu ettei minulla ole mitään asiaa kellekään.

 

[vieras]

Täällä yksi ennen hyvinkin sosiaalinen, nykyään erakoitunut. Kaipaisin välillä kovasti juttuseuraa ja toista pienen vauvan äitiä jakamaan ajatuksia. Minulla yksinäisyys alkoi masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Toivon, että yhteys vanhoihin ystäviin löytyisi uudelleen ja että rohkaistuisin jonakin päivänä tutustumaan myös uusiin ihmisiin.