Muilla samanlaista ongelmaa 4-vuotiaan kanssa? (iltapala ja nukkumaanmeno)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alkuperäinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alkuperäinen

Vieras
Meillä just 4v täyttänyt lapsi huutaa sängyssä (tälläkin hetkellä) että haluaa ruokaa mitä meillä oli päivällä. Iltapala oli tarjolla tunnin ajan, tyttö vaan puuhaili kaikkea muuta ja kävi syömässä vähän. Moneen MONEEN kertaan asiasta sanottiin ja tunnin päästä ruoka vietiin pois. Pesulla käytiin, hampaat pestiin ja satu luettiin.

Meillä on joka ikinen ilta samanlainen rytmi jonka tyttö tietää varsin hyvin.
Viime aikoina on uhma lisääntynyt todella paljon. Nyt on kuvioihin tullut ruoan huutelu sängystä. Alkaa ihan heti kun tyttö menee nukkumaan. Tätä ennen ei ole ruoka maistunut, periksi ei ole annettu kertaakaan. Saattaa huudella ja ulista tunninkin.
Hermot kiristyy aika tavalla tämän ongelman kanssa. Pari kertaa käydään rauhallisesti mutta tiukasti sanomassa että nyt nukutaan, hampaat on pesty, ruokaa ei enää syödä ennen aamua.
Ei mitään vaikutusta. Lopulta onneksi nukahtaa.


Toinen asia minkä lapsi on "unohtanut", on itse pukeutuminen. On myös erittäin hidas kaikessa tekemisessä. Pyytää että hänen puolestaan tehtäisi asioita, jotka on tehnyt omatoimisesti jo ainakin 2 vuotta. En tiedä voiko olla pelkkää uhmaa, hulluksi tulen minä ainakin kohta.

Tytöllä on 8kk ikäinen sisarus.
 
Tuo pukemisen unohtaminen yms. "vauvamaisuus" liittyy varmaan pikkusisarukseen. On siis hiukan mustis ja haluaa saman palvelun kuin toinenkin. Aika tyypillistä käsittääkseni. Hakee varmaan vaan huomiota noilla tempuillaan. Menee varmaan ohi, kun pidätte vaan tiukkaa linjaa että ruokaa on tarjolla ruoka-aikaan ja niin edespäin..
 
Isompi lapsi monesti haluaa esittää "vauvaa". Siihen voi liittyä pientä kateutta vauvan saamaa huomiota kohtaan, halua saada samanlaista hoivaa jne. Näin voi käydä vaikka isompi lapsi saisikin huomiota vanhemmiltaan. Kannattaa kehua lasta joskus sanomalla vaikka että onpas äitillä hyvä mieli kun osaat jo pukea itse, on niin rasittavaa kun vauva ei osaa jne. Näin lapsi oppisi että saa huomiota käyttäytymällä kuten ikäisensä eikä tarvitse heittäytyä avuttomaksi.
 
meillä 4-vee poika jolla tosiaan nyt kun täytti 4 ollut ihan selkeä uhma: kyseenalaistaa kaiken mitä aikuinen sanoo, haluaa pihalla laajentaa reviiriään (osaa kuulemma jo yksin), pukeminen on yhtä en ikinä osaa...(vaikka siis halutessaan osaa näppärästi) ja nukahtaminen on hankalaa koska ei halua nukahtaa vaikka olisi miten väsynyt, on jano ja vessahätä ja sen miljoona asiaa...huoh. en ollut tiennyt että tässä iässä on uhmavaihe mutta meillä ainakin on. ja pienempi sisarus on vauva eli huomionhalua ilmeisesti myös. ps. tätä vaihetta edelsi "särkymisvaihe" jolloin pahoitti mielensä ihan kaikesta mitä sanottiin hänelle tai jollekin muulle, jos korotettiin ääntä jne. pikkuisen menee pikkumiehen tunteet laidasta laitaan :)
 

Yhteistyössä