Mua vituttaa ja ahistaa ihan tosissaan kun en tiedä mitä ton miehen kanssa teen

En enää edes tiedä rakastanko tai ehkä rakastan kun en halua kuvitella hänen olevan muitten kanssa.En tiedä haluanko olla hänen kanssaan,mutta on vaikea päästää irti.

Mä kadun sitä suuresti että tein hänen kanssaan lapsen vain sen takia että se halusi,mutta lasta tietysti rakastan.

Mietin paljon että miten mä voin olla näin suuri epäonnistuja,jäisin taas yh:ksi,tosin taas omasta tahdostani.

Semmoset jotka eivät ole kokeneet väkivältaa henkistä/fyysistä niin on helppo sanoa että jätä se,koska kyllä mäkin niin ajattelin ennenkuin koin että en koskaan sellasta miestä kattelis.

Nyt takki tyhjä ja loukussa kotona että ei ees pääsee ihmisten ilmoille joka varmasti piristäisi edes jonkinverran.

Oli pakko avautua jonnekkin,kun ei kellekkään tutuille viiti.

 

Jos et halua jäädä huonoon suhteeseen, niin lähdet. Jos päätät jäädä, niin turha sitä sitten on märehtiä, miten paskaa on. Elät omien valintojesi mukaan.

 

Rohkeutta sulle! Minäkin juuri jäin yh:ksi jo toisen kerran. Niin sitä tuntee itsensä epäonnistuneeksi kun teki taas niin väärän valinnan mutta parempi näin... Onneksi on nuo ihanat lapset!

 

Koitankin selvittää itselleni että mitä haluan,mutta kun en mä saa itsestänikään mitään selvää,kuhan jahkailen vaan.

kiva kuulla että kaikki menee sulla "vieras" kivasti ja olet tyytyväinen elämääsi.Lapset tosiaan ainakin on ja pysyy.ei tarvitse yksin olla koskaan.

 

Tsemppiä ja rohkeutta tehdä niitä vaikeitakin päätöksiä! Päätös eroamisesta ei saisikaan olla liian helppo tai pikaistuksissa tehty, mutta liian kauan kun sitä miettii niin ei välttämättä uskalla edes lähteä.
Tekeekö miehesi sulle siis henkistä ja fyysistä väkivaltaa? Siinä tapauksessa uskoudut jollekin ystävällesi vaikka ja pidät huolen että hän "pakottaa" sinut pois tuosta suhteesta ja vakuuttaa sulle että sä pärjäät kyllä. :hug:

 

Semmoset jotka eivät ole kokeneet väkivältaa henkistä/fyysistä niin on helppo sanoa että jätä se,koska kyllä mäkin niin ajattelin ennenkuin koin että en koskaan sellasta miestä kattelis.

Vaikka sä katselisitkin niin lasten ei tarvitse katsella...

 

ihanaa henkistäväkivaltaa lähes kokoajan.pari vuotta sitten mursi jalan ja aika pian siitä myös kuristi ja teki muutaman muun ilkeen jutun.ajattelin että tämä kaikki on takanapäin kunnes vk:nloppuna hakkas mua monta kertaa nyrkillä päähän joten nyt on silmä mustana ja silmän ympärys.

En mä halua oikein puhua mun asioista kellekkään ja toisaalta en mä usko että kukaan pakottaisi mut pois tästä suhteesta,en halua sääliä keltään enkä toisaalta kehtaa kertoa miten paskaa tämä kaikki on.

Mieskin vielä jotenkin saa käännettyä kaikki mun syyksi,tuntuu että ei ees katumusta tunne vaikka anteeksi pyysikin vaikka ei muista tapahtumaa.Silti pahemmalle varmaan tuntui se kun toissa-iltana nukuin jo ja hän halusi keskustella,sanoin sille tiukasti ettei puhu niin kovaa kun poika nukkuu siinä niin sitten räkäs mua naamaan,ei paljoa tunnu siltä että katumusta tuntisi taikka arvostaisi yhtään.

 

lapset ei koskaan ole nähneet fyysistä väkivaltaa,mutta varmasti jonkinkerran henkistä.

 

Käymme läpi vastaavankaltaista tilannetta. Pohdin viikkoja mitä teen ja eilen sitten päätin tehdä sen mitä pitääkin, eli nostin kissan pöydälle ja keroin etten ole onnellinen, eikä voi mieskään olla.

Meillä ei ole ollut fyysistä väkivaltaa emmekä kadu avioliittoa tai lapsia, mutta jotenkin tuntuu ettei meidän avioliittoamme kuitenkaan ole tarkoitettu loppuelämän kestäväksi. Emme kunnioita emmekä arvosta toisiamme siinä määrin mitä pitäisi eikä meillä taida olla muuta yhteistä kuin lapset ja paperi jossa lukee että olemme solmineet avioliiton.

Toisaalta emme ainakaan vielä viskoneet lusikkaa soppaan. Katsomme nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Löytyykö sitä arvostusta ja kunnioitusta suhdetta ja toisiamme kohtaan nyt ja jatkossakin vai oliko tämä tosiaan tässä.

 

Lähde hyvä nainen menee vielä kun ehdit !

 

lapset ei koskaan ole nähneet fyysistä väkivaltaa,mutta varmasti jonkinkerran henkistä.

Noin mun äitikin aina asiaa selitteli...

Mä olen äidilleni vihainen ja katkera siitä, että antoi meidän lasten elää tuollaisessa ilmapiirissä.

Lapset ei ole tyhmiä.

 

Minkä ikäisiä lapsia teillä on?

 

faktahan on varmasti se että niin kauan kun en osaa sitä viimeistä päätöstä tehtyä niin jahkailen tätä asiaa uudelleen ja uudelleen.kaipa se pieni toivo kytee jossain että josko tän saisi vielä toimimaan vaikka nyt en ole ekaa kertaa varma haluaisinko edes.

Asian vierestä vähän,tietääkö kukaan mihin tietoihin menee lastensuojelusta/poliisilta/lääkäriltä pahoinpitelystä? meneekö neuvolan tietoihin,entä mun henk.koht.potilastietoihin?
poliisit siis kävi paikalla ja kävin myöskin lääkärissä.

 

isommat lapset on aina olleet isällään kun tälläistä on tapahtunut..lapsilla ikää 9,7,12kk

 

mullakin melkein sama tilanne...mies on ollut aikaisemmin mua kohtaan väkivaltainen niin henkisesti kuin fyysisestikin...nyt ei ole ollut mitään konfliktia yli vuoteen,mutta silti itse pelkään kokoajan tekeväni jotain mukamaste josta voisi syntyä sellainen riita joka päättyy väkivaltaan.. meillä lapsia kolme..enkä siltikään ole saanut aikaiseksi lähteä,meillä kuitenkin jo viisi vuotta takana... nyt aloin ihan tosissani miettiä eroamista,kun facebuukissa sain kaverikseni miehen,jonka kanssa tapailtiin teineinä,mutta ei menty pussailua pidemmälle silloin,vaikka tunnettiin olevamme sielunsisaruksia... nyt monien vuosien jälkeen,kun on juteltu ja viestitelty,tuntuu,että valitsin aivan väärän miehen vierelleni.. samat tunteet on tullut esiin,mitä aiemmin tunnettiin toisiamme kohtaan.. nyt mulla olisi yksi syy enemmän lähteä tästä suhteesta,mutta jokin mua silti pidättelee..en tiedä mikä...mies on kovasti yrittänyt koko tämän vuoden olla hyvä aviomies ja isä,mutta...en tiedä mitä mutta... tuntuu vaan etten halua tai osaa lähteä...

 

isommat lapset on aina olleet isällään kun tälläistä on tapahtunut..lapsilla ikää 9,7,12kk

9v ja 7v kyllä aistivat ja tajuavat ilmapiirin joka kodissa vallitsee. Älä edes yritä valehdella itsellesi, että lapsilla on kaikki hyvin.

 

Mä uskon että jos on ihastunut tms niin olisi yksi syy enemän lähteä,mutta mä pysyn kaukana toisista miehistä,ihan vaan siksi ettei toinen tule enempää mustasukkaiseksija toiseksi en todellakaan kaipaa miehiltä yhtään mitään,yksin olisi varmasti parasta olla.

Uskon että väkivaltaisuudesta voi parantua jos oikein halua siihen löytyy,varmasti ulkopuolinen apu varmasti auttaisi kaikista eniten.Meillä ei ainakaan ollut se aika että on parannuttu vaikka niin luulin.

 

Mitenkä sä voit haluta olla tollasessa suhteessa?? Eikö olisi parempi olla vaikka yksin!! lasten kanssa tietysti..tietääkö ex miehes et nykyises pahoinpitelee?

 

[QUOTE="qwerty";23313461]9v ja 7v kyllä aistivat ja tajuavat ilmapiirin joka kodissa vallitsee. Älä edes yritä valehdella itsellesi, että lapsilla on kaikki hyvin.[/QUOTE]

varmasti jotain saattaakin aistia,mutta rehellisesti sanoen en ole koskaan niiden nähnyt olevan pahoillaan sanoista jota ovat kuulleet,mikä ei sinäänsä tarkoita etteivätkö olisi.

 

Ei ole mitään syytä miksi kannattaisi kärsiä vuosikausia ja pilata elmänsä. Yksin lasten kanssa pärhään paljon paremmin kuin paskan ukon kanssa.

 

varmasti jotain saattaakin aistia,mutta rehellisesti sanoen en ole koskaan niiden nähnyt olevan pahoillaan sanoista jota ovat kuulleet,mikä ei sinäänsä tarkoita etteivätkö olisi.

Et olekaan koska lapset oppivat tuollaisissa perheissä usein hyvin varovaisiksi jotta eivät aiheuttaisi lisäkonflikteja.

 

Kyllä fyysinen väkivalta on aivan selvä peruste lähtemiselle!

Jos miehesi löisi naapuria, se olisi heti poliisiasia ja oikeudessa, eikös? Ei vaimon lyöminen ole yhtään eri asia, vaan aivan tyystin laissa kielletty.

Lähde kun vielä elät. Mene ensikotiin.

 

[QUOTE="harmaa";23313510]Mitenkä sä voit haluta olla tollasessa suhteessa?? Eikö olisi parempi olla vaikka yksin!! lasten kanssa tietysti..tietääkö ex miehes et nykyises pahoinpitelee?[/QUOTE]

Monella tapaa olisi varmaan parempi olla yksin ja silloin kun olin yh niin oikeesti nautin siitä,enkä missään nimessä olisi halunut miestä,kunnes sitten vahingossa tapasin ja rakastuin niihin moniin ihaniin sanoihin.

Exä ei tiedä mitään näistä pahoinpitelyistä.

 

olen toistamiseen(ensimäisen kanssa 1 lapsi, toisen kanssa 2lasta) yh ja tottakai välillä tuntuu että Miksi Minä Aina epäonnistun.
Mutta tällä hetkellä minulla menee Loistavasti, pystyn nauttimaan lapsista ja heidän kanssaan paljon enemmön kuin aikaisemmin. Lapset ovat paljon tasapainoisempia kuin edellisessä suhteessani tappelimme miehen kanssa vähänväliä.
Vanhimmalla lapsella alkoi koulussa mennä huonommin, tuli tappeluja/sanomista käytöksestä.
Kun muutimme/koulu vaihtui, kaikki on mennyt niin hyvin että.
Kyllä lapsesi aistivat sinun pahan olon ja haluaisivat vakaamman kodin, ei sitä ahdistuneisuutta mitä sinä koet tällä hetkellä.
Lapset haluavat että äidillä on kaikki hyvin.
Aivan kauhealta kuulostaa tämä sinun miehesi, ei hän arvosta sinua Yhtään (mm sylkee päällesi)
Nyt nainen itseäsi niskasta kiinni ja eroat miehestä!!!!! Mitä hänen pitää tehdä vielä että ymmärrät sen?
Alku on varmasti hankalaa mutta usko pois, kaikki järjestyy vielä PALJON parempaan suuntaan ja vuoden kun olet ollut omillasi mietit elämääsi taaksepäin ja ihmettelet miten oletkin kestänyt nuin kauan p**kaa!!!
Meillä ex:n kanssa loppui toistemme arvostus... siitä ei ole kuule paluuta... moneen kertaan yritimme, mutta ei.
Erosimme kun nuorin oli 2kk. ja HYVIN olen pärjännyt. Nyt voimme olla jo ihan ok-väleissä ex:n kanssa.
Iso halaus sinulle ja zemppiä!!!!!

 

Monella tapaa olisi varmaan parempi olla yksin ja silloin kun olin yh niin oikeesti nautin siitä,enkä missään nimessä olisi halunut miestä,kunnes sitten vahingossa tapasin ja rakastuin niihin moniin ihaniin sanoihin.

Exä ei tiedä mitään näistä pahoinpitelyistä.

Niin..no nyt sä tiedät sun miehes todelliset raidat eikö kannattaisi lähtee ennenkö käy pahempaa..