Muita alkoholistien aikuisia lapsia?

[minna]

Hei,

Haluaisin vaihtaa kokemuksia muiden alkoholistiperheessä lapsuutensa kasvaneiden kanssa.

Oma isäni on alkoholisti ja lapsuuden traumat häiritsevät vieläkin itseäni. Minua myös pelottaa oma läheisriippuvuusongelmani joka varmasti juontaa juurensa lapsuudestani.
Olen monta kertaa keskustellut asioista äitini kanssa ja se on helpottanut paljon, mutta nyt kun oma vauva syntyi asiat vaan nousevat niin voimakkaasti taas pinnalle.. Miettii omaa lapsuuttaan jne. kun hoitaa pikkuista.

Mutta jos teitä on muita joilla samankaltaisia ajatuksia, vastailkaa. Olisi hienoa vaikka sähköpostitse jutella, saada vertaistukea. Jospa se helpottaisi oloa kun saisi purettua tunteitaan.

 

[nöpönuu]

Hei,myös minulla on alkoholistivanhemmat ja pahempaa suuntaan ovat menneet.Kumpaankaan en pidä yhteyttä eivätkä ole poikaani tavanneet.Tämä siksi että itse kuitenkin muistan sen kauheuden ja poikaani tältä suojelen.
Jos haluat kirjoittaa niin laitahan postia kullan_nuppu@luukku.com,toki muutkin saavat laittaa postia... :hug:

 

[taustalla]

Jännä miten nuo lapsuudessa koetut jutut nousevat pintaan raskausaikana ja synnytyksen jälkeen. Nyt olen toistamiseen raskaana ja jälleen samat asiat vaivaavat. Johtuukohan hormooneista vai mistä? Alkoholisti-isä joi itsensä hengiltä, joten häntä ei tarvise nähdä, mutta jostain syystä en jaksaisi odotusaikana äitiänikään. Enkä käydä vanhassa kotitalossa. Enkä nähdä isän sukulaisia, mikä on hankalaa näin lakkiaiskauden lähestyessä. Ihan kuin haluaisi katkaista muistoja myöten kaikki siteet vanhaan. Ekassa raskaudessa jännitin sitäkin, että jos lapsi muistuttaakin isää tai hänen sukuaan... Minulla ainakin nuo mietteet kestävät jonkin aikaa, mutta onneksi häviävät tai ainakin pystyn taas suhtautumaan menneeseen jotenkin normaalisti.

 

[pauliina82]

Minulla on myös alkoholistiäiti, isä on selvemmillä vesillä. Ja lapsuus oli aivan kamala. onneksi on oma perhe ja vanhemmat asuvat sen verran kaukana, ettei heitä tarvitse usein nähdä.

jos joku haluaa vaihtaa kokemuksia, laita y:tä tulemaan..

 

[Ahdistunut]

Täällä myös yksi jolla alkoholisti (yksinhuoltaja)äiti. Tulin itse äidiksi 5kk sitten ja jotenkin kaikki vanhat traumat pyörii mielessä päivittäin! Tosi paha olla! Äitini juo edelleen ja soittelee kännissä ympäri kyliä ja haukkuu pystyyn (minutkin välillä), tai sitten syyttelee muita hänen juomisestaan. Hävettää!!

 

[Emilyn]

Isä on juoppo joskin myös muuten päästään sekaisin eikä äitikään ihan näissä maailmoiossa, tosin se viina isässä oli totta puhuen pienin ongelma, selvänä se oli kauheampi. Mutta kylläpähän sen viinan osaltakin sai kestää.. En ole vuosikausiin pitänyt yhteyksiä vanhempiini eivätkä he siltikään ole tajunneet, etteivät tule ikinä näkemään lapsenlastaan! Täytyy taas vaihtaa puhelinnumero, kun aiemmin saivat sen ongittua itselleen vaikka salainen olikin, jotta sais vauvan synnyttyä viimeinkin viettää rauhassa omaa elämäänsä. Jos ei muuten mene perille, pitää uhata poliisilla jotta jättävät rauhaan ja olisin oikeasti valmis pistämäänkin asian poliisille, mikäli eivät jo anna minun olla. Näen yhä joskus painajaisia menneistä tai lähinnä sellaisia unia että olen siellä meidän kotitalossa enkä pääse pois, hurrr, kylmiä väreitä tuleekin kun en ikinä ole sinne menossa. Tai sitten unissani he ovat yhtäkkiä täällä minun kodissani. rv32+1

 

[shell]

Minun isäni on myös alkoholisti. Ei sellainen perjantaipullotyyppi, vaan sitten kun viinaa vedetään, sitä vedetään kunnolla ja pari kuukautta putkeen. Äitini kuoli muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen varsinkin oli tosi raskasta. Tyypillistä on se, että putken aikana juodaan rahat ja hukataan kortit/avaimet, ja sitten minua kiristetään tuomaan rahaa, pyytämään miestäni toimimaan juoppokuskina jne. Pahinta on ollut se, että isäni asuu työpaikkani vieressä, ja jos en vastaa puhelimeen viidettä kertaa tunnissa, isäni soittaa keskukseen ja uhkaa tulla paikanpäälle. Tällä hetkellä olen onneksi hoitovapaalla. Lapsuudenaikaisia asioita en ole hirveästi käsitellyt. Tavallaan muistan pitäneeni siitä, että isä lähti baariin, kun saimme sitten olla äidin kanssa kaksin, ja tullessaan isä oli leppoisampi kuin selvinpäin. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti... Kouluajoilta muistan valvotut yöt ja riidat rahasta. En voi ymmärtää, miten äitini on kestänyt. Kai minäkin jonkin sortin läheisriippuvainen olen, pystyin muuttamaan kotoa pois vasta 24-vuotiaana! Nyt kun itselläni on oma lapsi, en tosin niinkään mieti alkoholisti-isääni, vaan suren jatkuvasti sitä, ettei mummi saanut koskaan nähdä lapsenlastaan ja toisinpäin. Tälläkin hetkellä äijällä on putki päällä, rahat hukassa ja sitä rataa. Yritän nauttia kesästä huolehtimatta liikoja, vaikka puhelimen soidessa aina kyllä pelkää pahinta. Eniten on ihmetyttänyt se, kun joidenkin isäni sukulaisten mielestä minun tehtäväni on vahtia isäni tekemisiä!! Ja mitenhän se onnistuisi...?

 

[taustalla]

Täällä myös alkoholisti-isän lapsi. Traumoja en usko hirveästi jääneen, koska äitini erosi ajoissa väkivaltaisesta narsistimiehestään. Nykyään hän on tietääkseni absolutisti, mutta narsismistaan ei tietenkään ole eroon päässyt.

Kaikille lapsilleen toki tuo narsismi ja ehkä alkoholikin on jotain pahaa saanut aikaan. Tosi surullista on nähdä varsinkin poikalasten hakevan hyväksyntää ja rakkautta isältään. Eivät ymmärrä, että heissä ei ole mitään vikaa, vaikka isänsä ei ole koskaan heidän hyväkseen tikkua ristiin laittanutkaan tai heitä rakastanutkaan, kuten muut vanhemmat lapsiaan rakastavat ja tekevät hyvinkin paljon heidän hyväkseen.

Olen lapsilleni selittänyt, että kun tämä henkilö eli heidän isoisänsä ei heitä ehdi näkemään (on marja-aikaa, ja muuta eläkeläisten ajanvietettä) tai muistamaan syntymäpäiviä tai ylipäätään heidän olemassaoloaan, että heissä ei ole mitään vikaa, vaan kuinka hän voisi heidän olemassaolonsa muistaa, kun ei koskaan muistanut edes omien lastensa nimiä tai syntymäpäiviä tai jouluna.

Isäni on tehnyt paljon lapsia, mutta työelämää vältellyt ja elänyt elämänsä erilaisilla korvauksilla. En tiedä ketään ihmistä, jonka hyväksi hän olisi tehnyt jotain pyyteettä. Ei yhtäkään lastaan ole auttanut, paitsi jos uskoo siitä olevan hänelle itselleen jotain hyötyä. Lapsista aika monella tytöllä on masennusta ja pojilla vakavampia mielenterveysongelmia tai liiallista alkoholin käyttöä.

 

[SikinSokin]

\

Jännä miten nuo lapsuudessa koetut jutut nousevat pintaan raskausaikana ja synnytyksen jälkeen. Nyt olen toistamiseen raskaana ja jälleen samat asiat vaivaavat. Johtuukohan hormooneista vai mistä? Alkoholisti-isä joi itsensä hengiltä, joten häntä ei tarvise nähdä, mutta jostain syystä en jaksaisi odotusaikana äitiänikään. Enkä käydä vanhassa kotitalossa. Enkä nähdä isän sukulaisia, mikä on hankalaa näin lakkiaiskauden lähestyessä. Ihan kuin haluaisi katkaista muistoja myöten kaikki siteet vanhaan. Ekassa raskaudessa jännitin sitäkin, että jos lapsi muistuttaakin isää tai hänen sukuaan... Minulla ainakin nuo mietteet kestävät jonkin aikaa, mutta onneksi häviävät tai ainakin pystyn taas suhtautumaan menneeseen jotenkin normaalisti.

Täällä myös, meitä on paljon...
Äitini on alkoholisti, välillä on pitkähköjäkin aikoja juomatta ja sitten taas viikkoja ja kuukausia putki päällä... Itse olen ajatellut, että raskaus ja omien lasten saamisen kautta nämä asiat tulevat ajankohtaisiksi, koska sitä toivoisi omille lapsilleen hyviä isovanhemmuus-kokemuksia. Jos kyse olisikin vain minusta, voisin viisveisata äidistäni ja tämän alkoholin huuruisesta maailmastaan, mutta kun tässä sopassa ovat mukana myös lapseni.
Äitini on ihana ihminen selvinpäin ja rakastaa lapsenlapsiaan. Viina muuttaa persoonallisuuden sitten täysin. Hänestä tulee arvaamaton, ailahteleva. Hyökkäävä, jopa aggressiivinenkin, täysin vailla realiteetteja. En voi sopia hänen kanssaan mitään pitävää, mikä koskisi myös lapsia. Siis ei mitään pidemmän tähtäimen lapsenvahti-keikkoja tai mummolassa käymisiä (kuitenkin haluaisin että lapsilla olisi jonkinlainen kokemus hänestä mummona, on kuitenkin selvänä rakastava mummo). Kaikki on aina "katotaan sitten"-linjalla, eli ehkäpä tänään voisi tietää kannattaako mummoa mennä huomenna morjestamaan. Puhelimessakin sen jo kuulee äänestä, onko jotain otettu. Olen oppinut olemaan varovainen mitä sanon ja miten - helposti sieltä tulee marttyyri-syyttelyä koska en anna hänen nähdä lapsenlapsiaan tarpeeksi usein ("vieroitan heidät mummosta"). Helppo on myös hakea syy juomiselle tästä (kuten muistakin vastaavista asioista). JA syyhän on aina muissa. Jos nyt edes mitään "ongelmaa" onkaan, heh. Silmät kirkkaina (ja harittavina) hän on monesti vannonut, ettei mitään ole ottanut, vaikka sen näkee kauaksi että on. Jotain tragikoomistakin siinä on, miten aikuinen nainen yrittää epätoivoisesti salata ilmiselvän asian. Jos asiasta huomautetaan, niin vastaukset ovat ihan yhtä surkuhupaisia...
Nyt taas en jaksa paljon puida edes koko asiaa. Ärsyttää ja rasittaa vaan lähinnä koko ihminen.

Lukekaa kirja: Viinin viemää - nainen alkoholin ansassa , se on hyvä katsaus naisten alkoholismiin! Myös Hellstenin kirjoista saa aika paljon asiaa irti, ovat ainakin auttaneet minua ymmärtämään vähän mistä on kyse...

 

[Syöppö]

Alkoholistiriippuvaisten (ja muidenkin riippuvaisten) lapset, mitä "oireita" olette itsessänne huomanneet, joiden olette ajatelleet/tulkinneet johtuvan tästä?
Esim. omia rippuvuusongelmia tai ihan vain luonteenpiirteitä?

Itse olen ainakin alkanut miettiä, onko minulle hieman riippuvainen suhtautuminen syömiseen... Pelottaa, että riippuvuus alkaa ilmetä sitten myös muutenkin jossain vaiheessa, jos on taipumusta siihen...

 

[anniina]

Minulla raskaaksi tullessani teki hormoonit tehtävänsä ja rupesin selvittelemään lapsuuttani.

Äitini oli alkoholisti jo lapsuudessani, vaikkakin aina oli ruoka pöydässä ja puhtaat vaatteet lapsille.

Aloitin selvittelyn lastensuojelu virastosta ja sieltä löytyikin pino papereita minusta, joita sitten yhdessä lasten valvojan kanssa kävimme läpi.
Hassua sinänsä,lastenvalvoja oli sama,joka 32 vuotta sitten oli ajanut asioitani.
Ensin halusin selvitellä isäni, sillä en tähän ikään vielä ollut häntä koskaan tavannut, äitini oli sanonut hänen kuolleen. Ikää tullessa en enään uskonut hänen tarinoitaan ja halusin selvittää tilanteen itse,
Isäni tiedot löydettyäni, kirjoitin hänelle ja tapasimme.
Meissä oli paljon samaa, silmien väri, otsa rypyt ja hampaatkin oli samanlailla vinossa.
Mieskin innostui että olin ottanut yhteyttä, sillä hänellä ei ollut omia lapsia.
Puoli vuotta tapailimme ja kävimme isyys testissä.
Ja jouduimme käymään uudestaan ensinmäisen epäonnistuttua. Valitettavasti testi oli negatiivinen ja tämä oli kova pamaus meille molemmille.
Äitini oli koko ajan kovin vaitonainen tilanteesta, enkä koskaan kerennyt kertoa hänelle vastausta, sillä äitini nukkui pois, oman käden kautta.
Kuukausi ennen laskettua aikaani. Se oli täysi shokki.
Sain pienen tyttö vauvan kaikkien vaikeuksien jälkeen ja ensinmäinen vuosi meni suht hyvin.
Nyt olen alkanut todella kaipaamaan äitiäni ja yrittää ymmärtää alkoholismia. Lapsellani ei ole mummia jonka olisin suonut hänelle suuresta sydänmestäni, vaikkakin alkoholistin.
Sadat kerrat yritin puhua äidilleni, hän ei nähnyt ongelmaa.
Olen unohtanut lapsuudestani kaikki huonoimmat hetket ja muistelen vain hyviä, olisiko jonkinlaista pää työtä.
Vähän aikaa sitten löysin kirjeitä äidiltä, kun olen ollut pieni ,asunut mummollani ja papalla. Niistä kuvastaa jo alkoholismin valehtelu ja elämän tapa. Lupauksia lupausten perään.

Joka tapauksessa äitini oli suurin tuki hahmoni aina kuolemaansa saakka viimeiset 10 vuotta. Hän tiesi ettei minulle ollut soittamista humalassa ja selittelyt oli jo selitelty. Kuukaudessa näimme useasti paitsi raha päivinä, silloin oli pullo kourassa ja tiesin sen.
Niin viimeisen vuoden olen miettinyt olisinko voinut helpottaa jotenkin pahaa oloa ja mummi potpottaisi vierellämme.

Anteeksi en ole pystynyt antamaan, mutta ikävä on suuri.
Alkoholismi perheessä kasvaneena, minusta on tullut erittäin auttavainen ja toisista huolehtivainen. Olen pienestä pitäen joutunut selviytymään.

Välillä tulee uni kuvia lapsuudesta, autossa asumisesta, karkailuista , jälleen näkemisestä ja suurista lupausista.

Omalle lapselleni yritän kertoa mummista paljon positiivisia asioita ehkä niitä kautta opin itse ymmärtämään paremmin.

Värikästä syksyn odotusta kaikille.

P.S Juhlapyhät ovat silti vielä erittäin vaikeita

 

[miuku]

Tuttua tarinaa!

Meillä myös äitini on alkoholisti, tuurijuoppo. Lisänä myös paljon muita ongelmia (mm. hänen lapsuutensa, jonkinasteista syömishäiriötäkin)...

Osta alkometri ja puhalluta aina ovella. Jos viisari heilahtaa, ei ole tulemista lapsia katsomaan. Ei tule pulinoita siitä, onko otettu vai ei. Pidä kova linja! Näytä että asiaan reagoidaan, että huomaat että hän on humalassa vaikka vain vähänkin. Älä hyväksy selittelyjä. Sano, että saa yksin hoidella lapsenlapsiaan sitten kun on hoitanut omat asiansa kuntoon! Vähänkin humalainen on aina riski lapsille - ei voi tietää mitä tapahtuu "epähuomiossa" ja "vahingossa" kun olotila on vähän heppoinen eikä "humalantunnetta" ole: leikkikentällä voi sattua putoamisia, keittiössä kuuma vesi "lipsahtaa" käsistä, voi kompastua lapsi sylissään ym.

Luota myös omiin tuntemuksiisi: jos tuntuu ettei kaikki ole kunnossa, niin ei ole. Vaikkei aina selviä "humalan oireita" näkyisikään. Pelissä voi olla myös lääkkeitä, näin ainakin minä epäilen äitini kohdalla.

Miksei MUMMOJEN ALKOHOLIONGELMISTA puhuta enempää julkisuudesta, veikkaanpa että sitä on yllättävän paljon!!!???

\

\
Täällä myös, meitä on paljon...
Äitini on alkoholisti, välillä on pitkähköjäkin aikoja juomatta ja sitten taas viikkoja ja kuukausia putki päällä... Itse olen ajatellut, että raskaus ja omien lasten saamisen kautta nämä asiat tulevat ajankohtaisiksi, koska sitä toivoisi omille lapsilleen hyviä isovanhemmuus-kokemuksia. Jos kyse olisikin vain minusta, voisin viisveisata äidistäni ja tämän alkoholin huuruisesta maailmastaan, mutta kun tässä sopassa ovat mukana myös lapseni.
Äitini on ihana ihminen selvinpäin ja rakastaa lapsenlapsiaan. Viina muuttaa persoonallisuuden sitten täysin. Hänestä tulee arvaamaton, ailahteleva. Hyökkäävä, jopa aggressiivinenkin, täysin vailla realiteetteja. En voi sopia hänen kanssaan mitään pitävää, mikä koskisi myös lapsia. Siis ei mitään pidemmän tähtäimen lapsenvahti-keikkoja tai mummolassa käymisiä (kuitenkin haluaisin että lapsilla olisi jonkinlainen kokemus hänestä mummona, on kuitenkin selvänä rakastava mummo). Kaikki on aina "katotaan sitten"-linjalla, eli ehkäpä tänään voisi tietää kannattaako mummoa mennä huomenna morjestamaan. Puhelimessakin sen jo kuulee äänestä, onko jotain otettu. Olen oppinut olemaan varovainen mitä sanon ja miten - helposti sieltä tulee marttyyri-syyttelyä koska en anna hänen nähdä lapsenlapsiaan tarpeeksi usein ("vieroitan heidät mummosta"). Helppo on myös hakea syy juomiselle tästä (kuten muistakin vastaavista asioista). JA syyhän on aina muissa. Jos nyt edes mitään "ongelmaa" onkaan, heh. Silmät kirkkaina (ja harittavina) hän on monesti vannonut, ettei mitään ole ottanut, vaikka sen näkee kauaksi että on. Jotain tragikoomistakin siinä on, miten aikuinen nainen yrittää epätoivoisesti salata ilmiselvän asian. Jos asiasta huomautetaan, niin vastaukset ovat ihan yhtä surkuhupaisia...
Nyt taas en jaksa paljon puida edes koko asiaa. Ärsyttää ja rasittaa vaan lähinnä koko ihminen.

Lukekaa kirja: Viinin viemää - nainen alkoholin ansassa , se on hyvä katsaus naisten alkoholismiin! Myös Hellstenin kirjoista saa aika paljon asiaa irti, ovat ainakin auttaneet minua ymmärtämään vähän mistä on kyse...

 

[eräs]

\

Tuttua tarinaa!

Miksei MUMMOJEN ALKOHOLIONGELMISTA puhuta enempää julkisuudesta, veikkaanpa että sitä on yllättävän paljon!!!???

Niinpä. Voisi olla hyväkin, jos mummojen tai yleensäkin naisten lisääntyneistä alkoholiongelmista puhuttaisiin enemmän julkisuudesta, ehkä meidänkin äiti ajattelisi hiukan asiaa..tai sitten ei.. :/

Kovasti kuulostaa tutuilta kaikki tässä ketjussa olleet viestit.
Minun molemmat vanhempani ovat alkoholisteja. Isä on ollut raitis noin viisi vuotta, mutta äiti juopottelee edelleen. En oikein tiedä milloin äidin juominen riistäytyi käsistä, varmaankin niihin aikoihin kuin erosivat isän kanssa ja pikkusiskonikin tuli täysi-ikäiseksi ja muutti pois kotoa.
Monta vuotta kaikki lapsena koettu pelko ja häpeä vanhempien juomisesta oli poissa mielestä, kun asuin itsekseni ja vietin normaalia nuoren naisen elämää.
Todella vasta kun aloin odottaa esikoistani, alkoi jostain syystä kaikki taas muistua mieleen. En ole koskaan kokenut itseeni kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa, mutta henkisesti olen ollut kovilla.
Oman lapsen kanssa on taas samat kysymykset edessä kuin joskus itsellä, miksi äiti et voi edes yrittää olla kunnollinen, turvallinen isoäiti, kun et ikinä ole ollut sellainen äiti, joka itse haluan omalle lapselleni olla.
Toisaalta tekisi mieli pistää välit poikki kokonaan, toisaalta taas siihen ei pysty. Onhan kysymyksessä kuitenkin oma äiti.
Äitini hoitaa kyllä työnsä, on muutaman kerran ollut hoitamassa tyttöäkin, mutta nämä asiat pitää aina sopia monta päivää aikaisemmin, mieluummin niin, että soittaa hänen työpaikalleen, koska iltaisin ja viikonloppuisin kun soittaa, vaihtelevalla menestyksellä äiti hädin tuskin saa sanaa suustaan kun on niin kaatokännissä, yksin kotonaan. Tai ainakin krapulassa tai nousuhumalassa.
Kätevästi hän kyllä piilottelee juomistaan.
Hoitoon hän on liian ylpeä menemään. Siellähän on vaan niitä juoppoja eikä äiti koe itseään sellaiseksi. Hän mielestään pystyy pitämään juomisensa kurissa.
Hän terveydenhuoltoalalla työskentelevänä tietää kuulemma itse.
Milloinkohan tämä jatkuva huoli äidin juomisesta loppuu, kun siitä ei pääse eroon vaikka ei ole vuosiin enää asunut vanhempien luona.

 

[eräs]

\

Alkoholistiriippuvaisten (ja muidenkin riippuvaisten) lapset, mitä "oireita" olette itsessänne huomanneet, joiden olette ajatelleet/tulkinneet johtuvan tästä?
Esim. omia rippuvuusongelmia tai ihan vain luonteenpiirteitä?

Itse olen huomannut olevani liian kiltti ja helppo hyväksikäytettävä. Monesti unohdan itseni, omat tarpeeni ja lopulta aina väsyn.
Olen aika varma, että se on seurausta juuri siitä, että on aina lapsesta asti pitänyt hoitaa sekä pikkusiskoa että kotia ja kantaa huolta vanhemmista, kun he eivät itse ole siihen kyenneet.

 

[eräs]

Jos muuten ketään kiinnostaa keskustella aiheesta vaikka sähköpostitse, niin tässä ainakin minun osoitteeni:
tanuska@suomi24.fi